Koska
kertomus on kirjaksi varsin lyhyt – 74 isolla kirjasimella
painettua sivua ja siitäkin muutama sivu Meriluodon jälkisanoja
– olisi hupsua käydä tarkemmin selostamaan kertomuksen
juonta. Vielä hupsummaksi juonen selostamisen tekisi se, etten
kovin tarkkaan siitä saa selkoa. Goethen kertomuksesta on vaikea
nimetä varsinaista päähahmoa. Suomenkielisessä
nimessä mainitut Käärme ja Lilja ovat kieltämättä
molemmat merkittävässä osassa, mutta niin ovat monet
muutkin kertomuksen hahmot kuten lyhtymies ja hänen eukkonsa,
virvatulet ja prinssi. Lautturi, jätti ja vuoren sisällä
olevat kuninkaat taitavat sentään jäädä
sivuosiin. Niinpä minun huomioni kiinnittyykin maisemaan,
tapahtumien ympäristöön ja sen mahdolliseen
merkityksellisyyteen.
Kertomus
alkaa keskiyöllä, suuren, tulvivan virran varrella. Virran
lautturi joutuu yötöihin kuljettamaan matkalaisia virran
yli. Öisestä, tulvivasta virrasta tuli mieleeni Nuoren
Wertherin kärsimykset, jossa Goethe kuvaa Wertherin
pettymystä elämään käynnillä öisen,
tulvivan virran rannalla. Lautturista tietenkin tulee mieleen Manalan
lautturi, joka kuljettaa sieluja elämästä kuoleman
maahan. Varsinkin kun vastarannan puolella asuu tässä
kertomuksessa jätti, jonka varjo ulottuu päivisin joen yli.
Siitä taas tulee mieleen, että Raamatussakin taidetaan
nimittää maanpäällistä elämää
”kuoleman varjon maaksi”.
Toisaalta
vaikuttaa myös siltä, ettei tarinassa ole kyse mistään
elämän ja kuoleman välisestä kamppailusta tai
vastakkainasettelusta. Joen vastarannalta näet Käärme
löytää vuoren sisältä oudon luolan, jossa
majailee neljä jalometallista kuningasta. Näille
kuninkaille – tai niitten edustamille ominaisuuksille –
kertomuksen loppuselvittelyissä annetaan sitten nimetkin. Nimet
eivät oikeastaan erityisemmin sovellu siihen tulkintaan, jonka
kertomuksesta olen näperrellyt, mutta häliäkös
vällä! Tuskinpa kertomusta ihan täydellisesti voi
selittääkään.
Käärmeen
tulkitsen itse raamatulliseksi vertauskuvaksi. Käärmehän
johdatti Adamin ja Eevan Hyvän ja Pahan tiedon lähteille ja
siitä arvelen tässäkin kertomuksessa olevan kyse.
Vaikka tarinan voi mielestäni tulkita vaikkapa ennustukseksi
seksuaalisen vapautumisen suhteen, olisin itse taipuvaisempi lukemaan
sen ennustuksena tieteen tulevasta voittokulusta. Käärme
nauttii kultarahoista, sen tulkitsen viittauksena alkemiaan, tieteen
alkulähteille. Käärme myös uhrautuu yhteisen
hyvän vuoksi, ei suinkaan turhaan, sillä siitä
muodostuu säihkyvä ja kimaltava virran temppeli – ihmisen
kyky valjastaa käyttöönsä luonnonvoimat.
Mitä
tulee Meriluodon esittelemään Steinerin tulkintaan, näkisin
sen toimivan aika hyvin varsinkin mikäli kertomuksen käsittää
kuvaavan yhden henkilön sisäistä maailmaa, ehkä
ennen kaikkea taiteilijan tai muun vastaavan suuren ajattelijan (ei
siis minkään ketjukolaajan!).
No joo,
koska kirja on tosiaan noinkin lyhyt, 74 sivua, luin sen muutamassa
tunnissa. Tätä sepustusta kirjoitin noin tunnin.
Luin tämän pari vuotta sitten ja tätä lukiessa aloin jopa pätkittäin muistaa mitä siinä oikein tapahtui... aika symbolista menoa tosiaan, siitä saisi esseen poikineen.
VastaaPoistaKävin vilkaisemassa eilen sitä sinun selontekoasi luetusta.
VastaaPoistaSaksankielisen wikipedian kautta pääsee tarkastelemaan luettelomuotoista esitystä noin parin sadan vuoden aikana kertomuksen merkityksestä esitetyistä arvioista. Yksikään niistä ei osu lähellekään minun tarjoamaani arvausta, mutta ei se minua paljon nolota.