Kahden vuoden äänet – Suomalaisia kuunnelmia 1966 – 1967

Paavo Rintala: Elokuun ääniä. (1966) Elokuinen saunailta. Miehet eivät ui, mutta nauttivat virvokkeita ja rapsuttelevat unbewusstejaan korvan takaa.

Erkki Ahonen: Kuriiriupseeri. (1967) Lapin sotaa toisella puolen rintamaa, pelkoa, jäähyväispuheita, muisteloita, saksalaisia, viiniä ja naisia, kuolemantapauksia. Tapahtuu vuonna 1944 ja yhä vain vuonna 1967.

Anneli Pukema: Kasperi eli erään vararikon analyysi. (1966) Saara tulee toimitusharjoittelijaksi kepulaisten lehteen. Keski-ikäinen Kalle ei muka aluksi huomaa häntä, mutta vähän kerrassaan heidän välilleen kasuaa kahden kypsän aikuisen suhde. Uraakin on luvassa, molemmille.

Hans Fors: Vaivaisten valssi. Kompositio äänille (1966, Vilsevals, suom. Johannes Brink) Sodanvastainen purkaus, runollinen kollaasi sotilaista, naisista heidän ympärillään ja sen semmoisesta. Sisältää kuolemantapauksia.

Esko Korpilinna: Kammottavia naapureita. (1967) Tämä kotoisalta kuulostava otsake ei valitettavasti viittaa siilinjärveläisiin naapureihin. Tosin pensasaidan mataluudesta tässäkin kärsitään – silmälläpito vain tapahtuu kertojista poispäin toisin kuin meillä. Luultavasti paikkakuntakin on toinen, kuunnelma sijoittunee eteläiseen Afriikkaan. Yksi kuolemantapaus. Kirjoittaja on tällä kertaa ruotsinsuomalainen.

Marja Rankkala: Jako kolmeen. (1967) Nuorten aikuisten ystävystymistä ja parinmuodostusta. Laitan tästä näytteeksi kauniin katkelman suvantovaiheesta, jossa Auli kuvailee Kristeriä parhaimmillaan:

Metsässä sinusta tulee valpas hyväntuulinen kettu. Sinä nuuhkit pitkään kaikkia lemuja... Männyt tuoksuu pihkaa ja kuusenjuureen on piilotettu pontikkapannu. Kettu lojuu kyljellään iltapäivänpaisteessa, se ravaa kangasta, survoo kanervia... se kurkkaa pöheiköstä. Irtolaisuus on sen elinehto, muuten se ei voi virnuilla...

Eero Silvasti: Kihlaus kello kuusi. (1966) Eero Silvasti juonsi ainakin 1970-luvulla pohdiskelevia, valtioviisaita ohjelmia televisioon. Sanat ”kuitenkin kaikitenkin” hän lausui aina selkeän ikihonkaisesti artikuloiden. Tässä pikku kuunnelmassa sävy on kokonaan toisenlainen. Nuorten rakastavaisten orastava onni on vaakalaudalla, oven läpi käytyjä keskusteluja vaaniva Rouva löytää liittolaisen Sosiaalivirkailijasta, jonka myrkystä näyte:

Elää jatkuvasti tarkkailun alaisena, koska tapaus on selvästi latentti kriminaali... Sanoisinko tapaus on katsottava tietyissä olosuhteissa vaaralliseksi ympäristölle...

Pirkko Jaakola: Uneksijan ehtoollinen. (1967) Pirkko Jaakolan omaa tyyliä, jossa surrealismi ja absurdismi lyövät toisilleen kättä, mikäli sattuu olemaan jäljellä niitä käsiä. Hauskojakin hetkiä on löydettävissä ihan etsiskelemättä. Useampia kuolemantapauksia, joista jotkut lopullisia.

Paavo Haavikko: Audun ja jääkarhu. (1967) Ilmeisesti islantilaisiin saagoihin tai sen sellaisiin pohjautuva kuunnelma, jossa nuori Audun lähtee matkalle Islannista, jossa tutustuu vaiteliaaseen mieheen, joka on päätynyt kotivävyksi taloon mentyään naimisiin nuoremman tyttären kanssa, vaikka vanhemmasta oli ensin puhe. Audun poikkeaa matkallaan Grönlannissa hankkimassa kesyn jääkarhun, jota sitten päättää käväistä näyttämässä Norjan ja Tanskan kuninkaille. Hänellä puhutaan olevan hyvä onni, mutta kestääkö sen koko pitkän matkan ja riitaisten kuninkaitten tapaamiset? Jahkailevaa vuoropuhelua, jota näyttelijät pääsevät eläytymisellään värittämään. Kaikkiaan ihan kelpo kuunnelma, jolle on kertynyt esityksiä muuallakin kuin Norjassa.

Tämän Jyrki Mäntylän toimittaman vuonna 1969 ilmestyneen kirjan loppuun on sijoitettu Pekka Lounelan Jälkisana. Lounela kertoo mm. näkemyksiään siitä, miten kuunnelmissa taiteellinen näkemys on tärkeämpää kuin dokumentaarisuus. Hän luonnehtii lyhyesti kirjan kuunnelmia.

Kirjan viime sivuilta löytyy luettelo kahden vuoden aikana esitetyistä kuunnelmista. Kuolemantapauksia on 4/9 kuunnelmassa, yksi on alkujaan ruotsinkielinen. Kirjassa on 288 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.