Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani

Muokatussa kuvassa Tukholmasta ostettu joulukoriste-enkeli

Irlantilaisia kirjoittajia luettuani tulin siihen tulokseen, että kaksi kovaa kasvoa ei vielä riittänyt, vaan mukaan lukukavalkadiin piti liittämän naissukukunnan edustaja ja mieluiten sellainen, jonka tarinat eivät ole kovin raskasmietteisiä. Lyhyen googletuksen jälkeen päädyin hengellisistä asioista kirjoittaneeseen Lorna Byrneen (s. 1953). Kirjastossa oli vapaana hänen ensimmäinen teoksensa, alkukieliseltä nimeltään Angels in my Hair, vuodelta 2008. Suomennos ilmestyi vuonna 2009 ja suomentajan nimi on Joel Kontro. Kirjailijalta on suomennettu sittemmin kaksi muutakin kirjaa, mutta valitettavasti uusin ja lyhyin oli lainassa. Tällä oli mittaa 303 sivua, aika pientä tekstiä muuten.

Kirja on omaelämäkerta. Lorna Byrne kertoo nähneensä koko elämänsä ajan enkeleitä, vaikka ihan pienenä tyttösenä hän ei tiennyt mitä ne ympärillä kihailevat hahmot olivat ja luuli muittenkin näkevän sellaista. Kirjailija käy mielestäni kovin seikkaperäisesti läpi lapsuudenkokemuksiaan, nuoruuttaan ja aikuisikäänsä. Hänen elämänvaiheitaan sävyttää enkeleitten ja henkien läsnäolo. Byrne kertoo tavanneensa Raamatun profeetat Elian ja Elisan, Jumalan ja Saatanan ja ketä niitä nyt olikaan.

Täytyy myöntää, että tämä ei ollut ihan niin raskasmielinen kirja kuin edelliset irlantilaisteokset, vaikka paljon aineellista köyhyyttä ja useammanlaista onnettomuutta tähänkin sisältyi. Toisaalta vahva toivon sanoma nousi esiin sivu sivulta. Nostan myös hattua sille, että kirjoittaja Byrne kertoo kaiken tapahtuneen itselleen. Jos tämä kirja olisi kirjoitettu fantasiamuotoon etäännytettynä, en varmasti olisi jaksanut lukea sitä. Nyt kirjoittaja panee itsensä todella likoon ja se on kunnioitettavaa.

Kritiikkinä voi mainita mm. sen, että toistoa riittää ja jäsentelyä olisi jämäköittänyt reilu karsinta. Ei kaikkia jäätelön syömisiä ja kankaanostoja olisi tarvinnut luetella. Puhumattakaan niistä kerroista, joissa ennakoidaan tulevia tapahtumia. Puolusteluna voi esittää, että kyseessä on kirjoittajan ensimmäinen kirja ja vieläpä omaelämäkerta, joten ajatukset saattavat tulla jatkossa hyvinkin jäsentyneemmin esiin. Harmi etten saanut luettavakseni sitä uudempaa, sata sivua lyhyempää kirjaa.

Kirjan esittämä kristillisen käsitteistön sävyttämä mystinen kuvaus ei ihan kaikilta osin läpäissyt torjuntaani. Osittain kyse saattaa olla lukukokemuksen rasittavuudesta, osittain liiallisista odotuksista. Kirjaan tarttuessani mielessäni kangasteli suomalaisen Tapio Kaitaharjun teos Maaäidin kirja (vuodelta 1980), jossa kirjoittaja omalla nimellään kertoo hieman samantyyppisistä kohtaamisistaan henkimaailman edustajien kanssa. Vajaan 130 sivun mittaisen teoksen vaikuttavuus perustuu isolta osin sen erinomaiseen jäsentelyyn.

Luin kirjaa viitisen päivää.