Eeva Tenhunen: Rakas perhe

Eeva Tenhunen (s. 1937) on tunnettu dekkarikirjailijana. Minä luin kumminkin hänen rakkausromaaninsa Rakas perhe (vuodelta 1982), koska en ole erityisempi dekkareitten ystävä. Tosin Mustat kalat olen lukenut joitakin vuosia sitten. Itse asiassa Mustia kaloja lukiessa huomasin, että Tenhunen on kivalla tavalla kuvannut nuorten neitosten yhteisasumista Savonlinnan kaupungissa. Ajattelin, että voi kun hän olisikin kirjoittanut enemmän siitä aiheesta, eikä niitä murhajuttuja, joita kyllä löytää muutenkin ihan kivasti. Saattaa olla, että jo silloin netistä huomasin maininnan tästä romaanista, mutta se jäi jotenkin minulta sittemmin unholaan.

Itse asiassa kuvittelin, että Rakas perhe olisi muistelmateos ja siinä tarkoituksessa sen kirjastosta kävin lainaamassa. Heti lainaamisen yhteydessä mukana kirjastossa ollut vaimoni tunnisti kirjan sen kansikuvasta ja sanoi joskus lainanneensa sen – ehkä kirjastoautosta. Hän muisteli jättäneensä kirjan kesken, koska oli kuvitellut sitä dekkariksi. Minä vähän otvailin, että jaksanko minä rakkausromaania lukea, mutta niinpä se vain tuli lukaistua. Ei ole kirjaa rakkausromaaniin katsominen.

”Rakkausromaani” kuvaa romaanin tapahtumia joiltain osin. Suurin osa kirjasta on kuvausta nuorten serkusten, Tuulin ja Maritan, elämästä Turun kaupungissa, jonne kirjan minäkertoja Tuuli on tullut suorittaakseen harjoittelujakson, joka on tarpeen, jotta hän voi alkaa toimia opettajana. Harjoittelujakso eli auskultointi suoritetaan Turun normaalikoulussa, jota kirjassa kutsutaan nimellä Norssi. Opettajan työn opettelun kuvaus on hauskaa ja mielenkiintoista, siinä on vahva itsekoetun tuntu. Kirjassa on tavallaan kaksi minäkertojaa, Tuuli vanhempana ja Tuuli nuorempana. Nuorempi Tuuli kirjoittaa Turusta kirjeitä perheelleen – kirjeitten aloituksista siis kirjan nimi – vanhempi Tuuli kirjoittaa viestejä syntymättömälle tyttärentyttärelleen opiksi ja varoitukseksi.

Tuulin isä on kirjailija, joka on kasvattanut tyttärestäänkin kirjailijaa – eikä tytär vaikuta suhtautuvan ajatukseen torjuvasti. Romaanissa nostetaan esiin monia kirjoja, joista käydään keskusteluja ja joista Tuuli esittää omia lyhyitä huomioitaan. Sen puoleen oivallinen kirja kirjabloggarin luettavaksi. Tuulin huomiot niin kirjoista kuin kanssakulkijoista ovat pisteliäitä, hän on räväkämpi hahmo kuin Mustien kalojen muistaakseni herkempi ja asioita sivusta tarkkaileva Liisa. Henkilöhahmot on kuvailtu tyylitellysti, heistä on rakennettu helposti erottuvia tyyppejä.

Oikeastaan tykkäsin tästä kirjasta. En tiedä mitä se minusta kertoo. Ehkä minulla on latentti romanssianemia. Pitäisiköhän lukea enemmän rakkausromaaneja? Tiedä vaikka löytäisin uuden puolen itsestäni näin viiskymppisenä.

Ensi viikolla käyn Turussa. Koetan etsiä sieltä sen Norssin, ja jos sen löydän, otan siitä kuvan ja liitän sen tämän jutun yhteyteen.

Kirjassa on 212 sivua ja luin sitä pari päivää. Seuraavaksi Mosambikin maagisen realismin pariin.