Kirjan
tekstit ovat lyhyitä kertomuksia, novelleja. Pituudella niitä
ei ole pilattu, jotkut ovat vain sivun mittaisia. Tarinat kertovat
ihmisistä, joille tapahtuu jotain outoa, elämä muuttuu
jännällä ja ennalta-arvaamattomalla tavalla. Vaikka
tarinoita onkin peräti 28 ja niitten logiikka on surrealistisen
tai absurdin tai muuten vain kumman elementin ilmaantuminen
kertomukseen, ei kirjailijan voi väittää toistavan
itseään. Heinsaar tuntee selvästikin paljon erilaisia
elämäntarinoita ja -tilanteita tai ainakin on erinomainen
keksimään sellaisia, sillä jo lähtökohtaisesti
novellit sisältävät mieltä kiehtovia aineksia.
Harmaa, virolainen arkipäivä katujen tallaajineen saa
kirjailijan mielikuvituksen kautta uusia, huimapäisiä
ulottuvuuksia.
Myönnän
olevani erittäin vaikuttunut lukemastani. Heinsaaren lyhyitä
novelleja voi tosiaankin verrata Kafkan tai Harmsin vastaavaan
tuotantoon. Sanoisin jopa, että Heinsaar pärjää
vertailussa mainiosti! Minuun vetoaa tarinoihin sisältyvä
huumori, en ahdistu näitä novelleja lukiessani, ne ovat
pikemminkin kutkuttavia, vaikka usein käydäänkin
Tuonelan porteilla ja joskus mennään vähän
pidemmällekin. Tykkäsin eniten novelleista Endel
Lippmaan lähtö, joka kertoo fyysikkoakateemikon
retkestä oikeaan aivopuoliskoonsa sekä novellista Rokokoon
paluu, jossa taas rokokooasiantuntija muuntuu oman alansa
instrumentiksi. Novellissa Viron luonto on rehevää
luonnonkuvausta jokseenkin yllättävässä
ympäristössä.
Kirjassa
on 150 sivua ja luin sitä kolmena päivänä.
Näitten novellien kanssa olisi ehkä hitaampi lukeminen
antoisampaa, sillä tarinat herättävät paljon
kaikenlaisia ajatuksia, joita olisi hyvä pohtia ajan kanssa,
eikä vetäistä kaikkea kerralla kitusiinsa. Luin kirjan
osana lukion lukudiplomihaastetta, sen takia olisi pitänyt olla
se Herra Paulin aikakirjat, jota ei sitten ollut.
Hmm, olen tuon Herra Paulin aikakirjat lukenut enkä siitä erityisemmin pitänyt, liiallisen sekoileva absurdismi tyylilajina ei ole oikein minun makuuni. Eikä siinä ollut Priit Pärnin kuvia jotka kyllä parantavat kirjaa kuin kirjaa.
VastaaPoistaOn todellakin vaikea ruveta vertailemaan saman kirjailijan eri kirjoja varsinkin kun vertailemassa olisivat lukijat, jotka ovat lukeneet keskenään eri kirjat. Toisaalta sellainen vertailu saattaisi johtaa johonkin hieman Heinsaaren novelleja muistuttavaan teesi-antiteesi-absurdeesi -neuvonpitoon.
VastaaPoistaVaikea on myös sanoa, onko lukemani kirjan meininki jotenkin liian absurdia ja jos on niin kenelle, missä ja miten niin. Minua lukijana ja ihmisolentona yllättävät todellisuuspakoiset piirteet pääosin ilahduttivat. Arjen kuvaaminen tällaisen eskapismin kautta on lähempänä sydäntäni ja jalkapohjiani kuin vaikkapa murhaamismysteeriot.
Kuvat kirjassa ovat todellakin aikamoisia. Jostain luin että naishahmot olisivat kuvituksessa "rujoja". Tässä saattaa olla kyse minun katsantotavastani, mutta itse pidän Pärnin naisia oikein viekoittelevina ja viehkoina. Isot kilot tuovat kyllä ongelmia kantajalleen, mutta kuten Heinsaar eräässä novellissaan toteaa: "elämä on elämistä varten!"
Kirjan ulkoasukin jo hieno: kermankeltaiset, helmenharmaat ja seepianväriset paksut sivut ja hieno kuvitus. Kirjaa malttoi tuskin päästää käsistään.
VastaaPoistaEn muista enää noin tarkkaan. Olivatko sivut tosiaankin värillisiä? Aluksi kun katselin kirjaa kirjastossa, siitä syntyi jotenkin lukion tai yläkoulun oppikirjan vaikutelma. Kirjaa lukiessa, kun kuvat nivoutuivat tekstiin, ne alkoivat tuntua voimallisen kiehtovilta. Ihan viime viikkoina olen koettanut muistella sitä rokokoo novellia. Jos kohdalle sattuu, niin ostan kyllä kirjan itselleni.
VastaaPoistaOlin iloinen, kun huomasin tämän hienon kirjan esittelyn. Pitkästä aikaa kirja, joka on samalla sekä syvällinen että hauska. Jos tuntisi Viron kirjallisuutta paremmin, ymmärtäisi monet viitteet. Kertomuksessa "Kun Hermanni kukkii" oli nuorallatanssikohtaus, joka löytyy myös Jaan Krossilta.Lentäviä lauseitakin jäi käyttöön,mm."Himon ankara lieska poltti tuhkaksi koko rakkausvarannon".
VastaaPoistaKirjan värimaailma aukesi vasta luettuani sen. Miksi tällaisia kirjoja ei tehdä enempää?
Tuo Jaan Kross -viittaus tuntuu sekä kiinnostavalta että ärsyttävältä. On toisaalta kiinnostavaa kuulla, että novellien tapahtumilla voi olla yhtymäkohtia muuhun kirjallisuuteen. Toisaalta tuntuu ärsyttävältä mikäli olisi tarpeen tietää nuo viittaukset voidakseen kunnolla nauttia novelleista. Onneksi osasin nauttia niistä sellaisenaankin! Jaan Krossilta olen kuunnellut vain osia kuunnelma(sarja?)na esitetystä Mesmerin piiristä.
VastaaPoistaToivottavasti tulossa on lisää vastaavanlaista Heinsaarelta, olisi myös mukava mikäli kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö voisi jatkua.