Ruotsalainen
August Strindberg (1849 – 1912) kirjoitti vuonna 1872 näytelmän
Mäster Olof: Skådespel i fem akter. Tämän proosaversion
suomensi Veijo Meri vuonna 1978 nimellä Mestari Olavi:
Viisinäytöksinen näytelmä. Suomennoksen tilasi Mereltä
Tampereen Työväenteatteri 75-vuotisjuhlanäytelmäkseen.
Veijo Meri kirjoittaa takakannessa lyhyesti, mutta ihailtavan
tehokkaasti Strindbergin näytelmän syntyvaiheista ja luonnehtii
näytelmää, joka kertoo Ruotsin valtakunnan murrosajasta.
Näytelmän
Mestari Olavi on Ruotsin uskonpuhdistaja Olaus Petri (1493 –
1552). Kyseessä on fiktio varmaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin
Olaus Petri eleli aika kauan sitten, eikä kovin tarkkoja tietoja
hänen tekemisistään voi olla. Toiseksi tarinan avulla Strindberg
pystyy sekä kertomaan näkemyksiään Olavista että kuvaamaan mm.
kristillisen uskon kehittymiseen ja vallankäyttöön liittyviä
asioita. Olavi ei ole ainoa vahva hahmo näytelmässä. Kuningas
Kustaa Vaasa, Olavin tukijat ja kannustajat, kuin myös Olavin
katolilaisuuteen kiinnittyvä äiti ja Olavin suojattua elämää
viettänyt vaimo esittävät merkittävää osaa, samoin näytelmän
lopussa esiin nouseva marski Lauri Siggenpoika. Vaikka
katolisen kirkon pappismunkit kuvataan melkoisen mustina veljinä,
ovat he kuitenkin varteenotettavia vastustajia uskontoa uudistamaan
pyrkivälle Olaville.
Arvelin,
etten etukäteen tuntisi tätä näytelmää, mutta lukiessa monet
lausahdukset ja miekansivalluksen tavoin esitetyt vastaväitteet
vaikuttivat kovasti tutuilta. Olavi aprikoi asettuako kuninkaan
toimia vastaan ja ihmettelee, täytyykö kaikkien kuolla, että
yksi saa elää. Hän tarkoittaa kuningasta sillä yhdellä.
Hänen suuri kapinaan yllyttäjänsä ja samalla appensa Gert
vastaa, että yhden on kuoltava, että kaikki muut saavat elää.
Gertin vastaus on monitulkintainen ja vasta lopussa selviää kuka se
yksi on. Moni muukin kohta tunnusti niin tutulta, että lienenköhän
joskus nähnyt tämän näytelmän tv-teatterin esityksenä?
Uskonpuhdistusta
vastustavan äidin ja hänen uudistusintoinen poikansa Olavi käyvät
kauniisti kirjoitetun sananvaihdon, jonka tarjoan tässä esimerkkinä
tekstistä:
Äiti:
Ehkä minä ja menneet polvet ovat eläneet, uskoneet ja kuolleet
valheessa.
Olavi:
Ei se ollut valhe, mutta siitä tuli. Kun olit nuori, olit oikeassa.
Kun minä tulen vanhaksi, saatan olla väärässä. Ei ihminen kasva
kilpaa ajan kanssa.
Jos
ketä kiinnostaa, Olavi vanhenee näytelmän aikana melkoisella
vauhdilla.
Tämä
näytelmä oli kiva lukea. Sivuja kirjassa on 104. Aamulla aloitin ja
iltapäivällä viiden seutuun sain sen luettua. Sitten valmistettiin
jauhelihapihvejä, keitettiin perunoita ja poikani teki meille
kurkku-omena-salaatin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti