Beaivi Buorre: Yle Ođđasiid

Tässä kirjoituksessa puheenaolevaa kirjailijaa ei ole olemassa, kuten myöskään ei ole olemassa lukemaani kirjaa. Ylen kanavilla voi katsella saamenkielisiä uutisia, joitten nimenä on Yle Ođđasat. Allaoleva kuva viittaa olemattomissa novelleissa kuvatun tyttären haluun etsiytyä mukaan muun maailman menoon ja isän haluun pysytellä siitä muusta maailmasta syrjässä.

Beaivi Buorre (s. 1990) on saamenkielinen kirjailija, jonka esikoisnovellikokoelma Yle Ođđasiid ilmestyy kaiten joskus vuonna 2019. Kokoelman suomentanee Kinttu Nausikka jonakin vuonna nimellä Yle Ođđasiid. Nimi tarkoittaa Ylen uutisia.

Yle Ođđasiid kertoo useamman novellin kautta elämästä seudulla, josta katsoen koko muu Suomi on eteläistä Suomea. Osassa novelleista tapahtumapaikkana on se eteläisempi Suomi, jonne nuori neitonen on asettunut asumaan. Kokoelman niminovellissa nuori saamelaisnainen kuuntelee syrjästä, miten oululaiset nuoret miehet naureskelevat baarissa tv:n saamenkielisille uutisille ja niitten paikallisuudelle. Sen jälkeen miehet alkavat rehennellen puhua Kärppien jääkiekkopelistä. Läheskään kaikissa novelleissa ei sama pikkusiskoasetelma toistu, mutta selvää on, että ellei lappilainen nuori ihminen halua hakeutua työhön poronhoitoalalle tai matkailubisneksen apuhommiin, hänen on lähdettävä etelään. Tämä merkitsee valtaväestön kielen ja kulttuurin opeskelua, takaisin kotiseuduille palaavat yhä harvemmat ja hekin usein vain käymään.

Tykkäsin itse niistä novelleista, jotka kuvailevat nuoren ihmisen kulttuurisia törmäilyjä etelän mailla. Kuitenkin kaikkein parhaat palat osuivat niihin pikku kuvauksiin, joissa nuori saamelaisneitonen on vierailulla isänsä kodassa. Tästä pieni esimerkki:

Isän kodassa kaikki oli kuten ennenkin. Isä nojasi kyynärpäihinsä tuijun valossa. Hänen hiuksensa roikkuivat ja mustat viikset näyttivät yhtä mustilta kuin hiipuvalla nuotiolla lepäävä nokinen kahvipannu. Isä kehotti minua käymään peremmälle ja puhalsi pölyt kuksasta, jonka sitten ojensi minulle. Huomasin, että muffinsit oli halkaistu kahtia. Ehdin jo toivoa, että isä olisi viimeinkin ryhtynyt laihduttamaan. Mutta kahvia juodessaan hän söi konemaisesti kolme puolikasta ja sanoi sitten: ”Oho!” Myöhemmin isä kertoi paloitelleensa muffinsit, koska ne olivat nykyään niin kalliita.

Vaikka näitten novellien toukokuun yössä lentelevät riekot hauskasti äännellen ja sopulit joutuvat napaketun saaliiksi, on tarinoitten painopiste kuitenkin siinä yleisinhimillisessä lämmössä, jolla kertoja kuvaa aikuistuvan tyttären ja hänen leski-isänsä suhdetta. Isä toimii samalla myös Lappiinsa unohtuneen paimentolaisen vertauskuvana, kun taas tytär edustaa uutta, dynaamista saamelaisuutta, joka ei tyydy huolella hoitamaan porotokkaansa vaan haluaa elämältä enemmän. Kumpi on oikeassa vai onko kumpikaan väärässä, sen saa lukija itse ratkaista.

Kirjassa on 217 sivua ja lukaisin sen parissa päivässä.