torstai 27. elokuuta 2015

Juha Mannerkorpi: Päivänsinet


Joskus, jossakin, nuorena poikana, unta. Oli ilta, tai yö, siinä unessä. Seisoin aukean kentän laidalla ja katselin kentän yli taivaanrantaan, ja ilma, ilmatila, koko avaruus oli sininen, ei sillä tavoin kuin taivaankansi on sininen, vaan avaruus itse, läpinäkyvänä ja -kuultavana ja sinisenä, ja jostakin kuului, ei, ei niin voi sanoa, sini, rajaton sininen tila soi, oli korvissani samanlaisena kuin silmissäni, auer, urkujen hyminä, näkymättömän jousiorkesterin piano pianissimo. Se oli lumoava uni.

(Juha Mannerkorpi, Päivänsinet)

Juha Mannerkorpi (1915 – 1980) kirjoitti vuonna 1979 julkaistun teoksen Päivänsinet. Alaotsikkona on Muuan loppukesä, merkintöjä. Kirjoittaja, tässä tyylillisesti pikemminkin runoilija kuin proosakirjailija, pitää päiväkirjaa, jossa tarkkailun kohteena ovat runoilijan ja hänen vaimonsa huonekasveina kasvattamat päivänsini-nimiset köynnöskasvit. Samanaikaisesti runoilija kertoo terveydentilastaan. Hän on kieltäytynyt tärkeästä leikkauksesta. Sokeritauti on vienyt varpaita, vatsassa ei ole kaikki kohdallaan ja sydänkin alkaa temppuilla. Taivasta kohti kipuavat päivänsinet ovat runollinen vertauskuva, auettuaan kukkaset kukoistavat vain päivän ja kuihtuvat pois. Runoilija tutkii kasvia, perehtyy sen siemenkotien sisältöön, omien sanojensa mukaan suorittaa luonnonopillisen ruumiinavauksen eli panteistissävytteisen hartaushetken.

Päiväkirjan merkinnät alkavat 2. heinäkuuta ja päättyvät 26. marraskuuta. Sinä aikana runoilija Mannerkorpi kuvaa tervapääskyjen kirkumista, katuporan jyrinää ja kampurajalkaisen ehtookävelyä. Hänen näkökykynsä on heikentynyt, mutta vaimonsa kanssa hän laskee päivittäin puhjenneitten kukkasten määrän ja mittailee jopa kukkasilmujen pituuksia. Nuppuja ne eivät ole, kuten veli oli hänelle vuosia sitten huomauttanut. Nuppu oli vain kärsimyskukassa, sen osoitti äiti runoilijan hääpäivänä.

Lomittain sairauskertomuksen kanssa lukija saa tietoa päivänsini-kasvista, sen alkuperästä Meksikossa, jossa se on rikkakasvi, sen siementen huumaavista ominaisuuksista, jonka tunsivat jo atsteekit ja tietenkin kasvin istuttamisesta, sen kiipeilynhalusta ja kukkasten koosta ja kukkavarsista, kukintovarsista, verhiölehdistä jne. Runoilija paneutuu asiaansa, hakee tietoa ja jos ei löydä haluamaansa, sepittää vaikka itse sadun päivänsinien luomisesta. Tosin luomisen suhteen hän on epäilevä, jalostettu Ipomoea tricoloris on runoilijan päätelmien perusteella tehty, ei syntynyt. Päivänsini, Amerikoissa Morning glory, Japanissa Asagao, Aamunkukka, tunnetaan Euroopan roomalaiskatolissa maissa Jumalanäidin viinipikarina. Muutkin ovat kukasta kiinnostuneet. Eräässä puutarhalehdessä on järjestetty jopa kilpailu siitä, kenen yhteen päivänsinen köynnökseen tulee eniten kukkia kesän aikana. Voittajalla kukkia on ollut yli neljätuhatta. Mannerkorpien yhden päivän ennätykseksi muodostuu 32 kukkaa.

Kuvaus terveydeltään hiipuvan runoilijan kotielämästä on hyvin todentuntuinen ja rikas. Kertoja ei kätkeydy kukkiensa taakse vaan korostaa niitten kehityksen ja kuihtumisen kautta omaa tilaansa. Suhde vaimoon on niin vahva, ettei sitä tarvitse erityisesti korostaa, vaimo on runoilijan tuki ja turva, ystävä ja kiukuttelujen kohde, silloin kun sukat tai silmälasit ovat kateissa. Vaimo käy asioilla, hän voi liikkua kodin ulkopuolella, runoilija itse käy vain kerran sairaalassa. Kirjan viimeinen päiväkirjamerkintä on kuten muutkin keskittynyt Sinisen Ihmetorven suuntaan, ylöspäin.

Kirjassa on 128 sivua. Luin sen muutaman päivän aikana.

6 kommenttia:

  1. Kaunis teksti kauniista kirjasta. Kosketti ja palautti mieleen kauan sitten lukemani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oikein hieno kirja! Paljon vertauskuvallisuutta ja arkipäivän tapahtumia yhteensovitettuna.

      Poista
  2. Hieno teksti muistutti mieleeni tuon kirjan. Täytynee kaivaa omaksi jostain tuo kirja. En muistanut tuota Ipomoea tekstiä, olisi ollut hyvä lainaus Mieleen ja rakkauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmassa on paljon hienoja kirjoja. Päivänsinet on eräs niistä. Minä en ole erityisemmin kasveista innostunut. Luin tämän kirjan ihan tutusmisretkenä Mannerkorpeen, jonka kuunnelmiin aikoinaan ihastuin.

      Poista
  3. Hain tuon tänään kirjastosta. Alun perusteella voin sanoa, että olisin saanut tuosta hienot lainaukset. Aika paljon kaivettiin kaikkea mukaan, mutta tuota ei löydetty. Tilasin tuon omaksi kokoelmassa, haluan tutustua Mannerkorven tuotantoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, olen vankasti sitä mieltä! Harmi, että ovat lainaukset jääneet pois. Minusta varsinkin Mannerkorven kuunnelmat ovat olleet hienoja. Avain-oopperan libretto on minulta vielä lukematta, ehkä jotain muutakin.

      Poista