Dies caniculares

Latinankielisten sanontojen käyttö on yleensä osoitus snobbailusta. Koska kuitenkin aion kirjoittaa tässä mätäkuun juttuja, voinen hyvin snobbailla otsikkoon mätäkuun latinaksi? Mikään latinisti en ole, katsoin tuon vanhasta tietosanakirjasta ”mätäkuun” kohdalta. Tietosanakirjan mukaan mätäkuu alkaa vasta heinäkuun lopulla, mutta minulla on nyt sellainen henkinen vire päällä, että näitä mätäkuun juttuja on lupa odottaa. Siinäkin mielessä on lupa odottaa, että kun kelluin siellä Kreetan meressä muuttui mahani jotenkin terävän oloiseksi kummuksi, jollainen olen käsittänyt poikamahan olevan. Uskonkin tuottavani jotain perin poikamaista.

Vaikka tämä kirjoitus ei ole blogiarvio mistään kirjasta ja vaikka aion pitää heinäkuun verran lukutaukoa (ainakaan en pakota itseäni lukemaan), en silti aio jäädä lepäämään kuulalaakereillani. Ei, blogiarvioita erinäisistä kirjoista tulee minun valmisteleman. Tällä kertaa nämä kirjat eivät kuitenkaan ole mitään olemassa olevia kirjoja vaan kirjoja, joita ehkä haluaisin lukea. Tai en välttämättä haluaisi lukea, mutta ainakin koen hauskaksi kirjoittaa niistä. Jos kävisi niin, ettei lukijasta tunnu hauskalta lukea blogiarvioitani kirjoista, joita ei ole olemassa, lukija tehköön hyvin ja lukekoon jotakin muuta. Ja koska dies caniculares tarkoittaa koiranpäiviä, pitäkööt ensimmäisen kiven heittäjät varansa. Cave canem, sano roomalainen.

Hauskaa mätäkuuta!