Rakas
nettipäiväkirja, tulin eilen Pietarista. Käväisin siellä
lyhyellä reissulla vaimon kanssa. Edellisen kerran kävin Pietarissa
tammikuussa 1997. Silloin sää oli aluksi lauha, matkan aikana keli
kylmeni ja tuuli tuiversi niin että meinasi kamera jäätyä. Tällä
kertaa sää oli syksyinen, satoi vettä, sentään yksi
pilvipoutainen päivä sattui, niin että pystyimme kuljeksimaan
kaupungilla omaan tahtiin.
Pietarissa
ihmiset eivät ole enää semmoisia lukukoneita kuin Moskovan
lapset Pasternakin runossa. Nykyään metroissa arviolta kahdeksan
kymmenestä selaa kännykkäänsä. Yhdessä metrovaunussa pari
henkilöä saattaa lukea kirjaa ja yksi lehteä, rauha on rikkumaton,
ihmiset sulkeutuneita ja lievästi lannistuneen oloisia.
Koska
olen vain turisti Pietarissakin, liikuin lähinnä Nevski
Prospektilla. Siellä tallustelevat ihmiset vaikuttivat kohteliailta,
he väistivät meitä ja me heitä. Noudatettiin luonnolliseen tapaan
oikeanpuoleista liikennettä jalkakäytävilläkin. Kukaan ei
häirinnyt meitä. Yksi taksinkuljettaja kysyi tarvitsimmeko kyytiä
ja jokunen kerjäläinen pyysi almua ja lupaili meille Jumalan
palkitsevan lahjoituksemme. Eräälle tädille annoin sata ruplaa,
puolisentoista euroa. Mitä lie siitä ajatellut.
Eremitaasiin
on nykyään syytä varata liput etukäteen. Meillä oli siellä
opastus, kolmen hengen ryhmälle. Kuultiin monenmoista, en tiedä
olisiko omatoiminen kierros ollut niin antoisa. Antiikin osastoon
olisin mielelläni tutustunut pitempään, nyt se meni läpi
kävellen. Impressionistisen taiteen osasto oli siirretty eri
rakennukseen Palatsiaukion reunalle.
Käytiin
Iisakin kirkossa ja Verikirkossa, joihin oli pääsymaksu. Kazanin
katedraaliin pääsi ilmaiseksi. Lisäksi liikuimme Aleksanteri
Nevskin luostarin alueella, kävimme luostarin hautuumailla ja otimme
taas kuvat ison D:n ja Pähkinänsärkijän säveltäjän
hautamuistomerkeistä. Lomonosovin hauta oli suojattu puulaatikolla. Ostin yhdestä kojusta ikonintapaisen sadalla ruplalla. Pyhä Yrjänä
siinä on voittoisana lohikäärmeen suhteen.
Hotellissa
ja koko kaupungissa oli suuri määrä aasialaisia turisteja.
Aamupalatarjoilulla heidät oli jostain syystä erotettu omalle
puolleen salia. Museoissa he liikkuivat opastetusti taajoina
joukkueina. Heidän määränsä vaikutti olevan suhteessa
aasialaisten määrään koko ihmiskunnasta.
Hotellin
vieressä toimi varsin merkittävä pala Suomea, Prisma-kauppa. Oli
häkellyttävän helppoa löytää kaupasta suomenkielisten ohjeitten
avulla joka päivä samat tavarat: Valion juustoa, juotavaa
jurkurttia, appelsiinimehua, tsekkiläistä olutta,
venäläis-ranskalaista konjakkia sekä satunnaisesti jotain
muutakin. Sanoivat meidän saavan bonustakin kortillamme. Pitää
vielä joskus tarkastaa asia.
Kotiin
palattua katselimme elokuvan Kurjet lentävät. Kuuluisassa
kohtauksessa Borjan sotakaveri tulee kertomaan kaverinsa sukulaisille
Borjan kuolleen. Hän vitsailee ja soittaa huuliharppua, kunnes
tajuaa puhuvansa Veronikalle, Boriksen rakastetetulle. Siinä
vaiheessa hän herää näkemään oman moukkamaisuutensa. Tällaista
voi oppia myös matkalla Pietariin – jonkun toisen moukkamaisuus
onkin helpompi havaita. Joka tapauksessa taisimme Pietarissa sopeutua porukkaan, sillä ihmiset kyselivät meiltä kadulla miten mihinkin pääsee.
Kiva matkakertomus, kiitos! Olen käynyt Pietarissa kerran, kun se oli vielä Leningard ja 2010 hellekesänä. Silloin emme ymmärtäneet varata lippuja Eremitaasiin etukäteen ja se(kin) ja paljon muuta jäi näkemättä.
VastaaPoistaSe on hauska, kun ulkomailla luullaan paikalliseksi. Mieheni oli kerran mieskaverinsa kanssa kahdestaan Pietarissa. Oopperassa saksalaisnaiset olivat luulleet häntä venäläiseksi ja alkaneet flirtata innokkaasti, mutta kun kansallisuus selvisi, niin innostus oli lopahtanut välittömästi.
Meilläkin jäi tuo lipunvaraus ihan viime tippaan, onneksi matkatoimisto tarvitsi lisätuloja ja buukkasi meidät mukaan hintaan 30 euroa/hlö. Kannatti maksaa, vaikka oli minulla jo kolmas kerta Eremitaasissa, vaimo oli eka kertaa. Pietarin reissut ovat sikäli lyhyitä (neljä päivää, joista kaksi menee matkoihin), että ilman muuta jää ainakin puolet näkemäti siitä mitä oli haaveillut näkevänsä. Päästiin tosin Venäläisen taiteen museossa näkemään yläkerrassa hieno katsaus venäläiseen taiteeseen 1800- ja 1900-luvuilta sekä alakerrassa upea Ilja Repinin taiteen näyttely.
PoistaMeille kävi niin, että Nevskin alikäytävän toisella puolen tuli nuori sotapoika kysymään tietä ja kun olimme alittaneet kadun, kysyjänä oli meidän ikäisemme täti. Kumpikin pyysi kohteliaasti anteeksi häiriötä. Minulla on sen verran mahtava luonnollinen suojavarustus, ettei flirttailua esiinny missään muodossa. Tiedä sitten olisiko pitänyt käydä oopperassa?
Lämmitipä vanhan mieltä elävä matkapäiväkirjasi Pietarista! Kävitte kaupungin pyhillä paikoilla ja ison D:n ja T:n haudoilla. Nekropoli on todella vaikuttava paikka.
VastaaPoistaTuosta metroajalusta on yksi venäläinen kirjailija sanonut niin, että "kaikki matkustajat junassa vaikuttivat siltä, kuin heillä olisi hammassärky". Pasternakiin palatakseni kirjoitti hän runossa "Varhaisissa junissa", että metrossa tuoksahti "raikkaalle kielosaippualle ja hunajapipareille". Omat hajukokemukseni ovat tosin olleet toisenlaisia.
Sitten tuo "Pyhä Yrjänä siinä on voittoisana lohikäärmeen suhteen" osoittaa varsin syvällistä huumorintajua.
Pietari on kyllä loputon aarreaitta...Jos haluat oikein hekkumoida Pietarin monimuotoisessa kulttuurissa, niin lue Elena Hellberg-Hirnin "Leninburg. Leningradista Pietariin". Kirja on mielestäni paras kaupungista kirjoitettu kulttuurihistoria.
Kiitokset Leninburg-lukuvinkistä! Saatan sen lainata.
PoistaTällä kertaa en huomannut kovin usein sitä tavanomaista viemärinhajua, jota aikaisemmin Pietarissa käydessäni sain vieroksua. Oli vissiin sopivan tuulista?
Harmittelin vähän, kun toivomaani pyhän kokemusta en matkalta tavoittanut. Kävimme sentään jossain pienessä, vanhassa kirkossa, jossa esitettiin hyvin kaunista ja aitoa kirkkolaulua - pääasiassa naislaulajia. Sieltäkin oli kiire jatkamaan matkaa, joten en oikein saanut muhiutua tunnelmaan. Verikirkossa oli ältsin paljon pulisevia turisteja, Iisakin kirkossakin melkoisesti, Kazanissa näki sentään aidosti liikuttuneita ihmisiä sytyttämässä tuohusta pyhäinkuvien eteen.
Paluumatkalla pysähdyttiin Viipurissa. Linnankatu on kerrassaan rappiolla. Domuksen talon päälle oli joskus laitettu vihreä suojakangas, se roikkui repaleisena ja surkeana julkisivun edustalla. Wahlin talon kunto näytti pahaenteiseltä. Buttiksen talo on sentään ok kunnossa. Weckroothin talo oli ilmeisesti kunnostettu vähän aikaa sitten ja linnan tornissa liehui lippu, jossa alaosassa on Viipurin vanha W-vaakuna ja yläosassa kolme kruunua.
Onhan Pietarissa tehty paljon sitten Neuvostolan, varsinkin keskikaupungilla. Viipurissa ilahduttaa hienosti entisöity kaupunginkirjasto. Domuksen talon kulttuurihistoria ei nykyomistajia jaksa kiinnostaa, eikä paljon muukaan korjaamisen ja muistamisen arvoinen tuossa kaupungissa. Toisaalta restauroidaan niin karkealla kädellä, että kohteen olemus muuttuu täysin: näin toimitaan mm. Monrepos´ssa.
VastaaPoistaTuo teidän Kalatozov-filmi-iltanne on ollut hieno. Elokuva on kyllä neuvostoelokuva parhaasta päästä. Katsotutin sen aikanaan joka vuosi oppilaillani, ja se tuntui liikuttavan myös nuoria, ollaanhan siinä ikuisten kysymysten ja ihmisenäolon äärellä.
Kurjet lentävät on tosiaan hieno, samoin Vain neljä päivää/Balladi sotilaasta. Jälkimmäinen kiskaisee sydämestä ehkä vielä kipeämmin. Olenkin ajatellut ehdottaa, että poikanikin katselisi sen Kurjet lentävät, kun on kerran elokuvista kiinnostunut.
Poista