Mehis Heinsaar: Epätavallinen ja uhkaava luonto

Virolainen Mehis Heinsaar on vuonna 1973 syntynyt kirjailija, jonka tuotannosta minun piti lukea teos nimeltä ”Herra Paulin aikakirjat”. Mutta koska sitä ei löytynyt kirjastosta, lainasin toisen teoksen, jonka vironkielinen nimi on Ebatavaline ja ähvardav loodus. Kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja suomennettu pikapuoliin sen jälkeen, en saanut selvää onko suomennos ilmestynyt vuonna 2010 vai 2011. Suomentaja on Hannu Oittinen ja kirjassa on tosi upea kuvitus, jonka on tehnyt Priit Pärn.

Kirjan tekstit ovat lyhyitä kertomuksia, novelleja. Pituudella niitä ei ole pilattu, jotkut ovat vain sivun mittaisia. Tarinat kertovat ihmisistä, joille tapahtuu jotain outoa, elämä muuttuu jännällä ja ennalta-arvaamattomalla tavalla. Vaikka tarinoita onkin peräti 28 ja niitten logiikka on surrealistisen tai absurdin tai muuten vain kumman elementin ilmaantuminen kertomukseen, ei kirjailijan voi väittää toistavan itseään. Heinsaar tuntee selvästikin paljon erilaisia elämäntarinoita ja -tilanteita tai ainakin on erinomainen keksimään sellaisia, sillä jo lähtökohtaisesti novellit sisältävät mieltä kiehtovia aineksia. Harmaa, virolainen arkipäivä katujen tallaajineen saa kirjailijan mielikuvituksen kautta uusia, huimapäisiä ulottuvuuksia.

Myönnän olevani erittäin vaikuttunut lukemastani. Heinsaaren lyhyitä novelleja voi tosiaankin verrata Kafkan tai Harmsin vastaavaan tuotantoon. Sanoisin jopa, että Heinsaar pärjää vertailussa mainiosti! Minuun vetoaa tarinoihin sisältyvä huumori, en ahdistu näitä novelleja lukiessani, ne ovat pikemminkin kutkuttavia, vaikka usein käydäänkin Tuonelan porteilla ja joskus mennään vähän pidemmällekin. Tykkäsin eniten novelleista Endel Lippmaan lähtö, joka kertoo fyysikkoakateemikon retkestä oikeaan aivopuoliskoonsa sekä novellista Rokokoon paluu, jossa taas rokokooasiantuntija muuntuu oman alansa instrumentiksi. Novellissa Viron luonto on rehevää luonnonkuvausta jokseenkin yllättävässä ympäristössä.

Kirjassa on 150 sivua ja luin sitä kolmena päivänä. Näitten novellien kanssa olisi ehkä hitaampi lukeminen antoisampaa, sillä tarinat herättävät paljon kaikenlaisia ajatuksia, joita olisi hyvä pohtia ajan kanssa, eikä vetäistä kaikkea kerralla kitusiinsa. Luin kirjan osana lukion lukudiplomihaastetta, sen takia olisi pitänyt olla se Herra Paulin aikakirjat, jota ei sitten ollut.