tiistai 13. syyskuuta 2016

Branimir Šćepanović: Suu täynnä multaa

Jugoslavialainen Branimir Šćepanović (s. 1937) kirjoitti vuonna 1974 julkaistun pienoisromaanin Usta puna zemlje. Tuula Jaale-Mišić laati kirjasta suomennoksen, joka julkaistiin vuonna 1985 nimellä Suu täynnä multaa.

Kun kirjalla on mittaa 78 sivua, voi kai puhua pienoisromaanista? Mutta miten kuvailisin tämän pienoisromaanin lajityyppiä? Eksistentialismi, psykologinen romaani, takaa-ajokertomus, näkökulmaromaani, uusromanttisessa hengessä luonnon jylhyyttä ihmisen tuntojen peilinä kuvastava kertomus, vertauskuva perinteiset säännöt hylkäävän ihmisen kohtaamasta vainosta, kuvaus ihmisen petomaisuudesta, selviystymiskertomus, rakkauden ja kauneuden runollinen ylistys? Voi siinä nähdä noita kaikkia. Tai sitten lukee vain kirjan pienenä jännärinä, hengittää päähenkilön niskaan yhdessä muun seutukunnan kanssa.

Suu täynnä multaa sijoittuu Jugoslaviaan, Makedonian vuoristoon. Näkökulmia on kaksi. Me-muodossa tapahtumia kuvaileva kertoja on ystävänsä Jakovin kanssa metsästys- ja kalastusreissulla vuoristossa. He kohtaavat oudon miehen, jonka näkökulmasta asioita kuvataan hän-muodossa. Kirjan ehdoton teema on me vastaan hän. Vuoristo saa kerronnassa paljon huomiota. Varsinkin silloin kun tarina etenee siinä hän-muodossa:

Hän oli uhmannut väsymystä, nälkää, vilua ja susien korviavihlovan ulvonnan herättämää pelkoa ja tuijottanut aamunkoittoon saakka Prekornicavuoren korkeinta, valkoista huippua. Kuin lumoutuneena hän ajatteli etsivänsä turvaa ja vapautuksen pelolleen sieltä, aivan välkkyvän taivaankannen alta.

Entisten itäblokin maitten kirjallisuuden lukuhaasteen kannalta ei tässä sosialismia mitenkään kuvata, ellei sepitä itselleen tästäkin jotain vainoamisen vertauskuvaa. Vaikka tapahtumat onkin sidottu paikkaan ja jollain tapaa aikaankin, on kertomus täysin yleismaailmallinen ja sopii aivan mainiosti milloin ja missä tahansa luettavaksi. Itse asiassa tuli mieleen, että tämähän olisikin hyvä kirja korvaamaan sangen epämääräisen Sivullinen-romaanin koulujen lukemistossa!

Kun nyt kumminkin tuli puhe siitä lukuhaasteesta, niin vietän tästä alkaen vielä muutaman kirjan ajan nyt käynnistynyttä Balkanin juhlaa. Tarkoituksenani on lukaista seuraavat kirjat:

Ismail Kadare: Kivisen kaupungin kronikka (Romaani albanialaisen kaupungin elämästä toisen maailmansodan aikaan).
Zaharia Stancu: Miten sinua rakastinkaan (Romaani äidin hautajaisista romanialaisessa kylässä).
Helakukkula – Bulgarialaisia novelleja.

Tässä Šćepanovićin pienoisromaanissa on siis 78 sivua ja sen sain helposti luettua yhden päivän aikana.

5 kommenttia:

  1. Me-muotoinen kerronta kuulostaa taas niin persoonalliselta ratkaisulta että täytyy laittaa mieleen josko tämän jostain etsisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä kelpaa ihan suositella. Pidän itse niin paljon tiiviistä kertomuksista, että arvostan tätä kelpo lailla.

      Me-kerronta ja hän-kerronta siis vuorottelevat koko tarinan ajan. Niin ja tämä sopii Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen sikälikin, että alussa "hän" matkaa kohti Makedoniaa junassa.

      Poista
    2. Unehtui sanomatta, että "hän" on kemisti.

      Poista
    3. Ideamyllysi pyörittää nyt Balkan-teemaa, joka mainiosti sopii myös Leningrad-Ost-Berlin -haasteeseen. Tuo haaste on tuonut monta vanhaa ja uutta tuttavuutta silmäiltäviksi ja olet positiivisella asenteellasi löytänyt hyvää kirjallisuutta, jota kirjoitettiin osin hyvinkin vaikeissa oloissa.

      Poista
    4. Balkanin juhla päättyi juuri, kun sain blogeerattua Jordan Raditskovin romaanista. Harmi, että Jugoslavia jää nyt tämän yhden aika lyhyen Šćepanovićin pienoisromaanin varaan, mutta toisaalta tarina yhteisövainosta on kyllä nyky-Suomessa paikallaan yhteiskunnallisen pakkokonsensuksen kiristämässä ilmapiirissä.

      Minunkin mielestäni nämä lukemani kirjat ovat olleet oikein kelpo luettavaa, tosin tuolta tämänpäiväiseltä Raditškovilta minun olisi ehkä kannattanut lukea mieluummin matkakuvaus nimeltä Villi Siperia. On ollut vaikea löytää juuri mitään entisen itäblokin alueen kirjallisuutta. Tosin lauantaina lainasin unkarilaisen Ákos Kertészin romaanin Kunnon ihminen, joka oli peräti lainausosaston hyllyssä - yleensä lainaamani kirjat löytyvät tietokonehaulla varastosta.

      Poista