Aleksandrialainen Konstantinos Kavafis (1863 – 1933) kirjoitti runoja helleenien menneisyydestä ja oman elämänsä tunnoista. Luin hänen runoistaan valikoiman nimeltä Barbaarit tulevat tänään. Runot on kirjoitettu noin vuosina 1892 – 1928. Runovalikoiman suomensi Tuomas Anhava englanninkielisten ja osin ranskankielisten käännösten pohjalta ja ilmeisen pitkän ajan kanssa, sillä osa suomennoksista odotteli julkaisua jo vuonna 1978. Anhava oli opetellut kreikkaa vuosikymmenen verran, mutta ei mielestään saavuttanut riittävää tasoa runojen kääntämistä ajatellen. Lopulta valikoima ilmestyi vuonna 2005 Martti Anhavan historiallisten ja mytologisten runojen taustoja valaisevalla selitysosiolla ja hänen suomentamallaan C. M. Bowran 48-sivuisella Kavafiksen runouden historiallisia kytkentöjä käsittelevällä esseellä Constantine Cavafy and the Greek Past varustettuna.
Valikoima
painottuu helleenien menneisyyttä käsitteleviin runoihin,
mutta miellyttävästi väliin siroteltuina siitä
löytyy myös pieniä runoja runoilijan omasta elämän
piiristä. Niistä aukeaa ikkunoita siihen hiljaiseen
maailmaan, jossa runoilija Kavafis vietti päiviään
asunnossaan Aleksandriassa. Kotikaupungin henki tuntuu vahvana
vaikuttajana myös historiaan suuntaavissa runoissa – olihan
tuo Egyptin kaupunki nimettykin Aleksanteri Suuren mukaan.
Runot
henkivät kunnioitusta helleenisen kulttuurin suuruuden päiviin,
mutta myös lempeää ymmärtämystä sen
rappion keskellä. Historian sankareitten ylistystä runoista
ei löydä – ei ainakaan siinä muodossa kuin
perinteisesti ajatellaan. Ehkä lähimmäs sankaruutta
päästään runossa Thermopylai, jossa toki tuodaan
esiin Leonidaan spartalaisjoukon ylväys, mutta sekin yhdistetään
ihmisen jalouteen oman tehtävänsä määrätietoisessa
täyttämisessä ja oikeamielisyydessä, silloinkin
kun katkeran lopputuloksen voi jo aavistaa.
Useammin
Kavafis kuvaa ihmisiä ja jumalia epäedullisissa tai
noloissa tilanteissa. Runoissa esiintyvät ratkaisevan tappion
kärsinyt sotapäällikkö, petollinen jumala,
muistonsa kreikkalaisista juuristaan kadottanut siirtokunta tai
kuningas, joka tuntee kuoleman lähestyvän ja pukeutuu
munkin kaapuun. Vaikka monet kuvatut tilanteet olisivat saattaneet
todellisuudessa tuntua uhkaavilta, ne on esitetty ennemminkin
rappeutumisen ja luopumisen näkökannalta. Hahmot ovat usein
peräisin historiasta tai kirjallisuudesta, mutta Kavafis on
yleensä tarkastellut heitä epätyypillisissä
tilanteissa saadakseen hahmoihin elävyyttä. Valikoiman
nimiruno ”Barbaareja odotellessa” ei kuvaa mitään
paikannettavaa, tunnettua tapahtumaa. Runo siirtokunnasta, joka
odottaa barbaarien ratkaisevan ongelmansa, päättyy
antikliimaksiin, kun edes barbaarit eivät tulekaan.
Runoilijan
suhde emämaa-Kreikkaan vaikuttaa osin vieraantuneelta. Runossa
”Paluumatkalla Kreikasta” (Martti Anhavan huomautuksen mukaan
”paluumatka” voitaisiin kääntää myös
”kotiinpaluu”) tuodaan esiin kaakkoisen Välimeren alueen
siirtokuntien ”aasialainen” verenperintö. Seuraavalta
sivulta löytyvässä runossa ”Maanpakolaisia”
kuvataan Aleksandrian pieneksi kuihtunutta kreikkalaista siirtokuntaa
keskustelemassa kreikkalaisesta runoudesta. Molempien runojen
tapahtumat sijoittuvat kauas menneisyyteen. Niistä välittyy
elävänä kuva muinaisesta valtakunnasta, joka levitti
helleenien sivistyksen laajoille alueille, niin laajoille, että
yhteys emämaahan tuntui lopulta vain kielen ja menneisyyden
kautta.
Kirjassa
on 179 sivua ja luin sitä yhden juhannusviikonlopun.
Entuudestaan tuttuja runoja kirjasta löytyi muutama ja monet
uusista tuttavuuksista vaikuttivat tosi kivoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti