Armas J. Pulla (1904 – 1981)
kirjoitti vuonna 1976 julkaistun teoksen Kahvi. Pulla kuvailee
hauskalla tyylillään kahvinnauttimisen kulttuurihistoriaa. Kirjassa
on paljon kuvia ja kertomuksia kahvin merkillisistä vaiheista
muinaisesta Afrikasta, Levantista ja Turkista Euroopan kautta
suomalaiseen kahvinkeittimeen.
Pullan kertoman mukaan kahvin historia
pitää sisällään niin taiteita kuin politiikkaakin. Kahvin
juontiin on suhtauduttu tunteella niin puolesta kuin vastaan, Linné
piti kahvipensaan marjoja mahdollisesti myrkyllisinä, monet muut
kuvailivat kahvin monipuolisia terveysvaikutuksia. Piristävä
vaikutus on tunnettu jo kauan. Kahvi rantautui Eurooppaan joskus
1600-luvulla mahdollisesti Turkista. Siinä missä Wienissä kahvia
alettiin aluksi nauttia turkkilaiseen tapaan, loi italialainen
kahvialan yrittäjä Pariisiin ranskalaisen kahvilakulttuurin. Café
Procope muodostui kuuluisuuksien kohtaamispaikaksi, jossa nähtiin
Voltaire, Rousseau, samoin kuin vallankumoukselliset ja heitä
keksinnöllään avustava tohtori Guillotin ja jopa luutnantti
Buonaparte, joka sai sittemmin satapäiväisen keisariutensa.
Lontoossakin oli kahviloita 1600-luvun puolivälin jälkeen.
Lloyd's-nimisessä kahvilassa merenkulun ja vakuutusalan
yrittäjät perustivat nykyäänkin toimivan, kahvilan nimeä
kantavan laivojen jälleenvakuutusmarkkinapaikan. Sittemmin
englantilaiset siirtyivät teen juojiksi, sillä heidän
siirtomaissaan ei kasvatettu kahvia.
Kahvi muodostui nopeasti kalliiksi
tuontitavaraksi, joka aiheutti kauppataseen alijäämää niin
Ruotsissa kuin Saksassakin. Ruotsissa koettiin puolenkymmentä kahvin
kieltolakia, joihin kansa suhtautui väheksyen. Saksassa Fredrik
Suuri kehitti oman menetelmänsä kahvin salakuljetusta vastaan:
kahvi piti ostaa valmiiksi paahdettuna valtion paahtimoista. Ranska
joutui mannermaasulkemuksen aikana valmistamaan kahvin korviketta
sikurista. Sittemmin Martinique-saarelle ja Haitiin
istutetut kahvipensaat tuottivat Ranskalle sen halajaman kahvin.
Hollanti oli muodostunut kahvin markkinajohtajaksi, hollantilaiset
kasvattivat kahvia Jaavalla. Mutta kun pitkään
kahvintuotannosta syrjässä pidetty Brasilia sai
kahvipensaita, syntyi 1800-luvulla uusi kahvin tuotannon suurvalta.
Pulla kuvailee kahvibisneksen jännittäviä suhdanteita Brasilian
osalta kiinnostavasti.
Kahvin juonnissa sen sijaan Pohjoismaat
ovat suurvaltoja, Suomi muitten joukossa. Myös Suomen
kahvilakulttuuria Pulla kuvailee, varsinkin Helsinkiä. Suomen
sota-ajan kahvittelu täytyi hoitaa korviketta tai sittemmin
vastiketta nauttimalla. Korviketta voi valmistaa käyttämällä
esim. ¾ voikukanjuurta – ¼ juolavehnänjuurta. Ennen sotaa valtio
oli hankkinut kahvia varastoon niin paljon, että vuoteen 1943 asti
korvikkeeseen voitiin lisätä neljännes aitoa kahvia. Sen jälkeen
alettiin puhua vastikkeesta. (Jo Linné oli suositellut
ruotsalaisille paikallisten kasvien käyttöä kahvintyyppisen juoman
valmistukseen. Hän piti itse pyökin terhoista valmistettua juomaa
kahvin makuisena.) Kahvia tuotiin Suomeen sotien jälkeen vuonna
1946.
Hyvältä maistuva valo? |
Kirjassa on paljon ja monenmoisia
anekdootteja kahvin ystävistä ja kahvista ylipäätään.
Ranskalaisessa Mercure galant -lehdessä julkaistiin vuonna
1711 Laulu kahvista, jonka alkuosan olen opetellut ulkoa
eräästä kahvipurkista. Loppuosassa korostetaan sitä miten kahvi
tekee tyhmästäkin vähän fiksummanoloisen ja se loppu kuuluu näin:
Tuota juomaa juodessa
tyhmäkin on kurssissa,
sit' hörppii sekä lausahtaa
silloin tällöin juu ja jaa
– ja älykkäältä vaikuttaa!
Kirjassa on 127 sivua, joilta löytyy
paljon kuvia. Luin kirjan kolmessa päivässä.
Armas J. Pullaa kannattaa aina lukea! Omat suosikkini ovat "Neljä virtaa", jossa hän kauniisti kuvaa Ranskan suurten virtojen maisemia ja niiden ympärille kiertyvää kulttuuria, sekä "Vatsan muistelmat", josta anoppi sanoi, että "siivoton kirja - kuinka ihminen voi pitää noin paljon ruuasta". Itse olen leiponut tuossa kirjassa esiteltyjä "Seijan juustokorppuja" jo 40 vuotta.
VastaaPoistaPostaukset kuvatkin ovat hienot: ylimmäinen houkuttaa kahvinautintoihin, ja moniselitteinen valonjuontikuva on hauska osuma.
Minä olin aikaisemmin lukenut muistaakseni vain kirjan "Viipurlaisii muisteloi ja pariisilaisii". En kovin paljoa siitä muista, mutta Pulla taisi tosiaan olla Ranskan-tuntija. "Neljä virtaa kuulostaa" kuulostaa kiinnostavalta.
PoistaYlemmässä kuvassahan voisi vaikka olla näkevinään kahvinnauttijan ehtoollisen: kahvia, pullaa ja kahvinautinnan historiaa. Alemman kuvan tekstissä viittaan omasta mielestäni leikkisästi nk. kuolemanrajakokemuksiin, jollaisen läpikäyneistä jotkut muistelevat nauttineensa "hyvältä maistuvaa valoa".
Minun hyllystäni löytyy Pullan Leipää ja Viiniä-kirja. Se tarttui mukaani kirjaston poistosta ja käsittelee ilmeisesti gastronomian historiaa. Tämä kahvikirja täytyykin löytää jostain sen kaveriksi.
VastaaPoistaKäväisin juuri Jyväskylässä Päijänne antikvariaatissa. Siellä oli paljon Pullan kirjoja, mutta ei tainnut olla tätä Kahvi-kirjaa. Itse voisin lukea jotain hauskaa fiktiotakin, mutta en ehkä kumminkaan Ryhmyä ja Romppaista.
Poista