Neuvostoliittolainen Oleg Kuvajev (1934
– 1975) kirjoitti vuonna 1975 julkaistun romaanin Правила
бегство. Vuonna
1984 julkaistiin Riitta
Lehikoisen romaanista
tekemä suomennos nimellä Pakenemisen
säännöt.
Pakenemisen
säännöt sijoittuu
kaukaiseen Siperiaan, taigavyöhykkeen ja tundra-alueen välimaastoon.
Jossain jokivarressa ollaan väsäämässä pystyyn
poronhoitosovhoosia.
Tämä tarkoittaa sitä, että paimentolaisina itsensä ja perheensä
elättäneistä Siperian asukkaista halutaan tehdä osa
neuvostokansaa. Heidän vapaa ”kulakkielämänsä”
(yksityisomistukseen perustuva poronhoito) halutaan alistaa
neuvostoyhteiskunnan säätelemäksi järjestäytyneeksi toiminnaksi,
johon kuuluvat kiinteä asuinpaikka, lasten koulunkäynti ja
aikuisväestön palkkatyö yhteiskunnan – tässä tapauksessa
poronhoitosovhoosin palveluksessa. Tätä kaikkea lähestytään
romaanissa valtion tehtävää hoitamaan palkkaaman sovhoosin
johtajan, Rulevin,
ja varsinkin hänen uskollisen toverinsa, kirjan kertojan
Vozmištševin,
näkökulmasta. Tärkeissä ja vähemmän tärkeissä sivuosissa on
Rulevin palvelukseensa haalimia yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneita
miehiä, joissa Rulev näkee uinuvaa potentiaalia. Rulev on kirjan
ihmistuntija, ansioista tai ei, Vozmištšev
taas lähinnä hiljainen ihmettelijä, elämän tarkoituksen etsijä,
joka päätyy akateemiselle uralle.
Hankin
itselleni kaksi Kuvajevin romaania, toinen niistä, nimeltä Alue,
kuuluu olevan hänen pääteoksensa. Se käsittelee ilmeisesti
mineraalien kaivua samoilla seuduin kuin nyt lukemassani kirjassa.
Myös tähän kirjaan liittyy öljyn- ja kullanetsintää teollisin
keinoin. Ekologinen näkökulma on selkeästi sivuseikka, enemmänkin
on kyse syrjäisille seuduille hakeutuvista yksilöistä. Pohjoisen
herkän luonnon hautautuminen noen, lian ja tela-auton jälkien alle
tuntuu tässä vain vertauskuvalta, jolla viitataan ihmiselämän
katoavaisuuteen. Romaani alkaa mielenkiintoisella ajatusleikillä.
Siinä pohditaan nyky-yhteiskunnan oravanpyörässä elävän ihmisen
mahdollisuutta irrottautua elämänmenostaan ja lähteä työhön
vaikkapa kiertäväksi valokuvaajaksi. Tästä näyte:
Luulen,
että unelma pakenemisesta on tyypillistä jokaiselle keskitason
ihmiselle. Toiseen tilanteeseen, toiseen ympäristöön, toiseen
työhön. Vain harvalle osuu kohtalon harvinainen lahja – juuri
oikealta tuntuva paikka ihmisten ja olosuhteiden keskellä. Harva
epäonnisista päätyy kohtalonsa jyrkkään muutokseen. Ja vain
harva niistä, jotka ovat poikenneet valmiiksi tallatulta polulta,
saavuttaa päämääränsä. Suurin osa juuttuu polkujen sekasortoon.
Olisi
ollut kiva lueskella pitempään edellisenkaltaista pohdintaa, mutta
valitettavasti muutaman sivun jälkeen siirrytään suoraan
kerrontaan. Sekin kerronta olisi ihan suorana maistunut paremmin,
mutta kun kirjailija on tehnyt sekä ajallisia että paikallisia
poikkeamia pitkin matkaa, niin oli vähän vaikea hahmottaa kirjan
todellista sanomaa, olkoonkin, että nyt se sanoma vaikuttaa hyvinkin
sulautuvan yksiin sitaatin ajatusten kanssa. Kerronnan lomassa on
lisää pohdiskelevaa tekstiä, josta vielä syksyn mittaan aion
esittää toisen näytteen, mutta nyt totean vain, että kirjassa on
240 sivua ja lukaisin sen noin viikossa. Kaksi kirjaa vielä, jos en
kolmatta ennätä.
Vähän samaa henkeä tuntuu olevan kuin siinä muutama päivä sitten lukemassani Heinäsirkoissa, Neuvostoliitto leviää äärialueille mutta kirjan osasia on vähän vaikea sovittaa yhteen...
VastaaPoistaTässä itäisessä äärialueessa on se haasteeseen sopiva puoli, että kun tässä kirjassa mentiin likelle Neuvostoliiton itäistä reunaa, niin seuraava kirja menee sitten monelta osin itäblokin läntisten rajojen ylitse. Mutta tämä ei ollut viimeinen kirjani Neuvostoliitosta.
Poista