Kalle Päätalo: Susipari

Kalle Päätalo (1919 – 2000) kirjoitti vuonna 1971 julkaistun näytelmän nimeltä Susipari. Kyseessä on draamaakin sisältävä komedia, jossa on seitsemän näytöstä (tai kohtausta).

Päätalon näytelmä sijoittuu vuoden 1960 tienooseen, Koillismaan kairoille, jossa laajat maa-alat käsittävä seurakunta saa uuden kirkkoherran. Hengenmies on myös toiminnan mies ja ottaa tehtäväkseen seurakuntansa siirtämisen uneliaisuuden ajasta uuteen aikaan. Hän ajaa vahvasti nuorison piiriin urheiluharrastusta saaden pojatkin tulemaan kirkkoon. Juureva sarka kynnettäväksi ovat seurakunnan rippikoulua käymättömät aikuiset sekä ”susiparit”, joita nykyään kutsuttaisiin avoliitossa eläjiksi. Kaikille taloille ei johda edes tietä, mutta kirkkoherra vierailee syrjäisillä kolkilla houkuttelemassa ja kannustamassa harhaavia lampaita seurakuntansa yhteyteen. Samaan aikaan itärajan yli on pitäjään jolkotellut kaksi sutta, joita poromiehet ahdistelevat.

Janne Tervamaa ja Saimi Tykky elävät pienessä talossaan neljän alaikäisen lapsensa kanssa. He ovat näytelmän susipari. Monelta osin ennalta aavistettava juoni kieputtaa varsinkin Jannea kovassa jaakopinpainissa kirkkoherran ja omien kovettuneitten asenteittensa kanssa. Saimi olisi avioliiton kannalla. Kirkkoherra on painimiehiä ja osaa muutenkin pelata korttinsa täydellisesti. Ratkaisu on kuitenkin lopulta Jannen omissa käsissä.

Olen kaksi kertaa yrittänyt lukea Kalle Päätalon teoksia ja molemmilla kerroilla mielenkiintoni lopahti jo alkuvaiheissa. Luultavasti koska hänen romaaninsa ovat niin paksuja. Tarkoitan kooltaan. Tässä näytelmässä on sellaisia maalaiskomedian piirteitä, jotka kenties toimivat näyttämöllä, jossa asioita ei ole hyvä esittää liian nopeasti, mutta luettuna juurevuutta oli paikoin niin että korvista tursui. Hyvänä puolena ovat kuitenkin dialogin runsaus (onhan kyse näytelmästä!) ja sepitteen suppeus. Pidin myös nykyaikaa edustavista hahmoista, jotka kevensivät kansankomedian ”lupsakkuutta”.

Laitan tähän näytteen tekstistä. Janne kertoo kirkkoherralle uskostaan Jumalaan seuraavaan tapaan:

Uskon ja en... Se on missä tilassa millonkin joutuu elämään. Isävanha sitä aina torotti, että kyllä jonku isomman voiman täytyy olla olemassa. Ihmisen väkevyys ja viisaus kun ei aina riitä.

Tällaiseen viisauteen voisi vielä lisätä, että ihmisen väkevyys ja viisaus se nykyisinäkin aikoina voi saattaa ihmiset tekemään sillä väkevyydellään ja viisaudellaan sellaista, että se vetää kättä ristiin täällä kaukana Keltaisen meren rannoiltakin.

Olen iloinen, kun sain luettua yhden Kalle Päätalon kirjan läpi. Tiedän että hän on monien suomalaisten suosikkikirjailija. Tässä kirjassa on 144 sivua ja kaikkiaan lukeminen vei minulta kolme päivää.