Sieluni hymyt -haaste

Leena – Donna Mobile -blogin onnellinen kirjoittaja – haastoi minut vastaamaan omalta osaltani Sieluni hymyt -haasteeseen. Ideana on listata pieniä ja suuria asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, 5-105 kpl. Ahaa... Onnelliseksi? Ei mikään pikkujuttu. Haasteeseen vastatakseni minun on aluksi kehiteltävä itselleni tarkoitukseen soveltuva määritelmä siitä, mitä onnellisuus on. Tai ehkä suoremmin: mitä onni on?

Minusta onni tuntuisi liittyvän uskontoon. Tarkoitan onnea sellaisena ihanteellisena olotilana, kaiken kattavana röhinänä jossakin kaiken yllä ja alla, sivuilla ja taustalla. Onni on vaimea kuorsaus, jonka tahdissa koko talo hengittää. Onni on elämän tasainen sydänlyönti, ääni jonka voi kuulla vain kuuntelemalla tarkkaan. Ehkä käsitykseni onnesta on niin ihanteellinen, että se estää minua tavoittamasta onnea? Ehkä onneni rima on turhan korkealla?

Joku sanoi netissä, että kaikki uskonnot ovat kuoleman uskontoja. Että ne on tarkoitettu auttamaan meitä ihmispoloja kohtaamaan kuolema, läheisemme kuolema ja omamme. Tiedän itsekin pelkääväni kuolemaa. Huomasin sen nuorena kun pyörryin saunan jälkeen. Näin vanhemmaksi kasvettuani en ole enää varma, tarvitsenko uskontoa tuekseni kuoleman kohtaamiseen. Toki uskonnon minulle lahjoittamat lausahdukset tekevät kuoleman hetkestä arvokkaamman, mutta kilpeä ja miekkaa kuolemaa vastaan en haluaisi kohottaa. Tosin vannomatta paras.

Miksi kirjoitankaan tässä kuolemasta, kun piti puhua onnesta? Oireellista – ihan selvästi oireellista! Olen kiinnittynyt elämäni onnettomuudellisuuteen, enkä näe onnen metsää onnellisten asiain puilta. Eihän minulta nytkään kysellä ratkaisua Onnen mysteeriin vaan sitä, mitkä pikkuasiat tekevät minut onnellisiksi! Mutta toisaalta – voisinko mainita vaimoni tässä yhteydessä onnellisena pikkujuttuna? En kai nyt sentään. Vaimoni on pitänyt minua kasassa vuosikaudet, eikä se ole ollut mikään pikkujobi. Lapsenikaan eivät ole pikkuasioita, asuvatkin jo omissa asunnoissaan pääkaupunkiseudulla. Tämä talo, jossa vaimon kanssa asumme, on aika iso. Sen huomaan siivotessani. Oikeastaan pitäisikin taas imuroida.

Vaikka toimeentuloni koostuu Kelan työmarkkinatuesta, ei sekään viis&puolisatanen kuussa ole minulle mikään takuuvarma perustulo. Huomasin sen, kun jouduin odottelemaan saanko karenssin vaiko en. Vielä toistaiseksi minulla on samat vapaudet kuin suomalaisilla yleensäkin. Senkin voisin tuntea onnena, mutta yleensä tajuan sen vasta sitten kun jokin vapaus minulta viedään.

Näitten onnellisuuden ilmenemien myötä toivotan kaikille hyvää aprillipäivää! Muistakaat että elämän tyhjyyttä kannattaa tarkastella makean sokerikuorrutuksen läpi.