Ensivaikutelmana
runoista ei nouse esiin mitään erityisen hilpeää
irlantilaista lurittelua. Tunnelmaa tuntuu sävyttävän
samantapainen keskivaikea masennus kuin Joycen
Dublinilaisia-kokoelman novelleja. Ensimmäisen lukukerran myötä
ajattelin, että jos omistaisin tämän kirjan, voisin
ilahtua sen kauniista kansista. Kansikuvana on kelta-mustaa
sammakonkutua. Kostean kudun heijastuksista on erottavinaan kuvaajan,
ainakin ympäröivän metsikön latvukset näkyvät.
Runot
etenevät aikajärjestyksessä, kokoelmittain. Vaikka
liike on verkkaista, jähmeää, Heaney myös kertoo
ymmärrettävällä tavalla. Runoissa tapahtuu
asioita. Ensivaikutelma on etteivät asiat ole niin erityisen
innostavia, mutta kokoelman kattaman laajan aikajakson myötä
merkitykset nousevat esiin. Ensimmäisen runon aiheena on
sammakonkutu. Nuori luonnontarkkailija ottaa kutua purkkiin ja jättää
sen hautumaan lämpimään, katsellakseen kun nuijapäät
ilmestyvät. Lopulta kurnuttavat sammakot saavat poikasen
pelästymään.
Seuraavasta
kokoelmasta löytyy myös mielenkiintoinen, etten sanoisi
varhaiskypsä runo nimeltä Gallaruksen kappelissa. Tämän
runon myötä pilkistää selkeästi esiin
runoilijan suhde Korkeampaan voimaan. Runossa Jumala nauraa lempeästi
ihmisille, jotka etsivät häntä kivimuurien suojissa –
niin ainakin minä sen luen. Runon loppu sopii hyvin näytteeksi
Heaneyn runojen harvoista ilonpilkahduksista:
Siellä
valettuina kuin sankarit hautakumpuun,
he
etsivät itseään Valtiaansa silmästä
oman
hengityksensä mustan painon alla.
Kuinka
hän hymyilikään heille kun he tulivat ulos,
meri
suitsutusastiana, liekkinään ruoho.
Hengellisyys
ei yleensä ole lukemissani Heaneyn runoissa etualalla, sen voi
nähdä heijastuksena kuin puunlatvukset sammakonkudussa.
Muista uskomuksista voi lukea kirjan lopussa olevasta selitysosiosta.
Siellä mainitaan orapihlajan olleen irlantilaisille pyhä
pensas, joka entisaikaan piti jättää vaikka keskelle
peltoa, jos se sinne sattui kasvamaan. Orapihlaja kuulemma oli
keijujen asuinpaikka ja mikäli se hävitettäisiin,
seuraisi keijujen kosto. Uskomusten lisäksi runojen maisemaa ja
aineistoa on historia, niin Irlannin historia kuin runoilijan oman
suvun historia.
Kokoelman
viimeisessä runossa luetaan toista runoa, joka kertoo lähteestä.
Viimeisen säkeen lausuu sokea naapurin täti. Hän näkee
lähteen pohjalla taivaan.
Luin
runoja näin ensialkuun viikon verran työmatkoilla
linja-autossa ja vähän loppupuolelta kotona lauantaiaamuna.
Tämänkin luin juuri ja yritän pian blogata. Hyvin samanlaisia tunnelmia jäi mieleeni. Vaikutuin, mutta haluaisin lukea myös englanniksi.
VastaaPoistaMeiltä ovat menneet kommentit ja vastaukset ristiin. Olen ollut kipeänä enkä ole joka päivä edes aukaissut tietokonetta. Äsken vasta huomasin kommenttisi sähköpostiani kurkatessani.
PoistaKirjoitin blogiisi ulkomuistista ja näköjään samat jutut olin kirjoittanut omaan blogitekstiini.