Lawrence Durrell: Katkerat sitruunat

Kirjailija Lawrence Durrell (1912 – 1990), alkujaan Brittiläisen imperiumin kansalainen, sittemmin kosmopoliitti, matkusti vuonna 1953 Kyprokselle vietettyään sitä ennen kuusi vuotta Serbiassa. Durrell hankki talon Kyproksen pohjoisosasta läheltä Kerynian kaupunkia. Talo sijaitsi idyllisessä Bellapaixin kylässä kauniin, ritariaikojen luostarin läheisyydessä. Durrell muutti Kyprokselta vuonna 1956. Kyproksen vuosiensa pohjalta hän kirjoitti tositapahtumia kuvaavan kirjan nimeltä Bitter lemons, joka julkaistiin vuonna 1957. Suomennos julkaistiin vuonna 1970 nimellä Katkerat sitruunat, suomentajana T.A. Tengström.

”Katsele ympärillesi ja toista kaikkien niiden kuninkaiden nimet, jotka ovat hallinneet Kyprosta. Luettele kaikki valloittajat, jotka ovat astuneet tänne jalallaan tai vaikkapa vain ne harvat, joiden käynnistä historian lehdet kertovat! Mitä merkitystä sillä on että me elämme ja he ovat kuolleet – meidät on tuupittu tuokioksi ramppivaloon nauttimaan näistä kukista ja tästä kevättuulesta, joka... näinkö vain kuvittelen... tuoksuu sitruunoille, sitruunankukille.”

Durrellin oleskelu Kyproksella sattuu saaren historian erääseen dramaattiseen vaiheeseen. Kirjan tapahtuma-aikaan Kypros on Englannin siirtomaa, paikallisen väestön vaikutusmahdollisuudet oman kotipaikkansa asioihin ovat rajoitetut. Englantilaisia pidetään miehittäjinä, määräilijöinä, jotka monien mielestä joutaisivat pois. Toisaalta englantilaisia myös kunnioitetaan, heitä pidetään Kreikan ystävinä – Kyproksen kansojen perheestä kreikkalaiset ovat selvästi suurin ryhmä. Kirjan tärkein yksittäinen sana on enosis. Sanaa ei täsmällisesti selitetä kirjassa, vaikka sen henki vaikuttaa tapahtumiin kirjan alusta loppuun. Lyhyesti sanoen enosiksella tarkoitettiin pyrkimystä liittää Kypros Kreikkaan.

Durrell kertoo kirjassaan kotiutumisestaan Kyprokselle, saaren historiasta ja senhetkisestä tilanteesta. Hän kuvailee ihmisiä, maisemia, rakennuksia ja leppoisaa elämänmenoa. Jo ensimmäisenä päivänä hän näkee rakennusten seinällä iskulauseita, joissa mainitaan enosis. Hän suhtautuu asiaan brittiläisellä ylimielisyydellä ja uskoo diplomatian olevan lääke saarelaisten vaatimuksiin.

Useimmat saarella asustavat englantilaiset ovat asettuneet kaupunkeihin viettämään Durrellin mielestä samanlaista elämää kuin Englannin esikaupungeissa. Kreikkaa puhuvana hän on outo lintu paikallisten silmissä. Hän itse haluaa aitoa yhteyttä kyläläisiin – ja sen hän sosiaalisena miehenä myös löytää. Hyvä viinipää on avuksi. Kyläläiset ovat paimenia ja käsityöläisiä, jotka viettävät vapaa-aikaansa toimettomuuden puun alla rupatellen sekä kahvia ja viiniä nauttien. Kyläläisten ohella hänen paikallisista tuttavuuksistaan merkittävimmiksi muodostuvat kreikkalainen opettaja Panos ja turkkilainen kiinteistönvälittäjä ja liikemies Sabri, jotka asuvat Keryniassa. Heidän lisäkseen Durrell tapaa usein saarella vierailevia ja asuvia englantilaisia, jotka lukeutuvat samoihin piireihin hänen kanssaan.

Rahavarojensa ehtyessä Durrell toimii englannin kielen opettajana Nikosian kymnaasissa, missä teinitytöt ihastuvat englantilaiseen kirjailijaan. Vaikka nuoret oppilaatkin puhuvat enosiksen puolesta, heidän opettajansa ei huomaa mitä on edessäpäin. Myöhemmin hän kohtaa yhden parhaista oppilaistaan terroritekojen takia internoitujen eristysleirillä. Silloin Durrell toimii itse siirtomaahallinnon palveluksessa.

Pimeys oli äkkiä laskeutunut tämän rauhallisen ja onnellisen saaren ylle, missä he olivat eläneet vaatimattomasti, juoneet viiniä, poimineet villikukkia, menneet naimisiin ja haudanneet omaisiaan. Ilmassa oli veren tuoksua.

Durrell kirjoittaa kovin maalailevasti. Lavea laatusanojen ja muitten kuvailevien ilmaisujen käyttö ei ollut minun makuuni. Se sai tekstin tuntumaan jotenkin paksuhkolta. Tapahtumat saivat kerrontaan vauhtia, mutta niitä tapahtumia oli kuvattavaan nähden melkoisen vähän. Erinäistä pohdiskelua kirja sisältää, osa pohdinnoista kuuluu omaan aikaansa. Mielenkiintoisin yksityiskohta nousi esiin Durrellin keskusteltua israelilaisen lehtimiehen kanssa. Israelilainen oli korostanut kreikkalaisten vahvaa yhteyttä Bysanttiin. Hän arveli englantilaisten liiaksi korostavan kreikkalaisten yhteyttä Roomaan. Lukiessa tuli mieleen, että bysanttilainen yhteys saattaisi toimia välittävänä tekijänä vielä nykyäänkin Kreikan ja Turkin suhteissa.

Kirjassa on 276 sivua ja lukemiseen kului viitisen päivää.