August Ahlqvist: Muistelmia matkoilta Wenäjällä 1854 – 1858

Kuopiolaissyntyinen tutkimusmatkailija, kieltentutkija ja runoilija August Ahlqvist (1826 – 1889) teki runonkeruu- ja kieltentutkimusmatkoja Venäjälle 1850-luvulta lähtien. Hän kirjoitti vaikutelmia matkoiltaan Suomi-aikakauskirjaan ja Suometar-lehteen sekä Helsingin Yliopiston konsistoriolle. Nämä matkakuvaukset julkaistiin yhtenäisenä kirjana vuonna 1859 ja vuonna 1986 ilmestyi uusi painos nykyaikaisella kirjasinlajilla ja kieliasultaan jonkin verran korjailtuna – mm. w:tä muistuttava fraktuurakirjain on korvattu v-kirjaimella paitsi nimissä. Kirjaa on elävöitetty kuvilla, jotka ovat peräisin myöhemmiltä matkoilta. Ahlqvistin teosta Muistelmia matkoilta Wenäjällä 1854 – 1858 pidetään ensimmäisenä suomenkielisenä matkakirjana.

Kirjan alusta löytyy Ilmari Vesterisen uutta painosta varten kirjoittama johdanto otsikolla August Ahlqvist Venäjällä. Vesterinen kertoo Ahlqvistin tutkimustyön merkityksen säilymisestä ja hänen joittenkin johtopäätöstensä liiasta suoraviivaisuudesta. Omassa tekstissään Ahlqvist samalla tapaa oikoo häntä aiempien tutkijoitten teoksissaan esittämiä tietoja. Vesterinen tekee selkeästi ja suppeasti selkoa nykytietämyksen (1980-luku) ja Ahlqvistin käsitysten eroista.

Matkakirjassaan August Ahlqvist kertoo huomioistaan neljällä matkallaan, joista ensimmäinen suuntautui lähialueille: Ahlqvist keräsi runolauluja, sananlaskuja, arvoituksia sekä murretietoa Karjalan Kannakselta vuonna 1854. Minua kiinnostavin huomio liittyy kahden kannakselaisen kansanosan äyrämöisten ja savakoitten esiintymiseen Kannaksella. Ahlqvist havaitsi, että vanhakantaista murretta puhuvat ja vanhan perinteen mukaan pukeutuvat äyrämöiset olivat pääasiallisena väestönä kolmessa kunnassa, nimittäin Raudussa, Sakkolassa ja Pyhäjärvellä. Muutaman kunnan alueella kulki jakolinja ja läntinen Kannas oli uudenaikaisemmin pukeutuvien ja uudempaa kannakselaismurretta käyttävien savakoitten aluetta, varsinkin Koivisto ja Viipuri. Selitys oli 1600-luvulla Tverin Karjalaan siirtyneiltä ortodoksisilta karjalaisilta tyhjiksi jääneet alueet, joille oli muuttanut savolaisia, jotka sitten olivat karjalaistuneet, mutta eivät ihan äkrämöisiksi asti.

Tämän matkansa jälkeen Ahlqvist teki samankaltaista tutkimustyötä Inkerissä ja vietti aikaa myös Virossa. Valitettavasti näiltä matkoilta hän ei pitänyt päiväkirjaa, joten matkoista ei ole laajempia mainintoja tässä teoksessa.

Seuraava matka suuntautui Aunuksen Karjalaan vuonna 1855. Aunuksessa Ahlqvist oli jo tekemisissä venäläisten kanssa, matka kävi hänelle oppiretkestä Venäjällä matkustamiseen. Hän jatkoi runonkeruuta, mutta keräsi myös kielitietoja, kuten sanastoa vepsän kielestä. Vepsän kielen tutkimuksen parissa Ahlqvist kertoo kohtaamisesta erään vanhan papin kanssa. Pappi pyrki auttamaan Ahlqvistia käännöstyössä ja muistiinmerkinnässä, mutta repesi heti alkuun ryyppäämään aivan hillittömästi. Ahlqvistin asiallisen pidättyvä, lähes virkamiesmäinen kuvaus miehen käyttäytymisestä sai minut melkein tukahtumaan nauruun. Ahlqvist pääsi apuristaan eroon vaihtamalla äkkiä paikkakuntaa. Toisen paikkakunnan apupappi osoittautui myös ryypyn mieheksi, mutta kykeni hoitamaan hommansa ja nautti yhteisönsä sekä Ahlqvistin arvostusta.

Kolmas ja neljäs Ahlqvistin matkoista suuntautuivat syvälle Venäjänmaalle. Vuosina 1856 ja 1857 hän tutki suomen sukukieliä ja niitä puhuvia kansoja Kazanin kaupungin ympäristössä, mikä tarkoitti laajaa aluetta. Kazan toimi lähinnä tukikohtana ja levähdyspaikkana. Tutkimuskohteina olivat tšuvaššit, tšeremissit (= marit) ja mordvalaiset. Ahlqvist kokosi tietoa näitten kansojen kielestä ja kulttuurista, heidän runojaan, arvoituksiaan ja faabeleitaan. Eräänä tutkijan itsensä mielestä merkittävänä seikkana nousee esiin sukukansojen kevätuhri Keremetille, epäjumalalle. Kylien miehet uhrasivat keväisin uhrilehdoissa kotieläimiä Keremetille hyvän sadon toivossa. Myös vainajia muistettiin, jotteivät he tulisi kummittelemaan eläville.

Vuonna 1858 Ahlqvist jatkoi matkaansa Kazanista Siperiaan, jossa hän tutki pääasiassa voguleja ja ostjakkeja. Siperiassa Ahlqvist matkasi syksyllä sekä talvella, jolloin käytettävissä olivat jäätiet suurilla Ob ja Irtysh -joilla. Jonkin verran hän kulki syksyllä myös jalan ja sai oppia, että vogulit tarkoittavat kuivalla maataipaleella kulkua sellaisen seudun halki, jossa ei tarvitse kahlata vyötäisiään myöten suossa, polvet sen sijaan voivat kastua. Tämän matkan kuvailussa huomiotani herätti se, että Siperia näyttäytyy rauhallisena seutuna, jossa ihmiset ovat luottavaisia ja luotettavia niin että seudulla asuvat venäläisetkin tuntuivat Ahlqvistista jotenkin rehdimmiltä kuin venäläiset vaikkapa Kazanin seuduilla.

Ahlqvistin matkakirja 1850-luvulta sisältää monella tapaa mielenkiintoista tietoa. Toisaalta vasta tekeytymässä oleva suomen kieli ei ole kaikistellen sujuvaa luettavaa. Kaikkia käsitteitä ei ollut vielä tuolloin olemassa suomen kielellä, joten Ahlqvist luo sanoja, joilla pyrkii kuvaamaan asioita ja ilmiöitä. Tämä sai minut monia kertoja aprikoimaan mistä oikein oli kysymys. Johdannossaan Ilmari Vesterinen onneksi selventää joitakin erikoisuuksia, mm. nahkaotus tarkoittaa turkiseläintä ja sana karva tarkoittaa väriä. Onnennettu tarkoittanee muuten ontoksi koverrettu (esim. kanootista). Matkat on ilmoitettu virstoissa ja rahayksikkö esim. ilmaisulla kop. hop. (= kopeekkaa hopeassa?). Usein Ahlqvist kuvailee sanallisesti esineitä tai ilmiöitä, joista minun oli todella vaikea saada käsitystä, joten luin sujuvasti läpi tällaiset tai koetin katsella kuvasivuilta apuja, joita joskus löytyikin.

Ison osan kuvauksesta muodostavat Ahlqvistin harmistumiset erilaisiin kohtaamiinsa vastoinkäymisiin. Toisinaan se kuulostaa juoruilulta, mutta ajoittain myös virkistää lukijaa. Kohtaamistaan kansoista Ahlqvist esittää omia näkemyksiään, joissa kenties on rivien välistä luettavissa kaipuu tuttuihin kotiympyröihin. Kielitieteelliset seikat Ahlqvist enimmäkseen säästää tieteellisiin julkaisuihin, tosin joitakin näytteitä hän lukijalle tarjoaa.

Kirjassa on 311 sivua ja luin sen läpi kuudessa päivässä. August Ahlqvist tunnetaan runoilijana nimellä Oksanen ja hänelle on nimetty kunniakuja synnyinkaupungissaan Kuopiossa runoilijanimensä mukaan.