Kirjastossa
tämä kirja on sijoitettu runojen joukkoon. Kirjan koostumus
antaisi tosin aihetta myös paikalle proosaosastolla.
Alaotsikkona onkin César Vallejon runoutta ja proosaa.
Itse asiassa sivumääräisesti proosan osuus kirjassa on
vallitseva. Kirjan sivumäärästä, 191 sivua, runot
käsittävät alle 80 sivua. Suurimman sivumäärän
ovatkin kaapanneet Vallejon kirjoitukset, joissa hän pohtii
taidetta ja kuvailee matkojaan Neuvostoliittoon.
”Musta
kivi valkoisen päällä” alkaa Matti Rossin
kirjoituksella César Vallejon elämästä
runoilijana ja hänen runoudestaan. Rossin suhdetta Vallejon
kirjalliseen ajatteluun voinee kuvata herkäksi ja syvälle
luotaavaksi. Ja niinkuin Rossi huomauttaa Vallejon teksteihin
sisältyvän ristiriitaisuuksia, voi myös
jälkiviisasteleva lukija olla pari kertaa eri mieltä Rossin
Vallejo-tulkinnoista. Leimaa-antavia käsitteitä Rossin
luotaukselle ovat dialektinen materialismi, tieteellinen sosialismi,
kulttuuriradikalismi ja vallankumous. Olisin mielelläni lukenut
hänen kuvauksestaan myös sellaisia käsitteitä
kuin koti-ikävä, yksinäisyys tai yltiöpäinen
halu nousta runotaivaan tähdeksi. Ja ehkäpä ne sieltä
löytyivätkin, vaikkeivät juuri näillä, minun
valitsemillani sanoilla. Joka tapauksessa Rossin teksti on erittäin
antoisa ja minun olisi varmaan turha yrittää tulkita
Vallejoa ilman noin selventävää esipuhetta. Runojen
suhteen tosin ei taida minulle esipuhekaan kaikkea selittää.
César
Vallejo julkaisi elämänsä aikana kolme runokokoelmaa,
neljäs julkaistiin postuumisti. Esikoisesta, kokoelmasta nimeltä
Mustat sanansaattajat poimitut
runot kuten Kaukaiset
askelet ja
Mustat airueet
tuntuvat
ihan hienoilta. Vallejon
maineen luonut kokoelma Trilce,
ilmestyi vuonna 1922. Vuonna 1923 Vallejo muutti Pariisiin, paikkaan,
joka lienee ollut 1900-luvun eurooppalaisen ja
eurooppalaisvaikutteisen taiteen keskus. Vallejo ei enää
palannut kotimaahansa Peruun. Sen sijaan hän perehtyi ilmeisen
perusteellisesti aikansa taidevirtauksiin, joita hänen
kirjoituksensa käsittelevät. Taidetta käsittelevästä
kirjoituksesta näyte, jonka kanssa olen hyvin pitkälti
samoilla linjoilla:
Uusiin
sanoihin tai metaforiin perustuvalle uudelle runoudelle on ominaista
pedanttinen uutuuksien etsintä, ja siitä sen sekavuus ja
ylenpalttinen liioittelevuus. Uuteen tajuntaan perustuva uusi runous
sen sijaan on yksinkertaista ja inhimillistä; ensi näkemältä
sitä voisi pitää vanhanaikaisena runoutena, eikä
sen kohdalla kysytä onko se uudenaikaista vai ei.
(”Uudesta
runoudesta”, Pariisi, heinäkuussa 1926)
Nämä
taidetta käsittelevät tekstit ovat minusta Rossin esipuheen
ohella kirjan parasta antia.
Vuosina
1928, 1929 ja 1931 Vallejo vieraili Neuvostoliitossa ja ajautui
tieteellisen sosialismin lumoihin. Hänen objektiivinen kuvauksensa neuvostokansasta alkoi sattua lukiessa päähäni
kuin 1970-luvun radio-ohjelmasarja Naapurineljännes. Myös
Thomas Moren Utopia
tuli
mieleeni ja aikamoinen liuta muitakin teoksia, joita en käy
tässä luettelemaan. Tästä huolimatta kuvauksilla
on oma kulttuurihistoriallinen arvonsa. Pidän erittäin
mielenkiintoisena kohtaa, jossa käsitellään jossain
määrin yhteen niputettuina Neuvostoliiton kerjäläisongelmaa
ja neuvostovaltion ja kirkon välistä suhdetta sekä
opillisesti että runoilijan omin silmin nähtynä.
Kolmas
runokokoelma Espanja,
ota pois minulta tämä malja,
sisältää tunnelmia Espanjan sisällissodasta, jota
Vallejo seurasi tasavaltalaisten puolelta, kuinkas muuten. Tästä
osastosta löysin runoja, jotka aukenivat minulle helpoiten ja
joitten inhimillisyys sai minut pitämään niitä
kuvauksena jostakin todella tapahtuneesta eikä vain
yksinäisyyden ja runonsepittämisen halun loihtimina
säenippuina. Näytteeksi katkelma runosta Teruelin
taistelutalvi:
Sinä
haistat sodan, toveri, et voi erehtyä
kun
poljet vahingossa
omaa
kättäsi ruumiiden joukossa;
sinä
näet sen, tartut kiveksiisi, muutut
palavanpunaiseksi,
sinä
kuulet sodan omasta suustasi, sotamiehen suusta.
Viimeinen,
postuumisti ilmestynyt runokokoelma Inhimillisiä
runoja sisältää
kosolti sellaista runoutta, jonka ovet ei aukene mulle. Jotain ehkä
jostain ymmärsin, mutta erityisempää nautintoa en
niistä saanut. Onkohan minuun mennyt tikku?
Kirjassa
on 191 sivua ja sen lukaisemiseen meni minulta noin viikko. Joitakin
runoja tuijotin aamuhämärässä linja-autossa aika
pitkään.
Siitä ei taida olla paljoa yli viikkoa, kun Vallejo nousi esiin BB-tekstisi kommenttialueella. Harmi, että sinä ja Vallejon lyriikka eivät aivan kohdanneet. Omia suosikkejani Vallejon tuotannossa on nimirunoksi suomennoksessa noussut "Musta kivi valkoisen päällä" ennustuksineen Pariisin-kuolemasta, kuten lienee niin monen muunkin Vallejoa lukeneen suosikki. '90-luvun jälkeen en ole tainut kerrata kuin paria kolmea Vallejon runoa, joten kirjaamasi taustatiedotkin toivat minulle tärkeää tietoa runoilijasta.
VastaaPoistaSen hiljattaisen sananvaihdon yllyttämänä tähän kirjaan juuri ryhdyin. Kirjastossa näkyi olevan myös tuore, vuonna 2009, tehty käännös Trilcestä, mutta se näytti juuri niin radikaalilta tekstiltä, että valitsin mieluummin tämän kirjan. Minä tykkään itse runoista, joista ymmärrän suurimmaksi osaksi mistä niissä puhutaan.
VastaaPoistaRuno "Musta kivi valkoisen päällä" on mielestäni ihan hieno. Sen sanoma vain taitaa Rossin esipuheen tarjoamien taustatietojen perusteella lähinnä henkiä yksinäisyyttä ja kaipuuta kotiin. Käy tietysti sääliksi yksinäistä runoilijaa, mutta kun hänellä kerran oli varaa matkustaa kolmesti Venäjälle, niin olisi kai päässyt kotiinsa Peruunkin? Pariisissa Vallejo oli itselleen luomansa runoilijakuvan vanki.
Kiitos myös tuosta rossilaisesta näkökulmasta "Mustaan kiveen". Itse olen tulkinnut tuota runoa hiukan toisella tavalla. Nyt en kuitenkaan pysty etsimään käsiini runoa tarkempaa tarkastelua varten (ja kirjoitankin Bloggeriin kirjautumattomana, kuten huomattavissa).
VastaaPoistaMinusta "Mustassa kivessä" saattaa varmasti olla surua ja yksinäisyyttä ynnä ehkä kaipaustakin, mutta näen sen ehdottomasti mieluummin positiivisen traagisena kuin negatiivisen itsesäälisenä runona. En ole tainnut koskaan yritää lähestyä tuota runoa puhtaan kognitiivisesti pohtien, mitä se tosiasiallisesti sisältää.
Kiitos itsellesi kommenteistasi!
VastaaPoistaSen verran haluan täsmentää, että näkemykseni puheena olevasta runosta on syntynyt sekä Rossin esipuheen että kyseisestä kirjasta "Musta kivi valkoisen päällä" löytyvistä Vallejon runoista ja proosateksteistä. Rossi ei leimaa Vallejon tekstejä itsesäälisiksi.
Vallejon maine syntyi runokokoelman "Trilce" myötä. Kuitenkin netistä löytämissäni kotimaisissa arvioissa tuoretta Trilce-suomennosta läpikäytäessä nostetaan esiin myös Rossin suomentama ja toimittama "Musta kivi valkoisen päällä" ja Rossin esipuheessaan esittämät mielipiteet. Vaikuttaa siis siltä, ettei Vallejosta juuri voi puhua ilman Rossin esipuhetta ainakin jossain taustalla.
Aivan, viittaukseni itsesääliin ei noussutkaan tekstisi ja Rossi-viittauksiesi perustalta vaan pyrin valottamaan muille kommenttialueen lukijoille Vallejon luonnetta erottelun itsesääli - traagisuus avulla.
PoistaSe, etten tiennyt ennen kertomaasi uusimmasta Vallejo-suomennoksesta (http://www.savukeidas.com/trilce), kuvaa, miten tarkkaamattomasti olen seurannut tapahtumia suomalaisessa lyriikankustannuksessa.
Kuule, kun minä en tiennyt koko Vallejosta ennen kuin hänestä mainitsit niitten Brechtin runojen yhteydessä! Enkä varsinaisesti pidä itseäni asiantuntijana yhden kirjan ja muutaman nettikirjoituksen luettuani.
PoistaVallejo kuullostaa kiehtovalta, varsinkin kaiken tuon antamisi taustatiedon valossa!
VastaaPoistaKirjastoluokitukseen sijoittumista pohdittaessa joudutaan hyväksymään se, ettei samaa kirjaa oikein kannata laittaa moneen luokkaan, on valittava vain yksi, sekun on samalla se fyysinen sijoituspaikka. Muu indeksointi antaa sitten vähän enemmän vapauksia kuvailuille.
Sinulle on Erjan lukupäiväkirjassa tarjolla tsemppiä ja tunnustuksia :)
Kiitokset tsempistä ja tunnustuksista! Saahan tiedä pääsenkö tämän etemmäs tehtävänannon jatko-osion suhteen.
Poista