Urho Ketvel: Hännälle astuttu koira

Urho Ketvel (s. 1923) kirjoitti vuonna 1988 julkaistun novellikokoelman nimeltä Hännälle astuttu koira. Ostin kyseisen kirjan vuonna 1992 apelleni nimipäivälahjaksi. Hänelle riitti siitä pitkäksi aikaa iloa, sillä appeni ja anoppini olivat perin huvitettuja siitä, että vävy oli ostanut apelleen lahjaksi kirjat nimeltä Kiirastuli ja Hännälle astuttu koira. Muistan ostaneeni nyt puheena olevan Ketvelin kirjan Kuopiosta, Tulliportinkadun varrella lyhyen aikaa toimineesta halpakirjamyymälästä. Sen jälkeen samassa liiketilassa toimi vuosikausia kodinkoneliike Musta Pörssi, josta ostimme pölynimurin, joka meillä on vieläkin käytössä.

Kirjan takakannessa Ketvel itse kuvailee novelliensa kertovan ihmisistä, jotka ovat lysähtäneet arvostuksessa, pudonneet kelkasta. Minun huomiotani herättää novellien dialogin rakenne. Kahden kertojan kautta syntyy mainio ristivalotus, kuulevatko novellien henkilöt toisiaan lienee lukijalla vähemmän merkityksellistä. Kerron jotain novelli novellilta:

Oravahampainen tyttö. Entinen rintamamies ja naapuruston oravahampainen tyttö kohtaavat pysäkillä. Linja-auto on myöhässä. Tyttö tilittää maailman hukkumista saasteisiin ja rintamamies muistelee sota-ajan sattumuksia. Lainaus tytön puheenvuorosta:

Suuren osan ihmiskuntaa on joko kuoltava tai siirryttävä avaruuteen rakennettaviin siirtoloihin. Niin, tai suorastaan muille vielä saastumattomille planeetoille. Epäilen vain että avaruustekniikka ei edisty riittävän nopeassa tahdissa ulkoavaruuden siirtoloihin siirtymistä varten.

Ajatuksena nähdäkseni on, että vanha mies muistelee näkemäänsä katastrofia ja nuori nainen kuvittaa sen mitä tulevaisuudella on tarjottavana. Linja-auto on pahasti myöhässä.

Lounas. Peltonen on jäämässä vanhuuseläkkeelle. Inssi tarjoaa hänelle läksiäislounaan kahden kesken ja vähän etukäteen, hänellä kun on muita kiireitä luvassa sittemmin. Peltosen nuiva asenne nuorta pomoa kohtaan ei ota väistyäkseen. Pomolla taas on omat huolensa henkilökunnan vähentämisen suhteen.

Mäkinen. Mäkinen jäi eläkkeelle ajat sitten, mutta käy edelleen huoltamolla päivittäin. Kahviota pyörittää Sari. Hänellä on omat kiinnostuksen kohteenssa.

Erland F. Novelli Erlandista, vanhasta metsämiehestä, joka muistuttaa Havukka-ahon ajattelijaa. Hänen tarinansa kertoo Erlandin poikasena tuntenut mies, jonka pojan-kuvitelmat kiillottavat salaperäisen vanhan parran nuhjaantunutta kilpeä.

Ihan Topin näköinen mies. Lukemani kirjan tyhjälle etusivulle on vaimoni kirjoittanut: Toivolle Toivon päivänä 1992. Topi soittaa torilla hanuria. Reiska on kasöörinä. Paikalle saapuu sotakaveri Nieminen. Mutta ovatko Topin hanurista oliivit jo kukkansa pudottaneet?

Trigonometriset funktiot. Harmaantunut herra etsii itselleen taskulaskinta, joka ei olisi vanhentunutta mallia. Samalla hän ristivalottaa mielessään omaa menneisyyttään puusepänliikkeen apupojasta huonelutehtaan osakkaaksi. Myyjä esittelee laskimia.

Ne on purkaneet Sörkan Vennon. Tuttu ja rakastettu tanssipaikka menneiltä vuosikymmeniltä on purettu. Vanhempi herra muistaa vielä vakikävijöitä, joitten kuvaileva esittely on novellin parasta antia. Sisältää slangiin vivahtavia sanontoja.

Kirje kolmelle enolle. Vanha mies on saapunut Kajaaniin ja kirjoittaa kirjastossa kirjettä kolmelle jo edeltänsä menneelle enolleen. Kirjeessä käsitellään melko pintapuolista tai olematonta suhdetta kuhunkin enoon ja saavat siinä omat vanhemmat ja enojen isä myös asiaatuntevan käsittelyn. Ketvel ei ole rakentanut tästä romaania, kuten nykään vaikutetaan tekevän, vaan on päätynyt novellimuotoon, joka toimii aivan riittävällä tavalla.

Harakka. Suureksi kasvanutta metallialan yritystä kauan palvellut mies on käynyt jo viisi vuotta työssä toimistossaan, vaikkei hänelle anneta enää mitään työtehtäviä. Työpaikan pihalle ilmaantunut harakka herättää hänen huomionsa. Novellin myötä harakka kasvaa siivekästä suuremmaksi, syrjään sysätty mies tarkastelee sen kautta omaa osaansa. Muistelen, että aikoinaan tämän novellin pohjalta tehty tv-elokuva esitettiin Maikkarilla, monologin esitti Tapio Hämäläinen, muistaakseni Spede Pasasella oli myös osuutensa joko ohjaajana tai tuotantopuolella. Kummankaan filmografiasta Harakkaa ei löydy. Harmi.

Kirjan novelleissa siirrytään dialogeista kohti monologeja, tosin alusta lähtien muistelot ovat tärkeä osa näitten novellien maailmoita.

Kirjassa on 228 sivua. Luin sen alle viikossa.