Aloin
tuossa muistella huvikseni, mitä kaunokirjallisuutta mahdoinkaan
lukea koulussa opettajien määräyksestä. Saattaa
olla, etten kaikkea muista, mutta yritän silti tehdä
jonkinlaisen luettelon – toivon mukaan vieläpä
aikajärjestyksessä.
Ensimmäinen
kaunokirjallinen teos, jonka muistan opettajan määränneen
luettavakseni oli ehkä Mark Twainin ”Tom Sawyerin seikkailut”.
Luultavasti. Olin tuolloin 10-vuotias. En muista lukemastani
paljoakaan. Sen sijaan muistan missä luin osan kirjasta. Istuin
kotonani yläkerran tyhjään huoneeseen johtavilla
puisilla, vaaleanharmaiksi maalatuilla portailla. Siitä
muodostuu aika runollinen kuva ihmisyksilöstä
lukemisharrasteen alkutaipaleella.
Mikä
mahtoi olla toinen koulussa luetettu kirja? En ole lainkaan varma.
Jossain vaiheessa taisimme lukea Eeva Joenpellon romaanin ”Ralli”.
Muistelen, että Ralli oli koiran nimi. Olin silloin
oppikoulussa. En muista luimmeko oppikouluaikanamme muuta. Jossain
vaiheessa oppikoulu vaihtui yläasteeksi. Muistelen että
luimme Margareta Keskitalon romaanin ”Tabut”. Siinä
taidettiin puhua ”jutskaamisesta”. Voi olla, että luimme
myös Alpo Ruuthin teoksen ”Kämppä”, koska se
tuntuu nimenä jotenkin tutulta. Lisäksi muistan lukeneeni
Jouko Puhakan romaanin ”Huippumaileri”. Siitä muistankin
joitakin kohtia juoksulenkeistä ja juoksukilpailun kuvauksesta.
Yläasteen loppuvaiheessa luimme Kalevalan lyhennettynä. Se
teki minuun jonkinmoisen vaikutuksen. Samanlaisia pitkästyttävän
lukemisen keskeltä kohonneita satunnaisia elämyksiä
tarjosi Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”. En ole
varma edellä mainitsemieni kansallisteosten lukujärjestyksestä. Luimme jossain vaiheessa myös Veijo Meren romaanin "Manillaköysi". Se oli ainoa suoranaisesti sotaan liittyvä luettava.
Lukiossa
piti lukea Juhani Ahon ”Juha”, mutta kirjoja ei riittänyt
kaikille. Sain kirjan käsiini päivää ennen
lukuajan päättymistä. En ehtinyt lukea sitä
loppuun, mutta sepitin lopunkin osalta jotain kirjalliseen
selosteeseeni. Opettaja luki minun selostukseni heti ja ilmeisesti
hyväksyi sen säälistä. Lisäksi luimme Jorma
Korpelan merkillisen romaanin ”Tohtori Finckelman”. En tajunnut
siitä oikein mitään. Opettelin kuitenkin ulkoa
kirjassa olevan runon, koska se oli niin hurja:
”Te
sielut niljaiset, te kaikki käärmeet, rotat, lierot,
juotikkaat, kyyt mustapäärmeet...” jne.
Lukiossa
tutustuin myös Albert Camus'n pienoisromaaniin ”Sivullinen”.
Sekin liipoittihe yli hilseen. Luin kirjan viime vuonna uudelleen,
enkä tajunnut vieläkään. Sen sijaan Vladimir
Nabokovin shakkiaiheinen romaani ”Lužinin
puolustus” avautui vähän paremmin, luulisin. Tosin
shakista en tajua edelleenkään mitään. Uuno
Kailaan runoista pidin esitelmän. En muista, mistä kirjasta
poimin runot, joista esitelmässäni härpätin. Ope
kumminkin tykkäsi.
Muita
kaunokirjallisia teoksia en muista koulua varten joutuneeni lukemaan.
Tietysti opinnot suoritetaankin elämää eikä
koulua varten, mutta se ajatus taitaa mennä vielä enemmän
huumorin puolelle kuin tämä kirjoitus.
Kun
nyt mietin näitä koulussa luetettuja kirjoja ja itseäni
lukijana, huomaan ”lähtötilanteen tulleen jäädäkseen”.
Istun lukijana edelleen harmaaksimaalattujen puuportaitten rappusella
– tuskin sen ylempänä kuin istuin silloin 10-vuotiaana.
Jostain selkäni takaa loistaa valo tyhjästä huoneesta,
jonne en syystä tai toisesta ole jaksanut kavuta.
Kiinnostavaa, itse olen lukenut teoksista vain Tom Sawyerin seikkailut (en koulussa), viimeksi vuosi sitten. Tietenkin Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”, mutta vasta pakon jälkeen :)
VastaaPoistaJuhani Ahon ”Juha”:n olen lukenut
Luulen, että minun oli melko helppoa muistaa koulussa lukemani siitä syystä, että olen ylipäätään lukenut niin vähän. En kuitenkaan tohdi mennä julkisesti väittämään, että vähäinen lukemiseni johtuisi siitä kirjallisuudesta, jota koulussa luetettiin.
VastaaPoistaEdellisen kommentin "pakon jälkeen" tarkoittaa tilannetta kun pakko oli poistunut :)
PoistaSeitsemän veljestä ja Kalevala varmaan kuuluisivat edelleen koulujen ohjelmistoon. Enkä osaa sanoa, miten se pakonomaisuus koulujen lukukomennuksista saataisiin hälvennettyä.
PoistaHmm, joitain noista olen harrastuneisuutta lukenut, koulussa samoja oli vain se Seitsemän veljestä joka sekin luettin vähän harppomalla (pitäisi varmaan joskus lukea kunnolla).
VastaaPoistaYksittäisiä novelleja ja runoja toki, romaaneista muistan kaikilla luetetun Kiannon Punaisen viivan ja Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa, molemmat mainioita teoksia, ja pari muuta joista en kyllä muista paljoa.
Ja sitten oli näitä että jaettiin luokka pareiksi ja kullekin parille annettiin kirja josta pidettiin esitelmä tai että jonkin aihepiirin sisällä sai valita kirjan (tai ottaa opettajan ehdotuksen jos itse ei keksi). Noilla tavalla tuli luettua ja esitelmöityä tai esseitä raapustettua ainakin Wilden Dorian Grayn muotokuva, Kafkan novelleja, Boris Hurtan Lumen tuloa ei voi estää, Moore&Gibbonsin sarjakuva Watchmen...(jep, hyvin perustein sai valita myös sarjakuvia ja sain tuosta Watchmen-esseestä hyvän arvosanan)
Nuokin kirjat, jotka mainitset, vaikuttavat juuri sopivasti vauhdikkaammilta ja viihteellisemmiltä kuin ne, joihin muistelin itse päässeeni tutustumaan. Se on varmaan hyväksi. Ei nuori ihminen oikein jaksa syvämietteisiä tarinointeja tai nykymeiningille vierasta ja kielellisesti hankalaa autonomian aikain klassikkoa. Toisaalta niitäkin on kyllä edelleen syytä tuoda jollakin tavoin esille kouluissa.
PoistaLuettiin meilläkin novelleja, mm. sitä Jokken blogissaan esille nostamaa "Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja". Mutta ei sentään koko kirjaa. Scifiäkin luettiin yhden novellin verran. Sitä olisin voinut lukea enemmänkin.
Joo, sieltä Maailmankirjallisuuden mestarinovelleista olen minäkin lukenut joitain, näitä Kafkaa ja Metsästyshaukkoja ja mitä heittiä oli.
PoistaJa on myös annettava tunnustusta siitä että minulla on ollut pääsääntöisesti hyviä äikänopettajia ja kyllähän se vaikuttaa.
Tämä onkin mielenkiintoinen juttu. Itse muistan ihan tosi huonosti mitä koulussa luettiin, vaikka äidinkieli oli lempiaineeni ja vaikka enimmät vuodet meillä oli aivan huippuhyvät opettajat. Minä olen niin vanha että olen käynyt neljä vuotta oppikoulua, yhden vuoden peruskoulua ja sitten kolme lukiota. Olikohan se lukiossa kun luettiin Kärpästen herra? Oppikouluaikaan luettiin Seitsemää veljestä, muistan että sitä luettiin ääneen tunnillakin: vuoronperään jokainen luki yhden kappaleen. Voi että. Että koska on oma vuoro... minkälainen kohta osuu luettavaksi...
VastaaPoistaparemmin kuin opetukseen liittyvän lukemisen muistan sen, että luin itse tuomiani kirjoja tunneilla kun en viitsinyt seurata opetusta. Kun lukioikäisenä oli meneillään tiiliskivikausi, aiheutti kirjojen koko pientä harmia. Tosin varmaan ne opettajat sen lukemisen huomasivat mutta eivät sitten viitsineet naputtaa. Ajattelivat että lukeminen on hyvä harrastus.
Kiva kuulla, Eeva!
VastaaPoistaVarmaankin opettajille ensisijaisesti on tärkeää, että oppilaan opinnot edistyvät suotuisasti ja etteivät oppilaan harrastamat opetustilanteeseen liittymättömät puuhat liiaksi aiheuta häiriötä muille oppilaille. Niinpä pienet supinat ja lehtien tai jopa kirjojen lukemiset voitaneen sallia, jos opetus menee riittävässä määrin perille?
Minä en ainakaan lukioikäisenä tainnut lukea muuta kuin oppikirjoja ja näitä koulun taholta luetettuja. Ehkä luin kesälomalla ja joulun seutuun jotakin? Yläasteen ja lukion välisenä kesänä luin ainakin Sinuhen.
Muistuikin mieleen yksi kirja oppikouluvuosilta, koululukemisena: Minna Canthin Anna-Liisa. Se oli aika järkyttävä. - Sinuhen taisin lukea joskus 13-14-vuotiaana, isäni oli sitä mieltä että se olisi sopivaisempi lukea vasta rippikoulun jälkeen. Mutta eipä kieltänyt.
PoistaAnna-Liisan aihe on aivan kamala ja kuulostaa erikoiselta valinnalta oppikoulun lukemiseksi. Toisaalta eipä tästä ole kuin pari vuotta, kun näin nuorison näyttelijäryhmän esittämän koosteen kolmesta Canthin näytelmästä, joissa kaikissa oli aiheena rikos ja rakkaus. Anna-Liisa yli näistä yksi.
VastaaPoistaLieneekö isäsi kiellellyt Sinuhen lukemista vähän tavan vuoksi? Vai ehkä peräti yllyttääkseen?
Muistan lukeneeni koulussa nuo mainitsemasi 'Manillaköyden' ja 'Juhan'. Olin jo pienenä innokas lukija, tosin ala-asteella lukuintoni meinasi tappaa opettajan määräämä 'Kalevala'. Ja se oli siinä runomuodossa. Voit varmaan kuvitella, että ei mikään kaikista helpoin luettava ala-aste -ikäiselle.
VastaaPoistaSen sijaan muistan lämmöllä ensimmäisiltä kouluvuosiltani, kun opettaja luki ääneen 'Ronja Ryövärintytärtä' ja 'Veljeni Leijonamieltä' Voi niitä aikoja. Alkukevään aurinko paistoi hiljaiseen luokkahuoneeseen ikkunan eteen vedettyjen verhojen väliin jääneestä pienestä raosta.
Kalevalaa ala-asteella! Enpä ole ennen moista kuullut. Ei se kyllä ole ihan niin selkeäpiirteistä luettavaa, että niin nuorille lukijoille soveltuisi. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa kuuluvat lukevan jo päiväkodissa lapsosille.
VastaaPoistaJännä juttu mutta vaimo sanoi lukeneensa myös Veljeni Leijonamielen koulussa opettajan määräyksestä ja pitäneensä siitä oikein paljon.
Mahdetaanko missään enää edes lukiossa vaatia lukemaan Seitsemää veljestä kokonaan? Meidän lapset ainakin suorittivat sen niin, että pari luki aina yhden luvun ja teki sen luvun juonesta power point -esityksen luokalle. Kalevalaa he eivät ole lukiossa edes katsoneet. Yläkoulussa Kalevalaa käsiteltiin niin, että luokassa luettiin vuorotellen ääneen maailmanluomisrunot Kalevalan alusta (siis noin kolme sivua) ja sitten opettaja kertoi suullisesti tarinoina loppujen runojen juonet. Yläkoulun aikana he eivät lukeneet yhtäkään "aikuisten kirjaksi" ajateltavaa teosta - eipäs: toinen luki Christien neekeripojat, mutta muuten pysyttiin kepeällä nuorisokirjallisuustasolla.
VastaaPoistaKiitos kommentista!
VastaaPoistaSeitsemän veljestä tuntuu minusta vähemmän tärkeältä kirjalta kuin Kalevala. Molemmat tuntuvat varmasti nuoresta lukijasta aikamoiselta pakkopullalta.
En tiedä pitäisikö nuorisolla sitten luettaa niitä aikuisten klassikoita. Novellien kautta voi esitellä monia kirjoittajia pienemmällä vaivalla.
Ajat ajavat helposti ohi korkeakirjallisuudesta. Tyttärelleni yritettiin luettaa Tuntematon sotilas yläasteella. Taisi jäädä kesken. Minusta liian paksu teos, eikä sovi niin nuorelle. Kummallista kyllä tytär veteli sitten paksuja fantasiakirjoja vapaa-ajallaan. Voisin tietysti joskus kokeilla kykenisinkö itse lukemaan niitä fantasioita, kun kerran toivon, että lapsilla luetettaisiin Kalevalaa. Leena Krohnin Tainaronin jaksoin kyllä lukea.