Toim. Ilkka Kolehmainen – Vesa Tapio Valo: Kreeta Haapasalo – Ikoni ja ihminen

Kreeta Haapasalo (n. 1813 – 1893) oli torpparin vaimo Vetelistä, Keski-Pohjanmaalta. Hän tuli maankuuluksi kanteleensoittajana ja kansanlaulujen esittäjänä. Häneen yhdistetään laulu ”Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi”. Hänen arvellaan olleen se kanteletta soittava vaimo, jonka Aleksis Kivi mainitsee runossaan Anjanpelto.

Kaustisilla toimivan Kansanmusiikki-instituutin julkaisu 31 vuodelta 1990 on kunnianosoitus Kreeta Haapasalolle. Se on moniääninen ja monipuolinen kuvaus Kreeta Haapasalon vaativasta elämästä yhdentoista lapsen äitinä, omasta urasta taiteilijana ja hänen uraauurtavasta vaikutuksestaan suomenkielisen taiteenharrastuksen saralla.

Kirja koostuu eri kirjoittajien teksteistä, jotka kukin valottavat eri osa-alueita Kreeta Haapasalon elämäntyöstä. Alkuun on sijoitettu Heikki Laitisen kirjoitus Torpparinvaimo Greeta Haapasalon matkat kautta koko Suomen suuriruhtinaskunnan ja aina Pietariin ja Tukholmaan saakka. Laitinen on käynyt läpi sanomalehtikirjoitukset, joissa Kreeta Haapasalon esiintymisistä on kirjoitettu. Niistä sekä Haapasalon sanelemista muistelmista ja Perhonjokilaaksosta tavoittamastaan perimätiedosta hän on koostanut aikajärjestykseen selonteon Kreetan esiintymismatkoista ja niitten tapahtumista. Laitinen taustoittaa ja tulkitsee aineistoja niin että lukijalle avautuva kuva vaikuttaa rehdiltä ja todentuntuiselta. Samalla se jättää myös tilaa lukijan omille tulkinnoille. Laitisen kirjoituksen lopusta löytyy puhtaaksikirjoitettuna useampia lehtikirjoituksia Haapasalosta sekä ruotsiksi että suomeksi.

Tärkeänä tukijana Kreeta Haapasalon uralla näyttäisi toimineen Zachris Topelius, joka kirjoitti Haapasalosta useita artikkeleita Helsingfors Tidningar -sanomalehteen. Topeliuksen tuki avasi Haapasalolle ovia säätyläispiirien koteihin esittämään musiikkiaan. Haapasalo esiintyi myös markkinoitten aikaan maaseutukaupungeissa. Niinpä esim. Kuopion tammimarkkinoitten aikoihin ovat paikalliset sanomalehdet kirjoittaneet hänen esiintymisistään lämpimästi. Kreeta Haapasalo asuikin sitten jonkin aikaa Varkaudessa, jossa hän vuonna 1887 saneli elämäkertansa perinteenkerääjä Lilli Liliukselle. Samana vuonna Haapasalo antoi tyttärensä ja sisarentyttärensä kanssa konsertin Jyväskylässä järjestetyillä suomalaisilla laulu- ja soittojuhlilla.

Lilli Liliuksen talteenkirjaama Kreeta Haapasalon itsensä kertoma kuvaus elämästään löytyy kirjasta Laitisen kirjoituksen jälkeen. Haapasalo on kertonut elämästään valmistelematta, joten tarina poukkoilee ja siitä olisi paikoitellen vaikea saada selkoa ilman edellä mainittua Heikki Laitisen kirjoitusta. Haapasalon oma kuvaus tapahtuneesta antaa kuitenkin valtavasti lisätietoa pelkkiin lehtikirjoituksiin nähden, etenkin Kreetan tunnoista sen suhteen miltä tuntui olla samalla aikaa äiti ja kiertuemuusikko. Lisää tietoa saadaan Haapasalojen perheen elämästä sekä esiintymismatkoista ja niitten järjestelyistä.

Kreeta Haapasalo on tullut tunnetuksi myös maalaustaiteen kautta. Turussa asunut taidemaalari R. W. Ekman maalasi näet vuosina 1857 – 1869 useampia töitä, joitten keskushahmona on kannelta soittava Kreeta Haapasalo. Jukka Ervamaa kirjoittaa Ekmanin tauluista kertoen maalausten syntyhistoriasta ja niitten menestyksestä. Itse arvelin, että varmaan kaikki suomalaiset tunnistavat kyseiset maalaisidylliä huokuvat maalaukset, mutta sain huomata erehtyneeni, kuten myöhemmin kerron.

Arvid Liljelund (1844 – 1899) maalasi vuonna 1885 taulun ”Kreeta Haapasalo kotonaan kannelta soittamassa”, kun Haapasalo asui Varkaudessa. Liljelundin maalauksesta kertoo Marianne Koskimies-Envall.

Kirjan loppuun on sijoitettu Vesa Tapio Valon musiikkinäytelmä Kreeta Haapasalosta ”Seitsemän huivia Majatalo Matkustawaisen kodin (entisen Hotelli Universal-Gardenin) naulakossa”. Näytelmä on reipashenkinen repäisy Kreeta Haapasalon elämästä ja korostaa omalta osaltaan Haapasalon uran ja esimerkin arvoa mm. suomalaiselle naisasialiikkeelle. Se ottaa huumorillaan myös kantaa henkilöhistorian kirjoittamisen hankaluuksiin.

Halusin lukea Kreeta Haapasalosta, sillä olen kesällä lähdössä Kreetanmatkalle. Niinpä olikin mukava lukea, että Kreeta oli itsekin matkaillut aika tavalla – tosin pääosin kotimaassa. Kun kirjoitin hakukoneeseen nimen Kreeta, sain ensimmäisten vaihtoehtojen joukossa linkkejä erääseen Kreeta-nimiseen henkilöön liittyen. Myös Kreeta Haapasalo mainittiin, joten kokeilin Kuopion kirjaston sivuilta, mitä sieltä löytyisi. Yllätyin, kun heti kirjaston etusivulla oli uutinen, jonka mukaan Rauhalan ja Haapasalon kirjat olisivat varatuimpia. Paljastui, että kyseessä eivät kuitenkaan olleet virsirunoilija Niilo Rauhalan ja kansanmuusikko Kreeta Haapasalon kirjat vaan Pauliina Rauhalan ”Taivaslaulu” ja Ville Haapasalon varhaisista Venäjän vuosista kertova teos. Kirjan Kreeta Haapasalosta ilmoitettiin löytyvän musiikkiosastolta. Sinne siis. Höperehtivällä ja epäselvällä tavallani esitin asiani kirjastovirkailijalle, joka kysyi minulta liittyykö kirja musiikkiin. ”Varsin kiinteästi”, vastasin minä. Hieman yllätyin, kun ei kirjaston musiikkiosastolla sitä tiedetty. Jouduin lisäksi kertomaan virkailijalle miten kyseinen nimi kirjoitetaan. Tosin kirjassakin kerrotaan, että varsinkin Kreeta Haapasalon etunimestä on käytetty useita erilaisia versioita. Lisää yllätyksiä oli kuitenkin luvassa. Kun olin kuvitellut kaikkien suomalaisten tunnistavan Ekmanin taulun, jossa Kreeta Haapasalo soittaa talonpoikaistuvassa tai vastaavassa, eivät vaimoni eikä tyttäreni tunnistaneet taulua nähdessään kuvan siitä. He eivät myöskään tienneet kuka oli Kreeta Haapasalo. Koin tämän jonkinlaisena kolhaisuna minä-kuvalleni. Kun lisäksi Suomi-kuvani on ollut paljon kovemmalla rumputulella viime aikojen Ukraina-uutisoinnin takia, olen parina viime viikkona keskittynyt katselemaan lähinnä hiihtoa ja ampumahiihtoa televisiosta. Lukeminen on edennyt hitaasti. Kirjassa on 174 sivua ja sen kanssa seurustelin pari viikkoa.