Runoilijana
tunnettu amerikkalainen Sylvia Plath (1932 – 1963) ei ollut minulle
edes hyvän päivän -tuttu, mutta jostain syystä halusin tutustua
jollain tapaa hänen tuotantoonsa. Valitsin nimen perusteella
luettavakseni raamatun ja apokryfikirjojen paksuisen
lyhytproosavalikoiman nimeltä Paniikki-Johnny ja Uniraamattu. Kirja
julkaistiin englanniksi vuonna 1977 nimellä Johnny Panic and the Bible of Dreams. Arvelin, että luenpa nyt
ainakin yhden novellin, niin on sitä siinäkin näytettä.
Valikoiman
niminovelli onkin mainio pieni taideteos. Sen tunnelmat muuttuvat
edetessään oudoista epätodellisiksi ja selittyvät lopussa
jokseenkin odotetulla tavalla. Kertoja työskentelee konekirjoittana
sairaalan psykiatrian osastolla. Hän kirjoittaa puhtaaksi lääkärien
haastattelemien potilaitten kuvauksia unistaan. Jo aluksi kertoja tuo
esiin oman suhteensa paniikkiin, jonka hän tuntee hallitsevan
elämäänsä. Kotonaan hän kirjoittaa Uniraamattuunsa kuvauksia
toisten unista, joihin on päivällä työssään tutustunut. Kerran
hän sitten jättäytyy yöksi osastolle saadakseen lukea arkistosta
mahdollisimman paljon vanhoja unia kaikessa rauhassa. Yö on unien
aikaa, aamu niistä heräämisen aikaa.
Plathin
kuvaus on paikoin kauniin vertauskuvallista, loppua kohden novellin
sävyt tuovat mieleen Kafkan kertomusten merkillisen pahaenteiset
tapahtumat. Alun sulosäkeistä näytteenä haluaisin esittää
pienen katkelman, jossa kertoja kuvailee suurta järveä, johon
ihmisten mielet öisin puroina ja virtoina tai tipoittain
laskevat:
Se on
ikiaikainen jätevesiallas – jos läpinäkyvyyttä ei oteta lukuun.
Järven
vesi luonnollisesti löyhkää ja höyryää unista, jotka on sinne
vuosisatojen saatossa kaadettu vellomaan.
- - -
Kutsuipa
vettä miksi tahansa, Painajaisjärveksi tai Hulluuden suoksi,
nukkujat makaavat ja kääntyilevät siellä painajaistensa
rekvisiitan seassa yhtenä suurena veljeskuntana, vaikka herätessään
he ajattelevatkin olevansa ainutlaatuisia ja muista erillisiä.
Tämä
novelli lienee vuodelta 1958 vaikka toisenlainenkin tieto kirjassa
ilmaistaan. Kirjan suomensi Jussi Korhonen ja sen alusta
löytyy Plathin puolison, runoilija Ted Hughesin kirjoittama
esipuhe, jossa kerrotaan miten tekstit valikoimaan olivat löytyneet.
Minä luin Plathia joskus 90-luvulla, varmaan ainakin Lasikellon alla, mutta olen kyllä jo sujuvasti unohtanut kaiken. Olen kyllä miettinyt, että lukisin joskus uudestaan tuon Lasikellon alla. Näistä novelleista en ole kuullutkaan. Onpa kiinnostava idea tuossa niminovellissa!
VastaaPoistaMinä yritin lukea runoa nimeltä Ariel (englanniksi), mutten ymmärtänyt siitä mitään. Tämä novelli oli ihan ymmärrettävissä. Kirjassa olisi paljon muutakin, ei vain taida minulla nyt puhti riittää enempään.
PoistaLuulenpa että aika harvat luetut tekstit jäävät mieleen. Luin nuorena Tarzan-kirjoja ja yllätyin kun yritin lukea niitä lapsilleni. Muistin kirjoista vain muutamia jaksoja enkä niitäkään kovin hyvin.