Ovidius: Muodonmuutoksia

Roomalainen Publius Ovidius Naso (43 eKr. – 17 jKr.) tunnetaan kahdesta asiasta. Hän eli keisari Augustuksen aikana ja syystä tai toisesta hänet karkotettiin Rooman kaupungista Mustan meren rannalle, Tonavan suistossa sijaitsevaan Tomin kaupunkiin, jossa hän eli elämänsä viimeiset kahdeksan vuotta. Se tärkeämpi syy Ovidiuksen kuuluisuudelle on, että hän oli huomattava runoilija, jonka tuotannosta latinankielinen teossarja Metamorphoses lienee tunnetuin. Luin tästä 15 kirjaa ja 12000 säettä käsittävästä kokonaisuudesta koostetun, pienimuotoisen, suomennetun valikoiman nimeltä Muodonmuutoksia. Runot on suomentanut V. Arti. Valikoima ilmestyi vuonna 1935. Kirjan alusta löytyy suomentajan esipuhe, josta olen ammentanut kaiken tätä selostusta varten tarvitsemani Ovidiusta ja hänen runouttaan koskevan tiedon.

Kuten todettu on Ovidiuksen alkuperäinen Muodonmuutoksia varsin laaja teos. Tästä syystä suomentaja V. Arti on suomentanut vain osan runoista, oman kertomansa mukaan ne tunnetuimmat, jotka on hyväksi tuntea jo yleissivistyksen takia. Näin ollen suomennos on kuin minulle laadittu.

Runot on suomennettu alkutekstin mukaisesti heksametrimittaisina, suomentaja Arti on onnistunut työssään mainiosti. Arti pohdiskelee esipuheessa Ovidiuksen runojen sisältöä ja kuvailee varsinkin runojen suomennostyön ongelmia. Vaikka vähän olisi ymmärtävinäänkin heksametrin salaisuuksia, on suomennettavan runon sepittämisen sanallinen kuvailu monimutkaisuudessaan paikoin turhankin riemastuttavaa. Arvelen silti jotain ymmärtäneeni, joskaan en missään nimessä kaikkea.

Tämä Muodonmuutoksien valikoima sisältää viisitoista runoa, jotka on poimittu useammasta kirjasta. Ei kuitenkaan viittätoista useammasta, jos saan täsmentää. Runot pohjautuvat vanhoihin myytteihin, vaikuttaisi siltä, että suurelta osin helleeniseen mytologiaan, jonka roomalaiset sujuvasti sulattivat osaksi omaa perintöään. Niinpä kirja sisältää runot Orfeuksesta ja Eurydikestä, Midaksesta sekä Ikaroksesta. Teos alkaa kuitenkin alusta, nimittäin maailman luomisesta. Ja kuten olemme tottuneet, ihmisen luomista seuraavat kaameat synnintyöt, jotka huuhdellaan mäkeen vedenpaisumuksella. Hyvin vaikuttavana koin kuvauksen vedenpaisumuksen jälkeisestä elämästä – sikäli kuin sitä elämää oli – jäljelle näet jäi vain kaksi ihmislasta ja hekin käsittääkseni serkuksia, nimittäin runon nimihenkilöt Deukalion ja Pyrrha. Näin ilmastonmuutosta seuratessa haluan lainata tästä runosta otteen, joka sisältää niin runollista kauneutta kuin myös kuvauksen ylivoimaisesta tulvasta:

Koht' yli äyräiden avomaalle vierivät virrat,

viljat, viinit vei, tuhos karjat, ihmiset raastoi,
kaas asumukset; myös pyhät temppelit sorti ne maahan.
Jos talo muutama jäi, tuhotulvaa uhmata jaksain,
niin yli harjan veet toki vyöryivät; jopa peittyi
korkeat tornitkin vesipyörteen painoa horjuin.

Kaikkein parhaimmat sävärit sain kuitenkin lukiessani runot sellaiset kuin:

Pyramos ja Thisbe, joka on koskettava rakkaustarina Babyloniasta, Pygmalion, jossa piintynyt vanhapoika muovaa itselleen naishahmon norsunluusta, Filemon ja Baukis, läkähdyttävän liikuttava kuvaus vanhan pariskunnan vaatimattomasta ja siivosta elämänmenosta, jota maan päälle saapuneet jumalat Zeus ja Hermes pääsevät todistamaan.

On pakko sanoa, että runon Filemon ja Baukis alkuasetelma toi mieleeni Bertolt Brechtin näytelmän Setšuanin hyvä ihminen, mitä pidän jo sinänsä hienona juttuna. Lisäksi yllätyin iloisesti, kun pariskunta alkoi valmistaa taivaallisille vierailleen eineeksi kaalikeittoa! Kunhan vaimoni kanssa valmistamme kaalikeittoa tai jotain muuta kaalipöperöä, liitän tähän yhteyteen kuvan kaalin keittelystä.

Nyt kerron lopuksi, että kirjassa on selityksineen päivineen 105 sivua ja sen lukemiseen minulta kului pari päivää. Seuraavaksi siivoan. Lukemisen suhteen seuraavana on vuorossa romaani Kultainen aasi, jonka on kirjoittanut niinikään Rooman kansalainen Apuleius. Suosittelen Ovidiuksen Muodonmuutoksista kiinnostuneelle Jokken runonurkan blogiarviota.