perjantai 10. toukokuuta 2013

Leo Tolstoi: Mitä on taide?

Venäjän kirjallisuuden jättiläisvaari Leo Tolstoi (1828 — 1910) julkaisi vuonna 1898 kirjan nimeltä Что такое искусство? Tolstoi esittelee kirjassa omaperäistä taide-estetiikkaansa, kirjoittaa taiteen tehtävästä, siitä mitä ylipäätänsä voi taiteena pitää. Kirja suomennettiin ensimmäisen kerran jo samana vuonna kuin se ilmestyi venäjäksi. Minä sain luettavakseni uuden suomennoksen, jonka teki Martti Anhava ja joka julkaistiin vuonna 2000. Kirjaan sisältyy suomentajan johdanto sekä kirjasta vuonna 1906 julkaistu kriittinen aikalaisnäkemys, jonka kirjoittaja on Vasili Rozanov (1856 – 1919).

Koska en ole akateemisesti sivistynyt, olen iloinen joka kerta kun kohtaan tällaisia korkean kulttuurin teoksia, jotka on kirjoitettu kielellä, jota minunlaisenikin voi ymmärtää. Tolstoi pitää kielenkäyttönsä helposti käsitettävänä, kirjasta tulee mieleen Nietzshen tapa esittää asiansa räväkästi ja selkeästi. Tolstoin virkkeet tosin tuppaavat olemaan sen verran pitkiä, että voisi välillä pitää kahvitauon, ellei pitäisi sen jälkeen aloittaa taas sama alusta.

Kirjan alkupuolella Tolstoi käy läpi mittavan määrän varsinkin saksalaisia, ranskalaisia, englantilaisia taide-estetiikan teoksia kuvaillen niitten perusajatukset parilla virkkeellä. Tolstoi havaitsee, että kauneutta ylimpänä tavoitteena pitävä taide-estetiikka ei pääse edes yksimielisyyteen siitä, mitä kauneus on. Länsimainen (eurooppalainen) taide on Tolstoin mielestä pitkälti taidetta taiteen vuoksi ja jää useimmille ihmisille yhtä hämäräksi kuin sitä tulkitsemaan kirjoitettu taide-estetiikka.

Länsimainen taide on kreivi Tolstoin mielestä elitististä, pienten ylhäisö- tai taidepiirien puuhaa, joka nielee valtavat määrät rahaa ja kaikenmoista vaivannäköä. Suurin osa hyvänä pidetystä taiteesta on kuitenkin vain ”taideketta”, väärennettyä valetaidetta, jolla on erittäin pitkät perinteet. Renessanssiajoista asti taide on Tolstoin mielestä palvellut ylhäisöä, joka vieraannuttuaan uskonnosta, alkoi tilata taiteentekijöiltä taidetta, jonka tehtävä oli vain tuottaa kauneutta ja nautintoa syvän hengellisen tuntemuksen sijasta. Tätä kautta yläluokka, taiteennauttijat, kieroutuivat, kuten myös heille taiteen nimellä tarjoiltua ajanvietettä valmistavat taiteilijat. Sen sijaan kansalle, joka Tolstoin mukaan yhä eli uskonnon mukaista elämää, taide ajanoloon muuttui käsittämättömäksi. Tolstoin ajatus on, että suurin osa ihmisistä elää kovaa työtä tehden kädestä suuhun, eivätkä heidän rahkeensa riitä ylhäisön mutkikkaasta taiteesta nauttimiseen.

Tolstoi esiintyy taiteen reformaattorina, hän pyrkii tekemään taiteelle sen palveluksen minkä Luther ja muut uskonpuhdistajat tekivät kristinuskolle. Taide pitää Tolstoin mielestä puhdistaa, sen linja muuttaa kristinuskon rakkauden kaksoiskäskyn mukaiseksi. Taiteen perusuomana tulee olla rakkaus Jumalaan ja ihmisten välinen veljeys. Näissä merkeissä taiteen tulee olla kaikille ymmärrettävää, vaikeaselkoisuus ja nautinnonhakuisuus on poistettava, sillä ne johtavat taiteennauttijan itsekeskeisyyteen ja yksinäisyyteen. Taidetta taiteen vuoksi ajatuksesta on siirryttävä tekemään taidetta, joka tarjoaa aidon tunne-elämyksen taiteilijalta taiteennauttijalle.

Räväkän ja kursailemattoman esitystavan vuoksi kirja sisältää paljon hauskoja kohtia. Tolstoin kuvaus Wagnerin Siegfried-oopperasta on eräs huimimmista. Kirjan lopussa oleva Rozanovin kriittinen kirjoitus antaa sitten nokkiin Tolstoille ja hänen ajatuksilleen. Rozanov nostaa Tolstoin edelle venäläisessä kirjallisuudessa Dostojevskin, kehuen laajasti ison D:n lukeneisuutta. Tolstoi on kirjassaan itse pitänyt puolensa tältä osin. Myös Martti Anhavan johdanto ja kommentit alaviitteissä nostavat aika ajoin hymyn ketjukolaajan huulille. Tämä kirja pitää hankkia kotiin!

Pieni tekstinäyte:

Todellisia taideteoksia voi ilmaantua taiteilijan sieluun harvakseltaaan, kuin eletyn elämän hedelminä, aivan kuten lapsia sikiää äidinkohtuun. Väärennettyä taidetta sitä vastoin tuottavat mestarit, ammattimiehet herkeämättä, niin paljon kuin kysyntää on.

Kirjassa on 331 sivua ja sen lukemiseen hupeni koko laina-aika.

7 kommenttia:

  1. Olen kuullut usein tästä Tolstoin myöhäiskauden teoksesta, vaikken sitä itse olekaan lukenut. Minua kiinnostaisi tietää hyvän, informatiivisen esityksesi lisäksi vielä erikseen, mainitseeko kirjailija tässä omia varhaisempia teoksiaan, sellaisia kuin Anna Karenina tai Sota ja rauha, jotka hän käsittääkseni uuden taiteenteoriansa valossa halusi hylätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuossa yllä kirjoitan monesta Tolstoin kirjan aiheesta, on sivumäärä kumminkin sitä luokkaa, että läheskään kaikkea en ole saanut mahdutettua mukaan.

      Tolstoi taitaa mainita omista kaunokirjallisista teoksistaan vain alaviitteessä. Siinä hän luokittelee ne huonoksi taiteeksi. Tästä poikkeuksina hän nostaa esiin vain kertomuksensa "Jumala näkee totuuden, mutta ei heti puhu" ja "Kaukasian vanki".

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ketjukolaajalle tästä Tolstoi-postauksesta!
    Viime tiistaisen Tristanin jälkeen olen ollut Wagner-huumassa ja toissavuotinen Siegfried on vielä elävänä mielessä. Tuskin maltan odottaa Tolstoin näkemyksiä, vaikkakin voi jo aavistaa, mikä hänen suhteensä Wagneriin on. Ajattelin aloittaa kesäloman tällä Tolstoin teoksella, kiitos Ketjukolaajalle sen esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä on taide? -kirjan lopusta löytyy oikein lisäosasto, jossa Tolstoi esittelee näkemystään Wagnerin Sormus-sarjasta!

      Haluan huomauttaa, että kirjan pääasiallisesta helppotajuisuudesta huolimatta eurooppalaisen taide-estetiikan monisivuinen sukupuu, jonka Tolstoi tuo esiin teoksensa alkupuolella, sai minun lukemisintoni tyrehtymään niin, että piti lukea ihan muuta välillä ja sitten vain nopsasti kahlata taide-estetiikkaosio loppuun, että pääsin maistelemaan Tolstoin oman ajattelun eksoottisista hedelmistä.

      Poista
    2. Aloitin siis kesäloman tällä teoksella. Tolstoin sanottava olisi tullut sanotuksi parillakymmenellä sivulla, eli toimitustyötä olisi aikoinaan tarvittu, mutta monta hienoa kohtaa teoksessa kuitenkin oli. Tuli jotenkin mieleen muinaiset Tiedonantajan ja Kulttuurivihkojen maailmat.

      Wagnerin kanssa Tolstoi kyllä iski kirveensä kiveen. Ringin tekstit ovat tosin sylttyä, mutta musiikki on jo ihan eri juttu-tätä Tolstoi ei tunnu ymmärtävän. Hauskaa kyllä oli muuten lukea Wagner-ivaa.
      Kiitos siis tästä esittelystä ja myös mainioista kuukausijutuista. Viimeinen "Räsymatto kotieläimenä" oli oikea HELMI. Nauroin vesissä silmin.

      Poista
    3. Wagner herättää voimakkaita tunteita, sellaista hänen musiikkinsa taitaa olla, vaikken sitä kovin tarkkaan tunnekaan. Ooppperamusiikista voin sanoa nauttineeni, kun katselin joskus niitä Anna Netrebkon konsertteja, jossa oli joitakin gubbeja hänen seuranaan laulamassa.

      Jos Tolstoin teksti tuntui kiinnostavalta, uskallan suositella hänen huomattavasti lyhyempää kirjaansa "Tunnustuksia". Vaikka kirja kieltämättä kertoo myös Tolstoin hengellisestä etsinnästä, siinä on tärkeänä puolena myös sen pohtiminen, mitä kaunokirjallisuus voi ihmisille opettaa ja täsmällisemmin: voiko kukaan ihminen ylipäätään opettaa kenellekään toisella yhtään mitään. Viikko sitten esitettiin Teemalla vuonna 1984 tehty tv-ohjelma "Mystinen ilta televisiossa", jossa käsiteltiin ufoja, ennustamista ym. vastaavaa. Lopussa juontaja totesi, että "kädet ovat aika tyhjät". Minulle tuppaa kirjallisuuden parissa tulemaan sama fiilis. Kirjan saa luettua, mutta kädet ovat aika tyhjät. No, ihan aina kirjaa ei saa luettua.

      Elukka-aiheesta olen yrittänyt lukea sen minkä jaksan, mutta kovasti sormet syyhyävät kun tekisi mieli irrottaa oma kaulapantansa ja lähteä ihan vain kylmästi Viron reissulle. Helsinkiin nyt matkustan ainakin. Kiitokset kommentistasi!

      Poista