Vuonna
2005 julkaistu kirja Занимательная
наркология sisältää
Andrei Makarevitshin, tunnetun venäläisen lauluntekijän ja
suositun Mashina Vremeni
-yhtyeen pitkäaikaisen
johtohahmon, ajatuksia alkoholista ja muistakin päihteistä. Kirja
on jaettu lukuihin, joissa käsitellään eri alkoholilaatuja ja
muitakin alkoholinkäyttöön liittyviä ilmiöitä. Jokseenkin
jokaisen luvun lopusta löytyy lääkäri Mark
Garberin laatima
kommenttiosuus, jossa hän tutkii kutakin Makarevitshin puhtaan
omakohtaisesti käsittelemää aihetta historian ja lääketieteen
näkökulmasta. Näin ollen kirjalla on oikeastaan kaksi kirjoittajaa
enkä tahdo väittää, että kaikki mielenkiintoiset jaksot
sisältyisivät yksinomaan Makarevitshin osuuksiin. Kirja ilmestyi
suomeksi vuonna 2013. Suomennoksen laati Veli-Pekka
Makkonen, tosin luvun
Vodkasta,
joka ilmestyi jo vuonna 2008 Idäntutkimus-julkaisussa,
suomensi Toimi Huttunen.
Vaikka
kirja saattaakin lukeutua etupäässä viihdekirjallisuuteen, löytyy
sen ennakkoluulottoman pohdiskelevasta asenteesta myös rutkasti
aineksia kulttikirjaksi asti. Makarevitsh korostaa, ettei hän
kirjoita alkoholismista vaan alkoholin nauttimisesta:
Tiedättekö
mikä erottaa juopon alkoholistista? Juoppo tietää, että
juopotellessaankin hän ikään kuin iloitsee. Ja iloitseekin.
Alkoholisti
muistelee, että iloa on joskus ollut. Ja ryyppää sen odotuksessa.
Mutta sitä ei ole. Ja jatkaa ryyppäämistä. Turhaan! Jatkaa ja
jatkaa. Ei mitään! Sairaala, lääkärien hyiset kädet, onania,
kuppa, kuolema.
Tajuatteko,
mihin viittaan?
(Vodkasta)
Alkoholin
nauttiminen näyttäytyy Makarevitshin puheenvuoroissa sosiaalisena
tapahtumana, juhlahetkenä, estojen poistajana tai ihan vain aterian
yhteydessä nautittaessa.
Lääkäri
Garber taas kertoo, että ihmisen elimistö valmistaa luontaisesti
itsekin alkoholia. Elimistö pyrkii pitämään alkoholitason
matalana. Joissakin tilanteissa tasot saattavat kuitenkin nousta
ilman alkoholin juomista. Esimerkkinä tällaisesta Garber mainitsee
syvämietiskelyn, joka hänen mukaansa johtaa syvään rentoutumisen
tilaan. Garber korostaa tästä huolimatta niitä vaikutuksia, jonka
transsiin johtavat rytmiset
ääniaallot saavat
ihmisolennossa aikaan. Minulle juohtui tästä mieleeni muinainen
työtoverini, joka yhdessä lopputilirahoja ryypätessämme kertoi
diskomusiikin saavan hänellä joka
solun sykkimään. Minä
kavahdin tuolloin diskomusiikin tahdissa sykkiviä soluja, mutta
tämän kirjan mukaan asiassa voi olla jotain perää.
Hämmästyttävä
ja kiehtova on luku Sovellettua
magiaa, jossa Makarevitsh
kuvaa alkoholia käyttäessä aikaansaamiaan sääolojen muutoksia.
Makarevitsh arvelee kyenneensä torjumaan hirmumyrskyn Japanissa
ryyppäämällä keskittyneesti isomman porukan kanssa. Lääkäri
Mark Garber, joka itsekin osallistui tähän hirmumyrskyn torjuntaan,
vahvistaa, että pilvet todella hajaantuivat. Syitä hän ei käy
arvailemaan. Joka tapauksessa Garberkin yhdistää mielellään
taiteellisen luovuuden muinaiseen shamanismiin, johon taas kuului
erilaisten päihdyttävien aineitten käyttö.
Kirjan
lopuksi Makarevitsh käsittelee huumausaineitten käyttöä. Garber
on perehtynyt tähän asiaan lääketieteen näkökulmasta hyvinkin
ennakkoluulottomasti ja mainitsee kalifornialaisista tutkijoista,
jotka ovat löytäneet epäfarmakologisia
menetelmiä tietoisuuden muutoksien ja laajenemisen
aikaansaamikseksi. Ajatus näissä lienee se, että kun elimistö
asetetaan fyysisesti uudenlaiseen tilaan erilaisen rasituksen tai
virikkeiden kautta, elimistö itse muuttanee omaa kemiaansa tilanteen
mukaiseksi. Garber kirjoittaakin:
Kaikilla
huumeilla on vastineensa elimistössä.
Kirjassa
on 115 sivua ja lueskelin sitä muutaman päivän.
Onpa mielenkiintoinen kirja! Ei siinä mitään puhuta sellaisista, jotka eivät saa iloa alkoholista, pitävät kaikkea alkoholia pahan makuisena eivätkä humallu, vaan vain nukahtavat, jos joskus tulevat kokeilleeksi? Puhun itsestäni. Joillakin alkuperäiskansoilla on kait myös alkoholille vastainen elimistö. Minulle on sanottu, että pitäisi opetella ;), mutta en taida enää viitsiä. Nuorena oli vähän tylsää, kun kaikissa seurueissa juotiin, 60-luvun loppu ja 70-luku vallankin olivat tajunnanlaajentamisen vuosia ja juomatonta/pössyttelemätöntä pidettiin tylsänä ihmisenä.
VastaaPoistaTuo viimeinen lause on niin mielenkiintoinen. Samoin siteeraamasi kohta juopon ja alkoholistin erosta. Onko alkoholisti heti alkoholisti geeniensä vuoksi vai voiko alkoholistiksi tulla juoppovaiheen kautta, jos elämä nuijii?
Makarevitsh kirjoittaa johdannossa, että hänen kirjansa on täysin hyödytön niille, joilla ei ole omia kokemuksia alkoholinkäytöstä ja jatkaa: "Onnitteluni. Lukekaa Terveyden kuvalehteä." Näin ollen kirja lienee suunnattu lähinnä alkoholia käyttäville. He voivat vertailla Makarevitshin kertomuksia omiin kokemuksiinsa.
PoistaElimistön tuottamaa alkoholia ei käsitellä kirjassa niitten ihmisten kannalta, jotka eivät tunne tarvetta alkoholin käyttöön. Voisi kuitenkin johdatella asian niin, että ehkä sellaisella ihmisellä sitten on ihan riittävä oman elimistön tuottama alkoholitaso?
Koska kirja ei varsinaisesti kerro myöskään alkoholisteista, ei kehitystä alkoholistiksi siinä käsitellä. Tosin tämänkin jutun voisi johdatella tekstissäni olevasta pitemmästä lainauksesta. Ehkä juoposta voi Makarevitshin mukaan kehittyä alkoholisti, jos ilo katoaa juopottelusta?
Hih, Terveyden kuvalehti!
PoistaKatsoin, että tämä on meidän pääkirjaston hyllyssä, ja huomenna on asiaa Kouvolaan, joten käyn nappaamassa kirjan.
Kiinnostaa lukea, vaikka minulla ilmeisesti on sitten tuo "riittävä oman elimistön tuottama alkoholitaso". Ennen puhuttiin syntymähumalasta eli saa kiksejä ilman lisättyä alkoholia (ihan kuin jukurttimainosten hokema "ilman lisättyä sokeria").
Luulen, että tämä kiinnostaa myös miestäni, jolla kyllä on kokemuksia alkoholista.
Joo, syntymähumala minullekin tuli mieleen, mutta olin jo kerennyt siinä vaiheessa kommenttini lähettää.
PoistaKirjan kohderyhmistä vielä sen verran, että on aika jännä lukea kirjaa, joka nähtävästi on suunnattu venäläiselle lukijakunnalle tai niille, jotka olivat eläneet Neuvostoliitossa, siksi paljon maan perinteitä kirjassa käsitellään. Asenne suomalaista kännäyskulttuuria kohtaan vaikuttaa lämpimältä, siinä voi havaita samanlaisia piirteitä kuin Ville Haapasalon elokuvissa.
Ja sekin vielä, kun näkyy minulta karsiutuneen itse tekstistä, että Mashina Vremeni (suomeksi Aikakone) on jo 45-kesäinen bändi. Mistään pikkupoikien jutusta ei siten ole kyse vaikka nuorison kokeilujakin kirjassa kuvaillaan. Yhtyeellä on ollut vuosikymmenten aikana monenlaisia tyylejä. Viime aikojen tuotantoon voi tutustua youtubessa kun kirjoittaa tuon yhtyeen nimen ja official video. Itse tykkäsin varsinkin blues-kappaleista.