Danilo Kiš: Varhaisia suruja

Jugoslavian viimeiseksi kirjailijaksi itseään kutsunut Danilo Kiš (1935 – 1989) kirjoitti vuonna 1969 kirjan Rani jadi. Kirjan suomensi Kari Klemelä vuonna 2006 nimellä Varhaisia suruja. Suomenkielisen teoksen saatesanat ovat peräisin kirjan ruotsinnoksesta ja ne on kirjoittanut Barbara Lönnqvist.

Danilo Kiš muistelee varmaan kirjan kertomusten kautta lapsuuttaan, vaikka kertookin pojasta nimeltä Andi. Kyseessä on taideteos, jota kirjoittaja on kuvaillut sanoilla ”piirustuslehtiöön tehtyjä luonnoksia, mutta värillisiä”. Tyyli on tarkoituksellisen luonnoksenomainen, runollinen. Tapahtumapaikka mainitaan, mutta tapahtumien ajankohdilla ei ole tarkkoja vuosilukuja, sivumennen tulevat esiin vuoden- ja vuorokaudenajat. Kirja koostuu lyhyistä, tietyn aiheen ympärille keskittyvistä kertomuksista, joista muodostuu hajanainen, sirpaleinen kuva kokonaisuudesta. Kuvaus ei pyri olemaan kaikenkattava, kirjailija ottaa Andin elämään kantaa enemmän tunteitten kuin kivikovien tosiseikkojen kautta. Tärkeänä totuutena on kuitenkin perheen juutalainen isä, jonka sotilaat vievät mukanaan. Kirjailijan isä kuoli Auschwitzin tuhoamisleirillä. Kirjailija tuo esiin tuntojaan isän kohtalosta, mutta ennen kaikkea kirja kertoo pikkupojan kokemuksista ja erään vaiheen päättymisestä hänen elämässään.

Tapahtumapaikkana on Subotican kaupunki nykyisen Serbian pohjoisosassa, Vojvodinan maakunnassa. Alueella elää nykyäänkin suuri unkarilainen vähemmistö. Toisen maailmansodan aikaan Unkari liitti maahansa osan Vojvodinasta – esimerkiksi Subotican. Alueella elävien kansojen kirjo ei nouse liiaksi esille kirjailijan tekstissä, saatesanoissa kerrotaan kirjailijan isän olleen unkarinjuutalainen kun taas äiti oli Montenegrosta kotoisin oleva kristitty. Isän kuoltua ja sodan loputtua perhe siirtyi asumaan äidin kotiseudulle.

Jonkin verran hankalana koin aluksi kirjailijan suurpiirteisen kerrontatyylin, mikä saattoi johtua siitä, että lueskelin kirjaa linja-autossa työmatkoilla ja muutaman kerran lounastauolla. Vaikutti siltä kuin teksti vaatisi enemmänkin keskittymistä, mutta voi kyllä olla, ettei lukuympäristökään ollut paras mahdollinen lukijasta nyt puhumattakaan.

Kirjassa on 104 sivua ja luin sitä viikon.