sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Pietari 2020

 Rakas nettipäiväkirja, tulin eilen Pietarista. Käväisin siellä lyhyellä reissulla vaimon kanssa. Edellisen kerran kävin Pietarissa tammikuussa 1997. Silloin sää oli aluksi lauha, matkan aikana keli kylmeni ja tuuli tuiversi niin että meinasi kamera jäätyä. Tällä kertaa sää oli syksyinen, satoi vettä, sentään yksi pilvipoutainen päivä sattui, niin että pystyimme kuljeksimaan kaupungilla omaan tahtiin.

Pietarissa ihmiset eivät ole enää semmoisia lukukoneita kuin Moskovan lapset Pasternakin runossa. Nykyään metroissa arviolta kahdeksan kymmenestä selaa kännykkäänsä. Yhdessä metrovaunussa pari henkilöä saattaa lukea kirjaa ja yksi lehteä, rauha on rikkumaton, ihmiset sulkeutuneita ja lievästi lannistuneen oloisia.

Koska olen vain turisti Pietarissakin, liikuin lähinnä Nevski Prospektilla. Siellä tallustelevat ihmiset vaikuttivat kohteliailta, he väistivät meitä ja me heitä. Noudatettiin luonnolliseen tapaan oikeanpuoleista liikennettä jalkakäytävilläkin. Kukaan ei häirinnyt meitä. Yksi taksinkuljettaja kysyi tarvitsimmeko kyytiä ja jokunen kerjäläinen pyysi almua ja lupaili meille Jumalan palkitsevan lahjoituksemme. Eräälle tädille annoin sata ruplaa, puolisentoista euroa. Mitä lie siitä ajatellut.

Eremitaasiin on nykyään syytä varata liput etukäteen. Meillä oli siellä opastus, kolmen hengen ryhmälle. Kuultiin monenmoista, en tiedä olisiko omatoiminen kierros ollut niin antoisa. Antiikin osastoon olisin mielelläni tutustunut pitempään, nyt se meni läpi kävellen. Impressionistisen taiteen osasto oli siirretty eri rakennukseen Palatsiaukion reunalle.

Käytiin Iisakin kirkossa ja Verikirkossa, joihin oli pääsymaksu. Kazanin katedraaliin pääsi ilmaiseksi. Lisäksi liikuimme Aleksanteri Nevskin luostarin alueella, kävimme luostarin hautuumailla ja otimme taas kuvat ison D:n ja Pähkinänsärkijän säveltäjän hautamuistomerkeistä. Lomonosovin hauta oli suojattu puulaatikolla. Ostin yhdestä kojusta ikonintapaisen sadalla ruplalla. Pyhä Yrjänä siinä on voittoisana lohikäärmeen suhteen.

Hotellissa ja koko kaupungissa oli suuri määrä aasialaisia turisteja. Aamupalatarjoilulla heidät oli jostain syystä erotettu omalle puolleen salia. Museoissa he liikkuivat opastetusti taajoina joukkueina. Heidän määränsä vaikutti olevan suhteessa aasialaisten määrään koko ihmiskunnasta.

Hotellin vieressä toimi varsin merkittävä pala Suomea, Prisma-kauppa. Oli häkellyttävän helppoa löytää kaupasta suomenkielisten ohjeitten avulla joka päivä samat tavarat: Valion juustoa, juotavaa jurkurttia, appelsiinimehua, tsekkiläistä olutta, venäläis-ranskalaista konjakkia sekä satunnaisesti jotain muutakin. Sanoivat meidän saavan bonustakin kortillamme. Pitää vielä joskus tarkastaa asia.

Kotiin palattua katselimme elokuvan Kurjet lentävät. Kuuluisassa kohtauksessa Borjan sotakaveri tulee kertomaan kaverinsa sukulaisille Borjan kuolleen. Hän vitsailee ja soittaa huuliharppua, kunnes tajuaa puhuvansa Veronikalle, Boriksen rakastetetulle. Siinä vaiheessa hän herää näkemään oman moukkamaisuutensa. Tällaista voi oppia myös matkalla Pietariin – jonkun toisen moukkamaisuus onkin helpompi havaita. Joka tapauksessa taisimme Pietarissa sopeutua porukkaan, sillä ihmiset kyselivät meiltä kadulla miten mihinkin pääsee.

6 kommenttia:

  1. Kiva matkakertomus, kiitos! Olen käynyt Pietarissa kerran, kun se oli vielä Leningard ja 2010 hellekesänä. Silloin emme ymmärtäneet varata lippuja Eremitaasiin etukäteen ja se(kin) ja paljon muuta jäi näkemättä.
    Se on hauska, kun ulkomailla luullaan paikalliseksi. Mieheni oli kerran mieskaverinsa kanssa kahdestaan Pietarissa. Oopperassa saksalaisnaiset olivat luulleet häntä venäläiseksi ja alkaneet flirtata innokkaasti, mutta kun kansallisuus selvisi, niin innostus oli lopahtanut välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jäi tuo lipunvaraus ihan viime tippaan, onneksi matkatoimisto tarvitsi lisätuloja ja buukkasi meidät mukaan hintaan 30 euroa/hlö. Kannatti maksaa, vaikka oli minulla jo kolmas kerta Eremitaasissa, vaimo oli eka kertaa. Pietarin reissut ovat sikäli lyhyitä (neljä päivää, joista kaksi menee matkoihin), että ilman muuta jää ainakin puolet näkemäti siitä mitä oli haaveillut näkevänsä. Päästiin tosin Venäläisen taiteen museossa näkemään yläkerrassa hieno katsaus venäläiseen taiteeseen 1800- ja 1900-luvuilta sekä alakerrassa upea Ilja Repinin taiteen näyttely.

      Meille kävi niin, että Nevskin alikäytävän toisella puolen tuli nuori sotapoika kysymään tietä ja kun olimme alittaneet kadun, kysyjänä oli meidän ikäisemme täti. Kumpikin pyysi kohteliaasti anteeksi häiriötä. Minulla on sen verran mahtava luonnollinen suojavarustus, ettei flirttailua esiinny missään muodossa. Tiedä sitten olisiko pitänyt käydä oopperassa?

      Poista
  2. Lämmitipä vanhan mieltä elävä matkapäiväkirjasi Pietarista! Kävitte kaupungin pyhillä paikoilla ja ison D:n ja T:n haudoilla. Nekropoli on todella vaikuttava paikka.

    Tuosta metroajalusta on yksi venäläinen kirjailija sanonut niin, että "kaikki matkustajat junassa vaikuttivat siltä, kuin heillä olisi hammassärky". Pasternakiin palatakseni kirjoitti hän runossa "Varhaisissa junissa", että metrossa tuoksahti "raikkaalle kielosaippualle ja hunajapipareille". Omat hajukokemukseni ovat tosin olleet toisenlaisia.

    Sitten tuo "Pyhä Yrjänä siinä on voittoisana lohikäärmeen suhteen" osoittaa varsin syvällistä huumorintajua.
    Pietari on kyllä loputon aarreaitta...Jos haluat oikein hekkumoida Pietarin monimuotoisessa kulttuurissa, niin lue Elena Hellberg-Hirnin "Leninburg. Leningradista Pietariin". Kirja on mielestäni paras kaupungista kirjoitettu kulttuurihistoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Leninburg-lukuvinkistä! Saatan sen lainata.

      Tällä kertaa en huomannut kovin usein sitä tavanomaista viemärinhajua, jota aikaisemmin Pietarissa käydessäni sain vieroksua. Oli vissiin sopivan tuulista?

      Harmittelin vähän, kun toivomaani pyhän kokemusta en matkalta tavoittanut. Kävimme sentään jossain pienessä, vanhassa kirkossa, jossa esitettiin hyvin kaunista ja aitoa kirkkolaulua - pääasiassa naislaulajia. Sieltäkin oli kiire jatkamaan matkaa, joten en oikein saanut muhiutua tunnelmaan. Verikirkossa oli ältsin paljon pulisevia turisteja, Iisakin kirkossakin melkoisesti, Kazanissa näki sentään aidosti liikuttuneita ihmisiä sytyttämässä tuohusta pyhäinkuvien eteen.

      Paluumatkalla pysähdyttiin Viipurissa. Linnankatu on kerrassaan rappiolla. Domuksen talon päälle oli joskus laitettu vihreä suojakangas, se roikkui repaleisena ja surkeana julkisivun edustalla. Wahlin talon kunto näytti pahaenteiseltä. Buttiksen talo on sentään ok kunnossa. Weckroothin talo oli ilmeisesti kunnostettu vähän aikaa sitten ja linnan tornissa liehui lippu, jossa alaosassa on Viipurin vanha W-vaakuna ja yläosassa kolme kruunua.

      Poista
  3. Onhan Pietarissa tehty paljon sitten Neuvostolan, varsinkin keskikaupungilla. Viipurissa ilahduttaa hienosti entisöity kaupunginkirjasto. Domuksen talon kulttuurihistoria ei nykyomistajia jaksa kiinnostaa, eikä paljon muukaan korjaamisen ja muistamisen arvoinen tuossa kaupungissa. Toisaalta restauroidaan niin karkealla kädellä, että kohteen olemus muuttuu täysin: näin toimitaan mm. Monrepos´ssa.

    Tuo teidän Kalatozov-filmi-iltanne on ollut hieno. Elokuva on kyllä neuvostoelokuva parhaasta päästä. Katsotutin sen aikanaan joka vuosi oppilaillani, ja se tuntui liikuttavan myös nuoria, ollaanhan siinä ikuisten kysymysten ja ihmisenäolon äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjet lentävät on tosiaan hieno, samoin Vain neljä päivää/Balladi sotilaasta. Jälkimmäinen kiskaisee sydämestä ehkä vielä kipeämmin. Olenkin ajatellut ehdottaa, että poikanikin katselisi sen Kurjet lentävät, kun on kerran elokuvista kiinnostunut.

      Poista