Pirkko
Saisio (s. 1949) kirjoitti vuonna 2015 kantaesitetyn laulunäytelmän
Slava! Kunnia. Alaotsikkona Oligarkkien ooppera.
Näytelmä kertoo mm. Venäjästä.
Luin
näytelmän, koska näytelmäin lukuhaaste Shakespearen sisarukset on
kutsunut minua lukemaan näytelmiä. Tästä näytelmästä luin
Tarukirja-blogista. Margitin kuvaus näytelmästä herätti toiveen
siitä, että tässä saattaisi olla jotain minulle. Valitettavasti
ei niin hirveästi ollut, sillä enimmäkseen näytelmässä pelataan
kuluneilla mielikuvilla jopa siinä määrin, että lavalle nousee
histoorian henkilöitä kuten Iivana Julma, Katariina Suuri ja
Potemkin sekä Gagarinin Juuri. Tosin tyylilajina on mustanpuhuva
iloittelu, joten siinähän ne menevät, saattaa olla, että
katsomossa olisin hirnunut itseäni nuorempien mukana.
Venäjä
tarkoittaa siis hallitsijoita, varsinkin hirmuhallitsijoita.
Gorbatsovia tai Hrustsovia ei näytelmässä mainita. Ihme kyllä ei
mainita myöskään Stalinia. Nykyinen vallanpitäjä esiintyy
näytelmässä nimellä Volodja. Ulkomaisista valtaan pyrkijöistä
ovat mukana slaavilaisen naapurivaltion kranssipäinen
ex-pääministeri Julija Tee ja pohjoisen Korean Kim Jong-Un. Kansan
osa on palvoa hallitsijaa, olla alistuva ja antaa kaikkensa
hallitsijan kilven kiillottamiseksi. Kuten muista yhteyksistä
tiedämme, Venäjällä kansa mukamas tarvitsee jonkun johtajan,
jonka vastuulle kaiken voi sälyttää. Suomessahan näin ei ole,
kuten Posti-gatesta tiedämme ja kuten kukaties tulemme tietämään
hiljattain sovitusta rahansiirrosta etelään.
En saa
ihan tarkkaa selkoa siitä, mitä Saisio näytelmällään tahtoo
sanoa. Ehkä ei hupailua kummempaa? On mukana koskettaviakin kohtia,
kuten varsinkin kansikuvaankin nostettu äitien kuoro Tuonelan
virralla. Äidit laulavat etsiessään tapettuja poikiaan. Myös
äidin vieneelle mustalle korpille osoitettu laulu toimii hienosti.
Nämäkin ovat kovin tuttuja teemoja Venäjästä kerrottaessa.
Mielenkiintoisin kohta tuli eteen haudan takaa suoraan kosmoksesta
eli Juri Gagarinilta, joka kuvailee itseään matemaatikoksi ja
rakkaudesta hän sanoo seuraavasti:
Kauneus
on rakkautta. Epäloogisuus on rumuutta, mistä täytyy seurata, että
se, mikä ei seuraa logiikkaa, on rakkauden vastakohta.
Näytelmässä
on 156 sivua, lukeminen kesti kaksi päivää + yhden välipäivän.
Sinä olet lukenut tosi monta näytelmää. Minäkin poloinen ilmoittauduin tähän näytelmähaasteeseen, enkä ole vielä lukenut yhtäkään.
VastaaPoistaNäin tämän Slavan Kansallistaetterissa. Mieleen jäi erityisesti kertojaveljekset Obeda ja Pobeda, joita esittivät Puntti Valtonen ja edesmennyt Juha Muje.
Kritiikkiä farssimaiseseti, koin.
Luepa Saision Baikalin lapset, jos se löytyy. (Pitäisi itsekin lukea.) Pidin siitä kovasti, siis KOM-teatterin näytelmänä. Siinä oli nykytaso ja 70-luku, taistolaisia nuorina esittivät näyttelijöiden lapset, jotka olivat ulkonäöltään hyvin sopivia rooleihin.
Baikalin lapset näkyy olevan Kuopion pääkirjastossa. Katsoo nyt mitä sitä jaksaa, kaikkea en ainakaan jaksa. Kierrätyskeskuksessa ei ollut eilen näytelmiä ollenkaan, yhtä sun toista muuta kyllä. Tämä näytelmähaaste ei tietenkään ole mikään kilpailu, minä vaan luen mieluiten lyhyitä teoksia ja tykkään vuoropuhelusta, joten minulle näytelmät ja kuunnelmat sopivat.
PoistaOn Slavassa kritiikkiä ja sen verran yliampuvaa, että voi farssista puhua, itsekin meinasin niin kirjoittaa, mutta jänistin sitten. Varmaan olisi ollut parempi nähdä näyttämöllä. Ei tästä niin erityisesti pohdittavaa jää kätöseen, että lukien tarvitsisi sulatella.
Kuten kirjoitin jo aiemmin: kertakäyttöinen ajankohtaissatiiri. Teatterissa nähtynä vaikuttavampi kuin paperilla.
VastaaPoistaOlisi minun pitänyt uskoa viisaampaa...
Poista