Luin Leo Tolstoin (1828 – 1910)
kirjoittamiin esseisiin perustuvan vuonna 2013 julkaistun valikoiman
nimeltä Omatuntoja, jonka
suomensi Esa Adrian.
Kirja oli alkujaan ilmestynyt suomeksi vuonna 1981 nimellä
Omantunnon kujanjuoksu.
Luulin, että Tolstoi käsittelisi teksteissään omaatuntoa
yleisemmin. Minun olisi pitänyt lukea alkusivut tarkemmin, sillä
kuvailevassa alaotsikossa kirjan kerrotaan sisältävän Kirjoituksia
rauhasta ja kansalaistottelemattomuudesta. No, mänhän se
nuinniin. Esseet ovat peräisin vuosilta 1894 – 1901. Tosin
viimeisen esseen nimeltä Nikolai Palkin kirjoitusvuotta ei
ole ilmoitettu.
Heti kärkeen sanon tämän, niin saan
sen pois mielestäni: Tolstoilla on oma käsityksensä Raamatun
suuresta sanomasta eikä se käsitys minun mielestäni ole
täydellisen yleispätevä. Tolstoi korostaa korostamasta päästyään
käskyä Älä tapa. En ole erityisempi raamatuntuntija, mutta
käsittääkseni vielä sen jälkeen, kun Jumala oli antanut kymmenen
käskyä (toisessa Mooseksen kirjassa), tämä sama Herra sanoo
Moosekselle, jotta hänen pitää kostaa midianilaisille heidän
pahat tekonsa (4. Mooseksen kirjan, 31. luku) ja Mooseksen käskystä
midianilaiset tapetaan jokseenkin viimeiseen mieheen, naimattomat
naiset tosin sotilaat saavat ottaa itselleen. Tolstoi
korostaa kuitenkin myös Jeesuksen kuuluisaa Vuorisaarnaa,
erityisesti kohtaa, jonka mukaan on
kohdeltava muita niin, kuin haluamme itseämme kohdeltavan
(ks. Matt. 7:12). Minusta
Raamattu on sen verran paksu teos, että kannattaa tosiaankin
tarkkaan yksilöidä mitä siinä pitää tärkeänä. Tolstoi on
valinnut kaksi kohtaa, jotka vaikuttavat vähänkin tarkemmin
syynättyinä johtavan ristiriitaisiin tulkintoihin. On totta, että
Tolstoi haluaa korostaa sitä paradoksia, että kristityt valtiot
ylläpitävät armeijoita, joitten lopullinen tarkoitus on
toimeenpanna ihmisten tappamista, joka kristittyjen pyhässä
kirjassa kielletään. Tämän hän nostaa myös todella usein
esille. Lisäksi Tolstoin oma historia ei ole pelkkää rauhaa ja
tsaijun juontia. Hän on nähnyt armeijan raakaa meininkiä ja sotaa
omin silmin.
Lyhyesti
sanoen Tolstoi kannustaa kirjoituksillaan ihmisiä tajuamaan sen,
että valtioitten johto se nimenomaan tarvitsee armeijoita eikä
pelkästään sotiakseen ulkovaltoja vastaan vaan myös
puolustaakseen omaa valtaansa omia kansalaisiaan vastaan. Eilen
kävelylenkillä hirvittävän kovaääniset hornetit lensivät
ylitseni ja saivat minut lähettämään yläilmoihin kädelläni
päätäni ympyriöiviä viestejä. Toivoisin, että Suomeen
saataisiin sellaiset päättäjät, jotka hankkisivat hornettien
tilalle muutaman kymmenen ruotsalaista jassia ja tiivistäisivät
puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Nyt puhutaan vappusatasista ja
infran rakentamisesta, mutta sen sijaan pidetään järkevänä
hankkia miljardien arvoisia sotakoneita, jotka eivät pääsisi edes
ilmaan, mikäli maamme ajautuisi aseelliseen konfliktiin suurvallan
kanssa. Kenen etu tämä rahan syytäminen taivaalle oikein on?
Tolstoi
kannustaa sotilaita kieltäytymään tappamisesta ja upseereita
pyytämään anteeksi sotilailta, että ovat heille sellaisia taitoja
opettaneet ja tämän jälkeen eroamaan palveluksesta. En usko, että
Tolstoi uskoi itsekään näin tapahtuvan. Kun Suomessa aikoinaan
kieltäydyttiin menemästä Venäjän armeijaan, se tapahtui koska
suomalaiset halusivat eroon Venäjästä tai ainakin vastustivat
maamme venäläistämistä. Viime sotien aikaankin
aseistakieltäytyjiä tai asepalvelusta pakoilevia Suomessa oli,
mutta he olivat pieni vähemmistö. Jos Suomi olisi antanut
Neuvostoliiton vallata alueensa, meidän olisi käynyt kuin Baltian
maille, olisimme tulleet osaksi Neuvostoliittoa. Ei hyvä. Kaikki
kunnia isänmaamme puolustajille.
No, en
tässä nyt paljon itse kirjasta kertonut, ei se ehkä niin suurta
vaikutusta minuun tehnyt. Kirjasta on kertonut blogissaan MarikaOksa. Kirjassa on 181 sivua. Lukeminen kesti pari viikkoa, ellei
pitempään.
Jahas, siinä edellä on näköjään roskapostikommentti... Minullekin niitä on tullut tällä viikolla, kylläkin englanniksi ja muutenkin omanlaisiaan, tosi pitkiä ja sekavia...
VastaaPoistaMutta tuosta kirjasta! Onpa Tolstoilla ihanteellista ajattelua tuosta sotimisen lopettamisesta. Hieno ajatus sinänsä, kunhan se vain vielä toimisi käytännössä... Itse en ole lukenut mitään Tolstoilta, ja muutenkin venäläiset klassikot ovat jääneet vähiin. Dostojevskia vähän yritin nuorena, mutta lyhyeen sekin loppui. Joskus haluaisin kyllä vielä yrittää.
Juu, Rochefortin suunnalta on lähetetty aika monta viestiä, mutta ei yhtään niiltä demoiselleilta (Les Demoiselles de Rochefort, ranskalainen elokuva vuodelta 1967). Se on nyt Simon sillä piällä...
PoistaTolstoin ajatukset ovat paitsi yleviä ja ihanteellisia, myös paikoin vallankumouksellisia. Hänen tekstinsä lähentelevät paikoin Venäjän tuolloin vasta tulevan bolshevikkivallankumouksen aatemaailmaa. Mutta vallanpitäjiä hän ei kehota surmaamaan, koska he nyt vain ovat eläneet koko ikänsä sellaisen pokkuroinnin ja mielistelyn ympäröiminä, etteivät he ymmärrä mitä pahaa he ovat päätöksillään omalle kansalleen tehneet. Kyllä tässä pienessä kirjassa siis puhutaan myös rakenteellisesta väkivallasta.
Minä tykkäsin aikoinaan kovasti Dostojevskin pienoisromaanista Kellariloukko (tai Kirjoituksia kellarista). Toinen lyhyitä tarinoita sisältävä venäläinen klassikko, josta pidin on Gogolin Pietarilaisnovellit (Nenä, Päällysviitta ja Hullun päiväkirja). Eivät ole uuvuttavan pitkiä ja niissä on melkoinen draivi päällä. Joku venäläinen huippukirjailija totesi (ehkä D tai T), että he "olemme kaikki lähtöisin Gogolin päällysviitan alta". Jotenkin siihen tapaan.
Kiitos kirjavinkeistä! Hyvä tietää, että Venäjällä on kirjoitettu jotain lyhyestikin :) Pietarilaisnovellit varsinkin kuulostaa kiinnostavalta. Itse yritin aikoinaan lukea Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, ja kiinnostava se olikin, mutta paksuuden takia jäi kesken tällaiselta lyhytjänteiseltä tyypiltä. Mutta ehkäpä joskus vielä uusi yritys paremmalla menestyksellä?!
PoistaMuistelmia kuolleesta talosta taisin lukea kokonaan, mutta siitä on niin kauan, etten edes muista mistä se kertoi...
En tosiaan minäkään ole mikään venäläisen kirjallisuuden asiantuntija. Kesällä luin Tsehovin näytelmän Kirsikkapuisto. Tsehovilla on myös novelleja, jotka ovat saavuttaneet hyvin yleisönsä myös Suomessa. Itse asiassa lukemassani Tsehov-teoksessa, joka on kouluille tarkoitettu, on mukana myös novelleja, joista eräs teki minuun voimakkaan vaikutuksen.
PoistaMinäkin joskus sitä Rikosta ja rangaistusta yrittelin, mutta lopetin melko varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan aiheesta tehty venäläinen tv-sarja osoittautui hyvinkin katselukelpoiseksi. Henkilöhahmojen ja tapahtumaympäristön näkeminen oli paljon helpompaa kuin yrittää arvailla sanallisen kuvauksen perusteella, millaisessa miljöössä seikkaillaan eikä tv-kuvaa katsellessa tarvitse muistella kenenkään isännimiä ja muita kutsumanimiä. Novellit ovat siitä romaaneja helpompia, että niitten henkilömäärä on rajatumpi. Dostojevskin novelleja luin joskus ja niissä oli muutama ihan kiinnostava.