Ihmeiden peili – Keskiajan ihmisen maailmankuva

Susanna Niiranen ja Marko Lamberg toimittivat vuonna 1998 julkaistun, keskiajan elämänmenoa käsittelevän teoksen. Kirja koostuu kahdeksan tutkijan kirjoituksesta, jossa kukin kirjoittaja valottaa eri puolia keskiajan maailmasta.

Keskiaika oli ajanjakso, joka sijoittui antiikin ja renessanssin väliin, jonnekin 400-1500-luvuille. Keskiajan ilmiöitä tarkastellaan kirjassa yleensä läntisen Euroopan tai Pohjolan osalta. Tästä poiketen Leena Valkeapään teksti käsittelee Suomen keskiaikaisten kirkkorakennusten muuttumista uskonnollisista rakennuksista kansallisesti merkittäviksi historiallisiksi muistomerkeiksi. Jari Järvisen karttoja käsittelevässä tekstissä tarkastellaan aikakauden karttojen kehitystä koko maailmassa, tosin Eurooppaan painottuen.

Keskiajasta tulee ainakin minulle helposti mieleen valtioitten väliset sodat ja ihmisten jatkuva puutteenalainen elämä. Mika Kallioinen pohtii tekstissään keskiajan kaupankäynnin merkitystä Euroopan vaurauden kehittymisessä. Varmasti järjestäytynyt yritystoiminta onkin ollut tuloksellisempaa kuin järjestäytymätön kaupankäynti. Toisaalta valloitussotien merkitys eurooppalaisten valtioitten vaurastumisessa lienee myös ollut merkittävä niin hyvässä kuin pahassa. Susanna Niirasen tekstissä keskiajan oksitanialaisten trubaduurien lauluista nousee sivumennen esiin se, miten osa Oksitanian linnoista ja niitten kirjastoista oli tuhoutunut ranskalaisten valloittajien käsissä. Maarit Oikarisen kirjoitus Englannin kuningattaresta Margaret Anjoulaisesta kuvastaa paitsi naisen mahdollisuuksia vallankäyttäjänä, myös perinteisempää historiankäsitystä, jossa keskiaika koostui merkillisistä sodista ja hallitsijasukujen valtapeleistä.

Huumoria keskiajalla käsittelee Marko Lamberg, ajanvietepelejä ja leikkejä Anne Mäkipelto. Heidän teksteistään voisin poimia esille sen, että tiedot keskiajan ihmisten elämästä painottuvat pääosin vauraimpien ihmisten tavoista säilyneisiin kuvauksiin. Köyhä kansa on saanut itsensä kirjoihin ja kansiin vain oikeudenkäyntipöytäkirjoissa.

Tärkeä keskiaikaan kuuluva tekijä on tietenkin kristinusko. Kirjan kaksi viimeistä kirjoitusta käsittelee keskiajan kirkkorakennuksia (Leena Valkeapää) ja goottilaista puukuvanveistoa Suomessa (Sanna Reinikainen). Valkeapää on sisällyttänyt tekstiinsä kartan, josta on helppo havaita, miksi keskiaikaiset kirkkorakennukset eivät minulle ole tulleet erityisen tutuiksi. Niitä kun ei lainkaan löydy itäisestä Suomesta. Valtaosa näyttää sijaitsevan Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Myös Pirkanmaalla on oma keskittymänsä. Meiltä ei olekaan pitkä matka Täyssinän rauhan rajalle, mistä johtuen tämmöinen rajaseutu tuskin on tuntunut otollisimmalta paikalta komealle kivikirkolle. Valkeapään mukaan kivikirkot ja linnat ovat Suomessa ainoita säilyneitä rakennuksia keskiajalta. Tosin nykyäänhän Turusta on löydetty sitä vanhan Turun kellarikerrosta maan alta. Valkeapään tekstin kuvituksessa on pieni, piristävä kömmähdys, kun Pernajan kirkon kuvat ovat vaihtaneet paikkaa. Minulta meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin virheen kuvatekstien avulla. Nämä kuvat ovat tosin sikäli ihan paikallaan, että niitten avulla Sanna Reinikaisen teksti goottilaisesta puukuvanveistosta asettuu entistä paremmin oikeaan ympäristöönsä. Reinikainen kuvaa minunlaiselleni maallikolle oikein kiinnostavasti ja opettavaisesti erilaisia keskiaikaisen kristillisen kirkon ”koristeluun” ja pyhittämiseen liittyviä yksityiskohtia. Alttarikaappi, armonistuin, triumfiristi, tuskien mies, kalvaarioryhmä ja erilaisten pyhimysten kuvat saavat selityksen, niitten palvontatavat ja -ajankohdat tuodaan tekstissä esiin tavalla, joka saa toivomaan erityisesti tähän teemaan liittyvää opaskirjaa. Kunkin tekstin lopusta löytyykin luettelo aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta.

Kirjassa on 201 sivua. Lueskelin sitä pari viikkoa.