Sodankäynnin taito tunnettiin
aluksi nimellä Kolmetoista lukua. Alkuperäinen nimi viittaa
siihen, että teos on jäsennelty kolmeentoista selkeään lukuun.
Kunkin luvun teksti koostuu säkeistä, mikä ei viittaa runouteen
vaan asioitten jäsentelyyn sekin. Esitystapa on aforistinen.
Itämainen viisaus esitetään usein kiteytettynä, mikä on varmaan
omiaan parantamaan sen mieliinpainuvuutta. Vuosisatojen aikana näitä
säkeitä on luettu ja tulkittu niin paljon, että lukemaani teokseen
on sisällytetty myöhempien aikojen kommentaattoreitten tulkintoja,
lavennuksia ja säettä avaavia lyhyitä kertomuksia.
Sun Tzun näkemys sodasta ei ole
idealistinen, hän ei vetoa ylevyyteen, ei puhu isänmaanrakkaudesta
eikä yhteisestä kiinalaisesta arvopohjasta. Hän on ammattisotilas,
jonka tehtävänä on tarpeen tullen ohjata valtakunnan sotavoimat
voittoon vihollisesta. Sun Tzun tekstistä ei löydy verenhimoa tai
sotahulluutta. Hänen näkemyksensä mukaan paras voitto saavutetaan
ilman taistelua, ja mikäli sotaan mennään, siitä on selvittävä
nopealla iskulla, joka kuluttaa omia ja vastustajan resursseja
mahdollisimman vähän, sillä sodankäynti on kallista.
Sun Tzu puhuu sodasta korkeimman tason
esikuntaupseerin tai komentajan näkökulmasta. Tieto
vastustajasta on oleellisen tärkeää ja sitä saadaan käyttämällä
salaisia asiamiehiä. Heidän avullaan lyödään kiilaa vihollisen
liittolaisten ja johtajien väliin, syötetään viholliselle väärää
tietoa ja kalastetaan itselle niin paljon tietoa kuin mahdollista.
Kenraalin on tiedettävä ennakolta
vastustajan suunnitelmat ja reagoitava niihin tilanteen
edellyttämällä nopeudella. Vihollista harhauttamalla saatetaan
vastapuolen joukot hajaantumaan, jolloin saavutetaan tietyllä
alueella ylivoima, joka välittömästi hyödynnetään. Kenraalin on
otettava huomioon omien ja vastustajan joukkojen kunto ja määrä,
maasto ja ympäröivät alueet. Vastustajan joukoille on niitä
saarrettaessa annettava mahdollisuus paeta, jolloin epäjärjestyksessä
pakeneva joukko voidaan helposti tuhota. Sen sijaan saarrettuna
vastustajan joukot taistelisivat järjestäytyneinä ja henkensä
edestä.
Hyökkäykseen kiinnitetään kirjassa
enemmän huomiota kuin puolustukseen. Näytteeksi tekstistä poimin
seuraavan maininnan luvusta XI Maaston yhdeksän lajia:
28.
Jos joku kysyisi ”Kuinka toimin hyvin järjestäytyneen
vihollisjoukon ollessa hyökkäämäisillään kimppuuni?” vastaan:
”Anasta jotakin, jota hän hellii, ja hän taipuu toiveisiisi.”
Kirjassa on 152 sivua ja sain sen
luetuksi neljässä päivässä.
Klassikolta kuulostaa aloitusteoksesi sotateemasta. Se kuulunee yhä monien ammattisotilaiden lukemiin teksteihin. Aika ei ole hapertanut tiukkaa sanottavaa. Inhaa sivuvaloa tekstissä suositellut juonikkaat taktiset toimet saavat nykysodista.
VastaaPoistaSelkeää kirjaesittelyä luin mielikseni.
Joo, kyllä tuli tosiaan useamman kerran mieleen Mustan meren rantavaltion konfliktitilanne, sen synty ja myöhemmät kehityskulut.
PoistaOletpa tarttunut ajassa olevaan aiheeseen! Sun Tzu ja Clausewitzin "Vom Krieg" olivat viime sotiemme johdon mielilukemista (Ainakin Mannerheimin ja Airon). "Voittoisa on se, jonka joukkoja yhdistää yhteinen päämäärä". Näiltä kummaltakin sotaklassikolta voi saa ohjeita arkisempiinkin taistoihin.
PoistaMinulle tuli välillä mieleen tätä Sun Tzuta lukiessa, että ihan kuin antaisi ohjeita koulukiusaajille. Siinä kirjassa neuvotaan näet kylvämään epäsopua vihollisen ja hänen liittolaistensa välille, eristämään vihollinen muitten avun piiristä ja tekemään hyökkäyksiä silloin kun vihollinen on vähiten varuillaan. Siinäkin mielessä sopinee hyvin arkielämän pyörteisiin...?
PoistaNäitä juonikuvioita käyttävät niin lapset kuin aikuiset. Lienee sitä perisyntiä.
VastaaPoistaJoo, jotenkin tuli Sun Tsuta lukiessa sellainen olo kuin oltaisiin perimmäisten kysymysten äärellä. Siis te lapset ja aikuiset, niin sodassa kuin koulussa ja murheen, onnen aikana...
Poista