Jugoslavian
viimeiseksi kirjailijaksi itseään kutsunut Danilo Kiš
(1935 – 1989) kirjoitti vuonna 1969 kirjan Rani jadi.
Kirjan suomensi Kari Klemelä vuonna 2006 nimellä Varhaisia
suruja. Suomenkielisen teoksen saatesanat ovat peräisin
kirjan ruotsinnoksesta ja ne on kirjoittanut Barbara Lönnqvist.
Danilo
Kiš muistelee varmaan kirjan kertomusten kautta lapsuuttaan, vaikka
kertookin pojasta nimeltä Andi. Kyseessä on taideteos, jota
kirjoittaja on kuvaillut sanoilla ”piirustuslehtiöön
tehtyjä luonnoksia, mutta värillisiä”. Tyyli
on tarkoituksellisen luonnoksenomainen, runollinen. Tapahtumapaikka
mainitaan, mutta tapahtumien ajankohdilla ei ole tarkkoja
vuosilukuja, sivumennen tulevat esiin vuoden- ja vuorokaudenajat.
Kirja koostuu lyhyistä, tietyn aiheen ympärille
keskittyvistä kertomuksista, joista muodostuu hajanainen,
sirpaleinen kuva kokonaisuudesta. Kuvaus ei pyri olemaan
kaikenkattava, kirjailija ottaa Andin elämään kantaa
enemmän tunteitten kuin kivikovien tosiseikkojen kautta.
Tärkeänä totuutena on kuitenkin perheen juutalainen
isä, jonka sotilaat vievät mukanaan. Kirjailijan isä
kuoli Auschwitzin tuhoamisleirillä.
Kirjailija tuo esiin tuntojaan isän kohtalosta, mutta ennen
kaikkea kirja kertoo pikkupojan kokemuksista ja erään
vaiheen päättymisestä hänen elämässään.
Tapahtumapaikkana
on Subotican kaupunki nykyisen Serbian pohjoisosassa, Vojvodinan
maakunnassa. Alueella elää nykyäänkin suuri
unkarilainen vähemmistö. Toisen maailmansodan aikaan Unkari
liitti maahansa osan Vojvodinasta – esimerkiksi Subotican. Alueella
elävien kansojen kirjo ei nouse liiaksi esille kirjailijan
tekstissä, saatesanoissa kerrotaan kirjailijan isän olleen
unkarinjuutalainen kun taas äiti oli Montenegrosta kotoisin
oleva kristitty. Isän kuoltua ja sodan loputtua perhe siirtyi
asumaan äidin kotiseudulle.
Jonkin
verran hankalana koin aluksi kirjailijan suurpiirteisen
kerrontatyylin, mikä saattoi johtua siitä, että
lueskelin kirjaa linja-autossa työmatkoilla ja muutaman kerran
lounastauolla. Vaikutti siltä kuin teksti vaatisi enemmänkin
keskittymistä, mutta voi kyllä olla, ettei
lukuympäristökään ollut paras mahdollinen
lukijasta nyt puhumattakaan.
Kirjassa
on 104 sivua ja luin sitä viikon.
Tämähän kuulostaa kiehtovalta, ja sattuisi sopivasti maailmanympärimatkani varrelle. Toisaalta tekisi mieli jäädä Viroon vielä yhden kirjan ajaksi... mutta taidanpa ainakin kurkata kirjastosta, olisiko tämä sattumoisin saatavilla siellä.
VastaaPoistaJos suunnitteilla on kirjallinen matkailu Euroopassa, suosittelen piipahtamaan Mansarda-kustantamon sivuilla www.mansarda.fi. Kyseinen kustantamo on julkaissut tämän puheena olevan kirjan lisäksi muitakin kiinnostavia pienten slaavilaisten kieliryhmien kirjoittajien kirjoja suomeksi. Kustantamon nimi on peräisin Kišin kirjasta "Ullakkohuone", serbiaksi "Mansarda".
Poista