Konstantinos Kavafis: Barbaarit tulevat tänään

Aleksandrialainen Konstantinos Kavafis (1863 – 1933) kirjoitti runoja helleenien menneisyydestä ja oman elämänsä tunnoista. Luin hänen runoistaan valikoiman nimeltä Barbaarit tulevat tänään. Runot on kirjoitettu noin vuosina 1892 – 1928. Runovalikoiman suomensi Tuomas Anhava englanninkielisten ja osin ranskankielisten käännösten pohjalta ja ilmeisen pitkän ajan kanssa, sillä osa suomennoksista odotteli julkaisua jo vuonna 1978. Anhava oli opetellut kreikkaa vuosikymmenen verran, mutta ei mielestään saavuttanut riittävää tasoa runojen kääntämistä ajatellen. Lopulta valikoima ilmestyi vuonna 2005 Martti Anhavan historiallisten ja mytologisten runojen taustoja valaisevalla selitysosiolla ja hänen suomentamallaan C. M. Bowran 48-sivuisella Kavafiksen runouden historiallisia kytkentöjä käsittelevällä esseellä Constantine Cavafy and the Greek Past varustettuna.

Valikoima painottuu helleenien menneisyyttä käsitteleviin runoihin, mutta miellyttävästi väliin siroteltuina siitä löytyy myös pieniä runoja runoilijan omasta elämän piiristä. Niistä aukeaa ikkunoita siihen hiljaiseen maailmaan, jossa runoilija Kavafis vietti päiviään asunnossaan Aleksandriassa. Kotikaupungin henki tuntuu vahvana vaikuttajana myös historiaan suuntaavissa runoissa – olihan tuo Egyptin kaupunki nimettykin Aleksanteri Suuren mukaan.

Runot henkivät kunnioitusta helleenisen kulttuurin suuruuden päiviin, mutta myös lempeää ymmärtämystä sen rappion keskellä. Historian sankareitten ylistystä runoista ei löydä – ei ainakaan siinä muodossa kuin perinteisesti ajatellaan. Ehkä lähimmäs sankaruutta päästään runossa Thermopylai, jossa toki tuodaan esiin Leonidaan spartalaisjoukon ylväys, mutta sekin yhdistetään ihmisen jalouteen oman tehtävänsä määrätietoisessa täyttämisessä ja oikeamielisyydessä, silloinkin kun katkeran lopputuloksen voi jo aavistaa.

Useammin Kavafis kuvaa ihmisiä ja jumalia epäedullisissa tai noloissa tilanteissa. Runoissa esiintyvät ratkaisevan tappion kärsinyt sotapäällikkö, petollinen jumala, muistonsa kreikkalaisista juuristaan kadottanut siirtokunta tai kuningas, joka tuntee kuoleman lähestyvän ja pukeutuu munkin kaapuun. Vaikka monet kuvatut tilanteet olisivat saattaneet todellisuudessa tuntua uhkaavilta, ne on esitetty ennemminkin rappeutumisen ja luopumisen näkökannalta. Hahmot ovat usein peräisin historiasta tai kirjallisuudesta, mutta Kavafis on yleensä tarkastellut heitä epätyypillisissä tilanteissa saadakseen hahmoihin elävyyttä. Valikoiman nimiruno ”Barbaareja odotellessa” ei kuvaa mitään paikannettavaa, tunnettua tapahtumaa. Runo siirtokunnasta, joka odottaa barbaarien ratkaisevan ongelmansa, päättyy antikliimaksiin, kun edes barbaarit eivät tulekaan.

Runoilijan suhde emämaa-Kreikkaan vaikuttaa osin vieraantuneelta. Runossa ”Paluumatkalla Kreikasta” (Martti Anhavan huomautuksen mukaan ”paluumatka” voitaisiin kääntää myös ”kotiinpaluu”) tuodaan esiin kaakkoisen Välimeren alueen siirtokuntien ”aasialainen” verenperintö. Seuraavalta sivulta löytyvässä runossa ”Maanpakolaisia” kuvataan Aleksandrian pieneksi kuihtunutta kreikkalaista siirtokuntaa keskustelemassa kreikkalaisesta runoudesta. Molempien runojen tapahtumat sijoittuvat kauas menneisyyteen. Niistä välittyy elävänä kuva muinaisesta valtakunnasta, joka levitti helleenien sivistyksen laajoille alueille, niin laajoille, että yhteys emämaahan tuntui lopulta vain kielen ja menneisyyden kautta.

Kirjassa on 179 sivua ja luin sitä yhden juhannusviikonlopun. Entuudestaan tuttuja runoja kirjasta löytyi muutama ja monet uusista tuttavuuksista vaikuttivat tosi kivoilta.