Mats Traat: Viisi tanssia

Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa vaikuttanut Mats Traat (s. 1936) kirjoitti vuonna 1971 julkaistun romaanin Tants aurakatla ümber. Vuonna 1976 romaani ilmestyi Martti Rauhalan suomentamana nimellä Viisi tanssia.

Viisi tanssia on kirjoitettu varsin tyylikkäästi ja varmaotteisesti. Kerronta on lempeän maalailevaa, joskin sisältää hentoja sarkastisen huumorin heittoja. Vuoropuheluissa singahtelevat toisinaan myös suoremmat, kiukkuiset arviot isänmaan tilanteesta ja kansanluokkien välisistä eroista. Tällaisesta tiukasta puheenvuorosta näytteeksi seuraava, sotaan kutsutun, sosialismin ja fasismin kokeneen talollisen pojan mielenilmaus:

Tuli mikä tuli, emme me ainakaan pysty muuttamaan mitään. Meiltä ei koskaan edes kysytä, mitä me tahdomme tai keitä me olemme. Me emme ole enää isäntiä kotonamme. Mutta oikeastaan meistä ei ole kummankaan isännän, ei fasismin eikä kommunismin palvelijoiksi. Meidät on kasvatettu maltillisessa kansallisessa hengessä ja itsenäisyyden ihanteisiin. Se on meissä niin kuin auringon paiste, kuin kaunis satu, joka säilyy halki elämän.

Romaanissa kuvataan Tartumaan maakunnan maalaiskylän, Tuhakoplin, vaiheita ensimmäisestä maailmansodasta aina Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan. Tämä tehdään viiden aikajärjestyksessä olevan kohtauksen – viiden tanssin – avulla. Tosi asiassa ei kyse ole varsinaisesti tanssista, eestinkielinen nimi kertoo romaanin kuvaavan tanssia höyrykoneen ympärillä. Tärkeässä sivuosassa näet on englantilaisvalmisteisesta höyrykoneesta käyttövoimansa saava osuuskunnan omistama puimakone. Kaikki viisi kohtausta kylän elämästä ajoittuvat syksyisen rukiinpuinnin aikaan, tapahtumapaikkana on Aiasten tila, jota isännöi Aniluikin perhe. Koska tapahtumien aikajänne on nelisenkymmentä vuotta, ei kovin moni ensimmäisen tanssin hahmoista ole enää haettavissa viidenteen tanssiin. Paitsi muistoissa. On makuasia haluaako romaanissa nähdä jonkun päähenkilön. Enemmänkin on kyse aikakausien vaihtelun kuvauksesta ja siitä missä määrin se vaihtelu vaikuttaa juurevaan, maalaiseen elämänmenoon.

Siinä missä Jaan Kross kertoo novelleissaan Peeter Mirk -nimisestä virolaisesta kaupunkilaisnuorukaisesta, kuvaten hänen kauttaan Viron ajautumista vuoroin Saksan vuoroin Neuvostoliiton syliin, kertoo Mats Traat romaanissaan siitä, miltä sama kehitys näytti Viron maaseudulla. Samalla Traat kertoo ehkä jotain oleellista virolaisuudesta ylipäätään? Minuun teki vaikutuksen seuraavanlainen kuvaus:

Hymy sammuu, oikeammin se torjutaan; pojan kasvot ovat taas mietteliäät ja karut, ne eivät ilmaise mitään selvärajaista tunnetta. Niin on täällä aina eletty, tunne pitää kätkeä kuin kulta, se ei saa olla jokaisen vastaantulijan liattavana.

Kirjassa on 206 sivua. Lukaisin sen muutamassa päivässä.