Kotimaisen kesädekkarikirjallisuuden suuri nimi Terho Hansikas (s. 1955) on minullekin tuttu nimi, vaikken aikaisemmin ollut hänen kirjojaan lukenutkaan. Hansikas on kirjoittanut tätä ennen 112 samantyyppistä kesädekkaria, joissa kaikissa rikoksia ratkoo siististi käyttäytyvä ja asiallinen ostoreskontranhoitaja Arvi Leperi. Näissä dekkareissa ei kuulemma ryypätä, ei juosta naisissa eikä AA:ssa. Joskus käväistään kastelemassa hautakukkia ja joskus vieraillaan itsekseen elelevän vanhan äitimuorin luona. Leperin harrasteena on ratkaista rikoksia siinä missä joku toinen ratkoo sudokuja. Koska asetelma jo sinällään kuulostaa yhdentekevältä, en ole ryhtynyt näihin kirjoihin lainkaan. Nyt kuitenkin sain luotettavalta taholta kuulla, että tämä uusin, 113. kesädekkari, sisältäisi jotain uutta, joten päätin kokeilla sitä.
Kirjassa ei ole kuin 199 sivua, mikä
sopii minulle. Aika pitkään sain lukea, ennen kuin jotakin
tavallisesta kesädekkarista poikkeavaa alkoi tapahtua. Suurin osa
kirjaa kuvaa Leperin jokapäiväistä elämää. On kesä, mies
odottaa lomaansa, mutta tilitoimiston kirjanpitäjä sairastuu omalla
lomallaan ja Leperin on tuurattava häntä kahden viikon ajan, mikä
johtaa hänen oman lomansa siirtymiseen elokuun puolelle. Toimistossa
nautitaan paljon mustaa kahvia mikä kuvastanee päähenkilön
mielialoja. Mielenkiintoa lukukokemukseen tuovat Leperin vierailut
äitinsä luona. Myrnakupillisten lomassa maistellaan marjapiirakkaa
ja muistellaan menneitä. Vanhan äidin muistelot johdattavat Leperin
lopulta katselemaan ratkaistavana olevaa rikosta toisesta
näkökulmasta. Mielikuvituksen lukot aukenevat ja jokivarren sokea
lehtimyyjä jää kiinni tekemästään ovelasta rikoksesta. En
nähdäkseni paljasta tässä mitenkään liikaa, sillä jätän
kokonaan kertomatta kenet kirjassa murhataan.
Jännittävin ja ilmeisesti kirjailija
Hansikkaan kesädekkarikerrontaa uudistava (tai sen kokonaan
lopettava?) jakso sijoittuu kirjan viimeisen neljänkymmenen sivun
osalle. Jakso alkaa siitä, kun Leperi huomaa, ettei hän ole
keksinyt yhtäkään mysteeriä avaavaa todistetta. Hautakukat on
hoidettu hyvin, työ on tehty tiptop kuten aina ja kesäloman alkuun
on enää pari työpäivää aikaa. Todisteet – tai kuten Leperi
huvikseen niitä kutsuu ”indiisiot” – sen sijan puuttuvat
täysin. Äidin kertomus nuoresta paimenpojasta, joka alkoi
leipätyönsä ohessa valmistaa tuohitorvia matkailijoille, mutta
tuli ahneeksi, avaa Leperin mielikuvituksen salvat moneen suuntaan.
Indiisiot roiskahtavat esiin melkoisella ryöpsähdyksellä. Kirjan
loppujaksossa Hansikas asettaa Leperin pohdiskelemaan
rikoksenratkaisuharrasteensa mielekkyyttä. Tästä pieni katkelma:
On
se vaan kumma homma mitenkä tuokin kahvi maistuu vaikka on tällainen
kuuma kesäpäivä. Toivottavasti ei tule ketään asiakkaita nyt
iltapäivällä. En viitsisi vastailla taas samoihin kysymyksiin.
Kaikki tuntuu niin samantekevältä. Nämäkin rikokset, joita olen
selvitellyt... Mitä se on hyödyttänyt? Näitten 23 vuoden aikana,
mitä olen rikoksia selvitellyt, on paikkakunnan väestöstä 5 %
murhattu ja toiset 5 % lukittu vankilaan. Jokaisella ihmisellä on
sentään vain yksi elämä.
Jaa-a,
taidanpa kotimatkalla ostaa sudokulehden.
Kirjassa on 199 sivua ja lueskelin sen
parissa päivässä.
Hervottomia irrotteluja nämä sinun tekstipläjäyksesi. Poimitko niitä pöytälaatikon valikoimista vai suollatko päivittäin aina uuden?
VastaaPoista"Suoltaminen" on todellakin passsseli termi tekstiviritelmilleni. Minusta on ollut hauska laatia niitä, vaikkakin kaikenlaiset rajoitukset ja muut varomiset tekevät kirjoittamisesta hitaampaa ja kankeampaa kuin aluksi arvelin. Mitenkään erityisen omaperäisiä tekstini eivät sisällä vaan ne operoivat kunkin kirjoitustyylin klisheisten ennakko-odotusten varassa pienellä parodisella asenteella maustettuna.
PoistaMutta kiitos jälleen imartelusta, se se miehen tiellä pitää!