Ketjukolloojan vanaha ja uus torpan nurkalla halakopinnoo vasten. |
Tulhan
tuota vuonna 2012 sentään joetakuita kirjoja lukastuva.
Vilikasenpahäntä lukemian ja tuumaelen jotta mitteepä
siitä mahtokaan jiähä mieleen.
Enistäänniin
ja ihanpa toen perrään piällimmäesenä tulloo
mieleen ruohtalaesen Harry Martinsonin runotejos Aniara.
Avaruusaluksen matkassa saen lukijana jonniillaesen yllättävänniin
kouriintuntuvan mielkuvan immeisporukasta, joka on matkalla kohti
tuhhoosa asijasta täösin tietosana. Vuojen loppupuolella
nämä ajatukset nous ussein mieleen sen intijaaniallakan
ennusteihen myötä – olvatpa hyö oekein tae viärin
tulukittuja. Joulun seutuun sitten iskostu aevoehin se Raamatun
ajatus, jonka mukkaan Herran päevä tulloo talloon niinkun
varas yöllä. Ee immeinen tiijä sen ajankohtoo, eekä
tarvihekaan.
Raamatun
myötä tuas juohtuu mieleen vennäenmualaesen Leo
Tolstoin oman elämänvilosohvijan kehkeytymistä
kuvvoova kirja Tunnustuksia. Tolstoi kertoo elellä
tolskanneesa aluks tieteen kaikkivoepasuuteen luottaen, kunnes ol
tajunna, ettei elämän tarkotus sitä kaotta taijja
selevitä. Kokonaesratkasun mies ol löytännä
yksinkertasesta uskosta ja työnteosta.
Kirjallisen
sanataeteen säkenöennistä saen naottia kylliksen
alakuvuuvesta kun lukasin puolalaesen Stanisław Lemin tejokset
Tähtipäiväkirjat ja Kyberias.
Vastoovantasosta ilimasun rivakkuutta ja aevoen muljuutusta sisälti
amerikkalaesen Kurt Vonnegutin lyhyt, mutta monenmoesesta
kertova Kissan kehto.
Vieläkiin
lyhyvemmän kertomataeteen parista melekosena yllätyksenä
nous essiin virolaenen Mehis Heinsaar, jonka kertomuskokoelma
Epätavallinen ja uhkaava luonto tehhä hurraotti
minnuun melekosen vaekutuksen. Isaac Asimovin sepitteistä
koostettu Robotit kiinnosti tieteiskirjallisuuven historian
näkökulumasta, eikä ne novellitkaan ihan terättömiltä
tunnustanneet.
Novellipuolelta
luvin vuojen mittaan montae luatusata sepitettä. Kaks novellija
tämän vuen luvetuista nous kumminniin ylite muihtiin. Ja se
että ne on vielä Asimovin tarinoetae vanahempoo tekkoo,
kuvastannoon minun vanahanaekasuuttan lukijana ja varmaan immeisenä
yl'piätään. Voettopokkaalin koppas Päivälehden
piäkirjotuksen mitalla Arvid Järnefeltin pien mutta
kaonis, hyvin kaonis kertomus Hän ja minä. Siinä
mylyheevät samassa paketissa yhteiskuntakuvvaos ja
romantiikanhenkinen rakkaostarina. Kakkospallille kohos Jack
Londonin novelli Luopio (The
Apostate), jossa yhteiskunnallinen kurjuus suap seorakseen
perheen esikoespoejalle lankeevan elättäjän osan.
Yksittäesistä
runoesta minuva on kumma kyllä puhutellunna männeen vuen
mittaan toesessa blogissa essiin nostettu runo. Nimittäen Jokken
kirjanurkassa ihhaeltavana ollu Mirkka Rekolan runo Vedessä
palaa. Omassa lokerossa lukemastan runnouvesta tulloo mieleen
ennen muuta kiäntäjät Toivo Lyy ja Aale
Tynni. Mutta mukava on ollunna huomata myös nuorten
kiäntäjien rohkeus lyyvä kätesä ranteita
myöten savveen vanahojen lassikoetten suhteen. Erityinen
hatunnosto intijalaesen runnouven suomennoksista Virpi
Hämeen-Anttilalle.
Vaekka
miten monta muutae hyvvee ja makkeeta voes nostoo essiin, mutta
tyyvytään, tyyvytään! Laetan tähän
häntään vielä lopetuksen runosta, jonka luvin
tuas tännäen vuonna. Kyse on Konstantinos Kavafisin
runosta Ithaka, jonka suomenti Tuomas Anhava:
Ithaka
antoi sinulle verrattoman matkan.
Ilman
Ithakaa et olisi lähtenyt liikkeelle.
Mutta
enempää sillä ei ole enää antaa.
Vaikka
näkisit Ithakan köyhäksi, se ei ole pettänyt.
Niin
viisastuneena, niin paljon kokeneena olet
jo
mahtanut ymmärtää mitä Ithakat merkitsevät.
Hyvvee Uuttae Vuotta!
Kiitän murrepläjäyksestä! On arvokasta että nostat blogissasi esiin kirjallisen blogimaailman valtavirran ulkopuolista kirjallisuutta.
VastaaPoistaIloa uuteen vuoteen!
Kiitos kommentista!
PoistaMinusta vaikuttaa, että vaikka joitakin uusia kirjoja luetaankin paljon, myös vanhemmat kirjat keräävät lukijoita ihan kaikilta näitten lavatanssien osallistujilta.
Itse valitsen luettavani oman kiinnostuksen perusteella ja myös kerätäkseni itselleni sitä kirjallista yleissivistystä, joka on jäänyt minulta puuttumaan. Tästä syystä luen usein klassikoita (ne ovat sitä paitsi usein aika varmoja valintoja!).
Hyvää alkanutta vuotta! Blogissani on tunnustus sinulle.
VastaaPoistaHyvin onkin vuosi alkanut uuden kolan kanssa!
PoistaKiitokset tunnustuksesta myös ja parhainta menestystä sinullekin!
Ketjukolaaja, etkö siis kertaakaan nähnyt tätä Lumi -blogini oikeassa palkissa http://lumikarpalo.blogspot.fi/2013/01/vedessa-palaa.html
VastaaPoistaRuno on ihan nero. Mirkka Rekola on super!
Runo on nyt Lumikarpalossa kahdella eri kuvalla, joista voi nähdä, miten kuvalla liikutellaan runon tunnelmaa.
Luin kyllä myös sinun blogistasi sen runon silloin kun väsäsin yllä olevaa selontekoani akatemialle. Käväisenpä nyt uudemman kerran katsomassa mitä sieltä tällä kertaa löytyy. Kiitos mielenkiinnosta!
Poista