Vera
Panova (1905 – 1973) kirjoitti vuonna 1955 julkaistun romaanin
Серëжа.
Juhani Konkka suomensi
romaanin vuonna 1956 nimellä Serjoža.
Serjoža
on alle kouluikäinen poika, joka asuu leskiäitinsä kanssa pienellä
paikkakunnalla jossakin Neuvostoliitossa. Serjožan
koti sijaitsee syrjäisellä Dalnaja-kadulla. Naapurustossa on paljon
lapsia. Kirjassa seurataan Serjožan
jä hänen leikkitovereittensa puuhia ymmärtäväisen aikuisen
katseella. Romaanin tapahtumat saavat merkittävän käänteen, kun
äidin luo muuttaa asumaan kolhoosin johtaja Korosteljov,
josta tulee pikku-Sergein uusi isä.
Lapset
ovat monelta osin samanlaisia kaikkialla. Romaanissa seurataan omina
lukuinaan Serjožaa
opettelemassa ajamaan polkupyörällä, tutustumassa uuteen
isomummiin ja katselemassa tähtiä. Myös hänen jotkut hänen
tovereistaan esitellään omissa luvuissaan.
On
ilta. Vetäen kelkkaa narusta Serjoža
menee kotiin. Pysähtyy, kohottaa päätään ja katsoo tuttuja
tähtiä. Otava on jo ryöminyt miltei keskelle taivasta pyrstö
julkeasti levällään. Mars vilkuttaa punaisella silmällään.
”Jos
tuo Mars on sellainen jehu, että siellä asuu ihmisiä”, ajattelee
Serjoža,
– ”niin kenties siellä parhaillaan seisoo samanlainen poika kuin
minäkin, kelkkakin hänellä on samanlainen ja kukaties häntäkin
sanotaan – Serjožaksi...”
Romaanissa
ei varsinaisesti kuvata Neuvostoliittoa ja kuvataanpa sittenkin.
Teemana ei kuitenkaan ole Neuvostoliiton asuinolot, lastenkasvatuksen
ongelmakohdat tai sotaorpojen kohtalot. Kaikkia näitä aiheita kyllä
sivutaan, mutta tapahtumat voisivat sijoittua minne tahansa.
Tässähän
kävi nyt sillä tavalla, että löysin tämän kirjan sattumalta
kierrätyskeskuksesta. Maksoin siitä puoli euroa. Kirja on 70-luvun
pokkari, sellainen, joka lukiessa halkesi liimauksesta ainakin
kahteen osaan. Mutta lukukokemuksena kirja osoittautui aivan
ihanaksi. Tuli semmoinen olo, että nytpä alan lukea pelkästään
lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Löytäisinpä
jotain tähän verrattavaa kuvausta aikuisväestön maailmasta!
Tavoitteenani on löytää Neuvostoliittoa ja Euroopan
kansandemokratioita koskevia kirjoja, joissa ihmiset elävät
elämäänsä, johon vain sattuu kuulumaan se tosiasia, että he
asuvat sosialistivaltiossa. Yhtään ei haittaa, jos kirjojen taso
sattuu olemaan näinkin korkeata luokkaa.
Kirjassa
on 159 sivua ja lueskelin sitä pari päivää.
Tätä kirjaa meillä oli koulussa sarja, josta riitti oma kappale kullekin oppilaalle. Silloin elettiin innostavia peruskoulun alkuaikoja kotoisessa Suomessamme ja luettiin paljon kirjallisuutta.
VastaaPoistaOn siitä varmaan lapsetkin tykänneet. Paikoin kommellukset ovat hyvinkin poikamaisia. Ja maistuvathan ne tytöillekin. Minä en kyllä peruskoulun alkuaikoina enkä ylipäätään muinakaan aikoina ole lukenut paljoa kirjallisuutta. Nyt blogiaikaan lukemani kirjat muodostavat varmasti enemmistön koskaan lukemastani kirjallisuudesta.
PoistaKun peruskoulu tuli Kuopioon, olin vissiin käynyt kolme luokkaa oppikoulua. Uudet luokkatoverit toivat piristävää vaihtelua ja ehkäpä vähän Serjoža-asennettakin.