Raamatun vanhan testamentin teksti
Korkea veisu etsiytyi luettavakseni miellyttävän sattuman
kautta. Löysin sen tilapäisen kirpparin poistopöydältä
ilmaisena. Vuonna 1968 julkaistun teoksen on kuvittanut
tšekkoslovakialainen
Arnošt
Paderlík.
Mahdollisesti kuvitus on valmistunut jo aiemmin. Kuvat esittelevät
nuoren naisvartalon alastomuuden kauneutta. Teksti, Salomon korkea
veisu, on XI yleisen
kirkolliskokouksen v. 1933 käytäntöön ottama suomennos.
Kirjan kuvauksen mukaan Korkea veisu tunnetaan myös nimellä
Laulujen laulu. Nimi mahtaa olla peräisin Raamatun latinankielisestä
versiosta, jossa sitä kutsutaan nimellä Canticum
canticorum. Tekstin
alkukieli on heprea. Kirjassa kerrotaan, että mahdollisesti Korkea
veisu olisi alkujaan maallista tekstiä, joka sittemmin on kohotettu
ensin juutalaiseen uskonnolliseen käyttöön ja sittemmin myös
kristittyjen Raamattuun.
Olin
halunnut tämän tekstin luettavakseni erillisenä kirjana, sillä
kerran satuin näkemään elokuvan Nainen
ikkunassa (The Woman in
the Window), Fritz Langin ohjaus vuodelta 1944, pääosassa Edgar
Robinson. Wikipedia muuten
paljasti minulle, että Robinson oli alkujaan Romanian juutalainen.
Elokuvassa Robinson esittää naimisissa olevaa miestä, joka menee
klubille juomaan muistaakseni konjakkia ja ottaa samalla
kirjahyllystä lueskeltavakseen kirjan The
Song of Songs. Lähtiessään
klubilta hän kohtaa kohtalokkaan naisen ja elokuvan seikkailu alkaa.
Elokuvasta löytyy wikipediasta oma artikkeli täysin ansaitusti.
Ajattelin elokuvaa katsellessa, että olisi tosi kiva omistaa
tuollainen Raamatun yksittäisestä tekstistä valmistettu kirja. Ja
nyt mä sen omistan ja luin sen pois kuleksimasta olohuoneen sohvalta
ennen joulua.
Kirjan
tekstissä ylistävät toisiaan mies ja nainen, mies ja vaimo, tai
toisinaan morsian. Joistakin kohdista tulee se vaikutelma, että
vaimoja miehellä saattaa olla useampiakin, mutta tämä olisi nyt se
lempivaimo. Valitettavasti maailma toimii usein niin, että halutulla
miehellä saattaa olla useampia naissuhteita. Minusta asia voisi olla
kyllä päinvastoinkin.
Pääpaino
näissä lauluissa on kaunopuheisessa, ettemme sanoisi, runollisessa
rakkaimman ylistämisessä. Aika mielikuvituksellisia vertauksia
rakkaimman kauneudesta esitetään. Nykylukijan asiaa tarkastellessa
pahiten mennään metsään, kun lauluissa puhutaan Libanonin
tuoksusta. Tällä
viitattaneen setripuitten tuoksuun. Kuten tiedämme on setrimetsät
jo aikoja sitten kaadettu nurin ja väsätty laivojen mastoiksi ja
ties miksikä muuksi rakennusmateriaaliksi. Sellainen on ihminen.
Nykyaikaan liittyvät ajatukset Libanonin tuoksusta eivät myöskään
tunnu houkuttelevilta, mieleen tulevat Israelin alueelle suuntaamat
kostoiskut.
Mutta
kauneutta laulut tietenkin kuvastavat omalla tavallaan. Ne kertovat
oman maailmanaikansa sanoin sitä samaa tarinaa, jota edelleenkin saa
ehtimiseen kuulla vähän joka puolelta. Sillä
rakkaus on väkevä kuin kuolema,
eivät suuret vedet voi
rakkautta sammuttaa. Minä
hain lauluista ihan tahallani sellaista mainintaa, jossa rakkaus
vertautuisi viiniin, sen humalluttavaan vaikutukseen. Parhaiten
sopivalta tuntui seuraava kohta:
Ja
olkoon suusi kuin jalo viini.”
”Viini,
joka helposti valahtaa rakkaaseeni
ja
kostuttaa nukkuvien huulet!
Lainausmerkit
viitannevat vuoropuheluun, kenties vuorolauluun, jossa laulaja
jatkuttaa edellisen luomaa illuusiota omalla laulullaan. Vähän
niinkuin Kalevalassa.
Huomiotani
kiinnitti tässä pikku katkelmassa viini,
joka kostuttaa nukkuvien huulet.
En teidä mitä sillä lie tarkoitettu, mutta minulle tuli mieleen
eilen loppuun lukemani Venedikt
Erofejevin romaani Moskova
– Petushki. Siinä
lukijalle tarjoillaan tosi tai keksitty mielikuva saksalaisesta
runoilijasta ja näytelmänikkarista Schilleristä.
Romaanissa väitetään Schillerin kirjoittaneen näytelmiä siten,
että hän istuutui kirjoittamaan ja kaatoi itselleen pikarillisen
shampanjaa. Kirjoittaessaan ensimmäisen näytöksen hän joi
shampanjapikarillisen, kaatoi itselleen uuden ja taas hän kirjoitti
näytöksen juoden shampanjansa ja tätä rataa, kunnes
viisinäytöksinen murhenäytelmä tuli valmiiksi. Erofejev myös
kertoo Anton Tšehovin
sanoneen viimeisiksi sanoikseen: ”Minä
kuolen...kaatakaa minulle shampanjaa.” Aina
tuolloin tällöin kuulee kerrottavan, että taiteilijat ovat vain
oman alitajuntansa instrumentteja, että he lankeavat loveen
shamaanien tavoin ja antavat tarinoitten pulputa jostain syvistä
syövereistä. Tätä mielestäni kuvasi myös australialainen
lauluntekijä Nick
Cave
elokuvassa 20.000
Days on Earth.
Venäläinen Andrei
Makarevitsh taas
tuumii kirjassaan Kiehtova
päihdeoppi,
että toisen ja kolmannen votkaryypyn välillä ryyppyporukka virittyy
harmoniaan maailman kanssa. Terhi
Rannelan novellikokoelman
Yhden promillen
juttuja ainoassa
novellissa, jossa alkoholin käytöstä oli havaittavissa hyötyä,
ujo poika uskaltautuu tanssimaan kauniin tytön kanssa. Alkoholi
osoittautuu kohtuudella nautittuna aineeksi, joka nostattaa
ihmisolennon pieneksi hetkeksi enkelimäiseen lentoon jalat tukevasti
irti maasta. Tämä lieneekin se mitä alkoholin nauttimisella
tavoitellaan. Hetki taivaallisen hyvää oloa. Se on kuitenkin vain
hetki, jonka jatkuvasta tavoittelusta syntyy riippuvuus.
Ehkä
tähän lopuksi muutama sananen Korkeasta
veisusta.
Ainakaan se kirjana ei ole tylsistyttävän pitkä. Sivuja on vain 72
+ 3. Niistäkin noin puolet kuvasivuja ja tekstin osuus saattaa
paikoitellen olla vain pari vajaata riviä sivulla. Meidän
perheraamatussamme kyseinen teksti on kuuden sivun mittainen. Tämän
tekstin laatiminen kesti kauemmin kuin kirjan lukeminen. Kuvat, jotka
siis pääasiassa kuvaavat nuoren naisen alastomuuden kauneutta,
antavat tekstiin omia lisäsävyjään, aistillinen puoli korostuu.
Kristillisesti tämä teksti saatetaan käsittää vertauskuvallisena
kuvauksena Kristuksen ja hänen seurakuntansa välisestä
rakkaudesta. Mikäpä siinä.
Vanhassa Testamentissa on tosi mielenkiintoisia kirjoja, kuten juuri Korkea Veisu / Laulujen Laulu, joka on kaunista runoutta. Bloggauksesikin on kaunis. Toinen suosikkini on Saarnaajan kirja.
VastaaPoistaKiitos kauniista kommentistasi! Pitänee kokeilla sitäkin Saarnaajan kirjaa tässä joku päivä.
PoistaRaamattuuun on tosiaan kerätty monenlaista kaunista. Minulle tulee Korkean veisun tyylistä mieleen aina Eino Leinon tekstin ylevyys.
VastaaPoistaOlet kyllä saanut tähän niin monenlaista viittausta kirjoihin ja elokuviin, että pitääkin lukea uudemman kerran oikein ajatuksella.
Minulla on muuten Umayya Abu-Hannan Johanneksen evankeliumi. Siinä on ensin Abu-Hannan pitkä johdanto ja sitten evankeliumi väliotsikoin varustettuna. Umayyan oma isä on myös Johannes Galileasta, mikä tekee kirjasesta (vain vähän päälle 100 sivua) kiinnostavan.
Minä vasta luin Johanneksen evankeliumin Raamatusta pari vuotta sitten. Jeesus oli siinä äksyllä päällä lehtimajanjuhlilla. Evankeliumin loppupuolen pieni yksityiskohta on ollut esillä nyt joulua odotellessa.
PoistaJoskus voisi tosiaan harkita mainitsemaasi lyhyttä teosta. Niitä lyhyempiähän minä lähinnä pyrin lueskelemaan ja saan niittenkin kanssa käydä aikamoisen härkätaistelun.
Monesti lyhyessä on enemmän sisältöä kuin pitkässä.
PoistaJuu, tai ainakin tiiviimmässä paketissa se sisältö.
PoistaUuden testamentin kirjoista on julkaistu useampikin selitysten kera, ainakin Aimo Nikolaisen ja Bo Giertzin kirjoittamia, niitä on joskus tullut luettua. Vanhan testamentin kirjoista vastaavia ei ole kai suomeksi populaareja tehty (Psalmeja lukuunottamatta).
VastaaPoistaOnneksi Wikipediasta löytyy paljon selityksiä eri kielillä. Jossain vaiheessa varmaan luen lisää Raamattua. Tavalla tai toisella.
Poista