Tässä kirjoituksessa mainittua
kirjailijaa ei ole olemassa. Siten ei ole olemassa kyseistä
novellikokoelmaakaan.
Bongattuaan kosmoskesta snagarin
kosmonautti koki olevansa gagarin.
|
Kotimainen prosaisti Monnaliisa
Pastalainen (s. 1986) on lyhyehkön uransa aikana erikoistunut
novellien kirjoittamiseen. Hänen toinen novellikokoelmansa on saanut
nimekseen Vetovoima. Se julkaistiin viime vuonna ilman
kunniamainintoja.
Pastalaisen novellit eivät poikkea
vanhasta novelliperinteestä pätkääkään. Tästä syystä hänen
novellinsa eivät ole ihmeemmin herättäneet huomiota. Korkeintaan
joku voisi kysyä eikö tätä sorttia ole jo kirjastot
pullollaan! Kunnon novellisti ei
tietenkään kirjoita kirjojaan kirjastoille, vaikka toisaalta usein
kirjoittaakin kirjoista, kirjoittamisesta tai kirjastoista. Tämän
kokoelman novelleja yhdistävänä teemana toimii kuitenkin vetovoima
monenlaisissa merkityksissä. Pastalaisen novellikokoelmassa on
hetkensä ja luultavasti teen ihan reilusti kaikkia kohtaan, kun
keskityn tässä kirjoituksessani kertomaan vain kertomisen
arvoisista hetkistä.
Kokoelman
huomattavin novelli on nimeltään Varjoisa kuppila
katedraalin vieressä.
Tapahtumapaikkana on Campeonago de Angosturadon kaupunki
latinalaisessa Amerikassa.
Novelli on kertomus
kahdesta miehestä ja kuten tunnettua ei kahta kolmannetta. Kolmas
mies on tässä novellissa meitä vähäisimpiä veljiä, hänen
nimensä on Pepeto. Hän on pitkäaikaistyötön, hidasälyinen nuori
mies, joka osaa toisinaan yhdistellä asioja sopivasti. Toiset miehet
ovat kuitenkin novellissa pääosassa. Heillä lanttu leikkaa
totutummalla tavalla. Augusto on arvostettu liikemies ja tunnettu
naistenmies. Augusto pitää Pepetosta, koska tämä ei muodosta
minkäänlaista uhkaa kenellekään. Niinpä Augusto auttaa Pepetoa
tämän elämän solmukohdissa, joita aiheuttavat asunnottomuus ja
alkoholiongelmat. Auguston elämänasenteen mukaan menestyvät
ihmiset ovat kauniita. Hänen mielestään jo lapsesta voi nähdä,
tuleeko hän menestymään vaiko ei. Toinen vahva mies novellissa on
pappi, isä Hippolito. Isä on lähtöisin Espanjasta, mutta hän on
tullut Angosturadoon papiksi lähes kolme vuosikymmentä sitten. Myös
isä Ippolito pitää Pepetosta, sillä tämä ei koskaan naureskele
uskonkysymyksille. Isä antaa Pepeton joskus nukkua sakastissa ja
jakaa toisinaan ehtoollisviinin rippeet Pepeton kanssa. Ippoliton
elämänasenteen mukaan paha on kaunista, joten kaunista pitää
välttää. Lukijalle syntyy Ippolitosta kuva elämäänsä
pettyneestä miehestä, joka on vain keksinyt selityksen
vaivalloiselle elämälleen. Asetelma ei ole kuitenkaan aivan näin
yksinkertainen. Novellilla on kekseliäs loppuratkaisu, mutta koska
en nyt viitsi keksiä sitä, jätän novellin spoilaamatta. Jos
kuitenkin huomiseen mennessä keksin jonkun kivan ratkaisun, liitän
sen tähän jatkoksi. Minusta esim. se, että Pepeto olisi Auguston
poika ei olisi vähääkään kekseliästä vaan hemmetin tylsää ja
ihan niin perinteisestä novellista ei ole kyse.
Kaksi
muutakin novellia ansaitsee tulla mainituksi. Novelli Vaari
kertoo nuoresta perheestä,
jonka isän isä on kuollut jo ennen lasten syntymää. Pienestä
pitäen isä vie kerran kesässä perheensä vaarin haudalle
piknikille. Siellä isä esittää joka kerta pienen videoleikkeen
vaarin elämästä. Leike on joka vuosi eri kohdasta videota. Lapset
oppivat vähän kerrassaan tuntemaan vaariaan ja alkavat odottaa
hautapiknikkiä saadakseen tietää vaarista lisää. Kun lapset ovat
jo isoja, isä esittää videon kokonaan. Tämä muuttaa lasten
käsitystä vaarista.
Novellissa
Radiohiljaisuus kuvitteellisen
maailman kosmonautti leijailee kaukaisessa ulkoavaruudessa pienessä,
kompaktissa aluksessaan. Hän on katkaissut kaikki yhteydet Maahan
saadakseen olla rauhassa. Kosmonautti uskoo voivansa aukaista
yhteydet niin halutessaan, mutta hän ei ilmeisesti uskalla yrittää
sitä, koska pelkää epäonnistuvansa. Niinpä hän keskittyy
kuuntelemaan musiikkia vanhoilta äänitteiltä. Pääasiassa hän
kuuntelee piano- tai kitaramusiikkia, etupäässä klassillista
tavaraa. Joskus kosmonautin tekisi mieli käväistä ulkona, vaikka
nakkikioskilla. Ulkoavaruudessa ei kuitenkaan ole snagareita joka
poronkuseman välein. Lopulta hänen aluksensa saapuu ihan pienen ja
mukavannäköisen planeetan vetovoimaan. Kosmonautti antaa aluksensa
laskeutua planeetan kamaralle ja huomaa siinä melko lähellä, Kelan
ja verotoimiston takana, ilmiselvän nakkikioskin. Tuntikausia hän
pohtii mitä tehdä, kunnes hänen on saatava tietää onko
paikallisessa sinapissa riittävästi ytyä ja onko kurkkurelississä
sopivasti paprikaa. Lukija voi tulkita tarinan mielensä mukaan,
sillä se loppuu kesken kaiken. Tunnelma on silti ihan
oukkelidoukkeli.
Lueskelin kirjaa
pari päivää. Nyt on aika hiostavat lukukelit, luulisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti