François Rabelais: Pantagruel Dipsodien kuningas

Ranskan kirjallisuuden suuri nimi François Rabelais (n. 1494 – 1553) kirjoitti neljä romaania Pantagruel-nimisen jättiläisen elämänvaiheista. Niistä ensimmäinen on nimeltään Pantagruel, roy des Dipsodes, restitué à son naturel, avec ses faicts et prouesses espoventables. Composez par feu M. Alcofribas, Abstracteur de Quinte Essence. Romaani ilmestyi vuonna 1532 Lyonin marraskuun markkinoilla ja vaikkakin se lienee mennyt kuin kuumille kiville, lienee kirjaa vielä saatavilla uusina painoksina – vanhempinakin rajoitetusti. Romaanin suomennos ilmestyi vuonna 1989 nimellä Pantagruel Dipsodien kuningas. Alaotsikossa sanotaan: Totuudenmukaisesti kerrottuna, ynnä hänen hirmuiset sankarityönsä ja urotekonsa Kirjoittanut herra Alcofribas-vainaa, Kvintessenssin tislaaja.

Romaanin ansiokkaasta suomennoksesta saamme kiittää Erkki Saloa, joka on myös laatinut tämän kirjan esipuheen. Salo kertoo esipuheessaan Rabelais'n elämästä ja tuotannosta. Kaiken minkä tiedän Rabelais'n vaiheista ja hänen kirjoistaan olen oppinut tuosta mainiosta esipuheesta. En sano että tietäisin paljon tai vähän vaan juuri sopivasti.

Esipuheessaan Erkki Salo mainitsee mm. kyseisen romaanin kääntämisen ongelmat. Rabelais'n teksti on verbaalista ilotulitusta, joka on monelta osin kiinni omassa ajassaan ja perustuu usein sanaleikkeihin. Kuten voimme kuvitella, sanaleikkien kääntäminen on puuhakasta hommaa – jo alaotsikon Abstracteur de Quinte Essence -nimikkeen erisuuntaiset vivahteet asettavat kääntäjän haasteen eteen. Saati sitten jonkun ketjukolaajan! Mitään suurta selitysluetteloa Salo ei ole kirjaan laatinut vaan hän kertoo pyrkineensä tuomaan käännöksessään esiin romaanin hilpeää luonnetta.

Pantagruel on jättiläinen, joka on kotoisin Utopiasta, joka taas sijaitsee luullakseni jossain Afrikassa, kenties Intian valtameren rannalla? Kirjassa lähdetään reippaasti käymään läpi Pantagruelin elämää ihan sukujuurista ja syntymästä saakka. Kasvettuaan jättiläiseksi Pantagruel lähtee opiskelemaan Ranskan eri yliopistoihin, päätyen lopulta Pariisiin, Sorbonnen yliopistoon. Siellä hän tutustuu monenmoiseen kirjallisuuteen, kuten romaaniin sisältyvä, reilut kuusi sivua käsittävä kirjaluettelo antaa ymmärtää. Kirjojen nimet ja aihepiiri sijoittuvat satiirisen irvailun ja kansanomaisten puujalkavitsien väliseen maastonosaan, joka on oikeesti aika laaja. Heti tämän jälkeen seuraa Pantagruelin isän, Gargantuan, kirje poijalleen. Kirje on niin idealistinen ja sivistyksen merkitystä kunnioittava, että ketjukolaajana kysyn vaan, onko se todellakaan tarkoitettu totena liiviin painettavaksi?

Aika monesta romaanin seikasta puhellessaan voi perään liittää kysymysmerkin, ellei sitten ota sellaista reilumpaa katsantokantaa ja lähesty koko juttua vain humoristisena kertomuksena, jonka pää ja häntä eivät ole niin tärkeitä kuin hurtti hauskanpito. Otsa rypyssä lukemista on maailmassa sitä paitsi liikaakin. En voi sanoa pitäneeni kaikesta kirjan huumorista, mutta on siinä ansionsa. Mahdollisesti se, että kirjan kerronta on aika lailla oman aikakautensa eri oksilla riippuvaa ja siten minun ajalleni paikoin mahdotonta ymmärtää, tekee tekstistä kuin olemattomassa aika-avaruudessa soljuvaa rupatusta, jota on mukava kuunnella lystisti uupuneessa tilassa virtuaalisen leirinuotion äärellä, ensimmäisten tähtien syttyessä ja kyyhkyjen pörähdellessä iltalennoillaan.

Kirjan mielestäni hauskin jakso, joka sisältää laveat määrät puheenpulputusta ja puutaheinää, keskittyy erikoiseen oikeustapaukseen, jota Pantagruel tunnettua nerona kutsutaan ratkaisemaan. Jutussa vastakkain olevat herrat esittävät asiansa pitkissä puheenvuoroissaan, joista ei ota erkkikään selvää. Pantagruel kuulee molempia osapuolia jotenkuten itsensä hilliten ja lausuu sitten tuomionsa samassa sävyssä kuin jutun osapuolet ovat kertoneet. Salomon tuomio kalpenee hänen selkeän ja yksiselitteisen päätöksensä edessä, josta seuraavaksi pikku katkelma:

Mutta sen tähden, että hän syyttää vastaajaa siitä, että tämä oli paikanparsija, juustosyöppö ja muumiontervaaja, mikä asiaa puitaessa ei suinkaan osoittautunut todeksi, kuten sanottu vastaaja hyvin on todistanut, sen vuoksi oikeus tuomitsee hänet luovuttamaan sanotulle vastaajalle korvauksena kolme lasillista ryytimaustettua, kurnuunkistua ja lorolaskettua piimää, kuten on maan tapa, ja lankeaa se maksettavaksi elokuun puoliväliin mennessä kuluvaa toukokuuta.

Puheenaolleessa jaksossa naureskellaan siis oikeuslaitokselle. Useasti romaanissa nauravat nakit kohdistuvat kirkonmiehiin. Yhtä usein lähdetään kaksimielisen puujalkahuumorin livettäville poluille. Kuten todellakin on sanottu – ohoh, meinasin kirjoittaa saunottu – romaanissa kerrotaan Pantagruelin elämänvaiheista. Hän tutustuu veijarimaiseen miekkoseen nimeltä Panurge, jonka seikkailut kattavat merkittävän osan kirjasta. Myöhemmissä romaaneissa herrat kuulemma seikkailevat lisää kuten jatko-osissa ainakin.

Ei mutta nythän tästä tuli pitkä kirjoitus, vaikka lyhyestä olisi tullut se kaunis virsi. Mutta jospa pitkä kasku olisi tällä kertaa parempi kuin ei kaskua ollenkaan? Kirjassa on 170 sivua. Lukemiseen meni kolme päivää. Suurimman osan luin eilen.