Tšekkoslovakialainen
Klára Jarunková (1922 – 2005) kirjoitti vuonna 1967 julkaistun
nuorisoromaanin Brat
mlčanlivého Vlka.
Vuonna 1972 julkaistiin Kirsti
Sirasteen slovakinkielisestä
alkuteoksesta tekemä lyhennetty suomennos nimeltä Vaitelias
veli.
Vaitelias
veli on
lanu-kirjallisuutta. Se kertoo Pavol-pojasta,
joka asuu Ala-Tatran
vuoristossa. Pavol on kirjan minä-kertoja. Hänen vanhempansa
hoitavat majataloa, josta käsin matkailijat voivat tutustua
vuoristomaisemiin. Elämänmenossa on totutut kuviot, äiti huolehtii
ruuanlaitosta, isän tehtävänä ovat toimistotyöt, huoltohommat ja
kuljetus. Perheessä on kolme lasta: Jurko,
Pavol ja
Elena.
Jurko on lapsista vanhin, hän on juro nuori mies, joka pitää
tunteensa kurissa tapahtui mitä tahansa. Jurko haluaa karaista
itseään, hän haluaa myöhemmin tulla alueen metsänvartijaksi. Nyt
hän käy vielä koulua, hän tapaa tyttöystäväänsä Janaa
koulukaupungissaan.
Pavolille isoveli on salaperäinen ja kunnioitusta herättävä
hahmo, harvapuheinen nuorukainen, jonka ajatuksista on vaikea saada
selkoa. Pikkusisar Elena taas on toisinaan ärsyttävä toisinaan
valloittava. Oman lisänsä Pavolin elämänpiiriin tuovat
bernhardinkoirat Turre ja Halli.
Romaanissa
on monenlaisia tapahtumia aurinkoisista ja huolettomista lapsuuden
päivistä aina mustimman murheen alhoon. Vuoristoseutu luo tietenkin
oman leimansa kuvaukseen, Pavolin osa ei ole kuitenkaan niin
yksinäinen kuin monen muun vuoristolaislapsen. Hän käy koulua,
perheen luona käy sukulaisia lomailemassa ja tietenkin poika kohtaa
matkailijoita sesonkiaikoina eli keväisin ja talvisin. Jännä
tapahtuma on myös saksalaisseurueen jokasyksyinen metsästysreissu
vuorille. Perhe viettää kyllä jossain määrin kotinsa sijainnista
johtuen eristäytynyttä elämää, mutta heillä on televisio ja
matkailijat, jotka pitävät heitä yhteydessä muuhun maailmaan.
Pojat liikkuvat paljon vuoristossa, joka osoittaa jo kirjan
alkupuolella yllättävän vaarallisuutensa. Pienenä näyteenä ote
kirjan hauskemmasta osastosta:
Jaroslav-setä
oli eilisillasta lähtien kiusannut äitiä. Hän halusi, että isä
palkkaisi hänet majatalon töihin. Setä sanoi, että syksyllä hän
voisi pitää seuraa ulkomaisille metsästäjille. Ulkomaan herrat
tarvitsivat kuulemma muutakin kuin syötävää ja juotavaa ja unta,
iltaisin he halusivat keskustella jonkun älykkään kanta-asukkaan
kanssa.
Elämä
slovakialaisella vuoristoseudulla 1960-luvulla ei tietenkään ole
varakkuudella pilattua, mutta enpä muista saman ajankohdan
Kuopiotakaan erityisemmästä ylellisyydestä. Puijonlaaksossa
asuneena tunsin tiettyä tuttuutta kohtauksessa, jossa laaksosta
katseltiin alhaalla näkyvää kaupunkia. Sikäli kuin oikein muistan
tämä romaani oli toinen lukemistani entisen itäblokin kirjoista,
jossa enemmälti harrastettiin hiihtoa. Laskettelusta kerrottiin myös
latvialaisromaanissa Häkki.
Kirjassa
on 156 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä. Kirjasta on kertonut blogissaan myös hdcanis.
Eipä tämä minun 80-luvun lapsuutenikaan näkökulmasta elinoloiltan niin oudolta tuntunut, vuoristoa lukuunottamatta.
VastaaPoistaPitipä käydä vilkuilemassa myös minkä verran noissa muissa lukemissani haastekirjoissa on urheilua, Olesan Kateudesta muistan aamujumppausta ja Punaruusun ajan päähenkilö harrasti uimista, oliko ihan nuorten kilpatasolla...
Urheilua ei ole kovin paljon esiintynyt minunkaan lukemissani sosialismin ajan kirjoissa, vaikka kyseiset maat aika hyvin menestyivätkin urheilussa. Bohumil Hrabalin romaanissa Liian meluisa yksinäisyys taitaa olla se tyttöystävälle tapahtunut paskamainen laskettelujuttu, Shostakovitsh mainitsee olevansa innokas jalkapallon katselija, yhdessä gruusialaisessa novellissa pelataan biljardia, Rasputinin novellissa rahapelejä (tarkkuusheittoa) ja tietysti Valeri Harlamov muistelee lähes yksinomaan jääkiekkoilua. Urheilua harrastetaan myös Neuvostoproosaa 3 -teoksen parissa novellissa, nimittäin jalkapalloa ja tadzikkipainia.
PoistaEhkä urheilun vähäinen määrä kertoo osaltaan siitäkin, että kirjallisuuden ja urheilun harrastajat ovat hieman eri porukoita?