A. S. Pushkin: Kapteenin tytär

Aleksandr Sergejevitsh Pushkin (1799 – 1837) kirjoitti vuonna 1836 julkaistun romaanin Капитанская дочка. Luin romaanista vuonna 1959 toisena painoksena julkaistun suomennetun version nimeltä Kapteenin tytär. Suomentaja on Siiri Hannikainen.

Kapteenin tytär on kertomus 1770-luvun Venäjältä. Päähenkilö on Pjotr Grinev, alle kaksikymmenvuotias aatelisnuorukainen, jonka eläkkeelle jäänyt upseeri-isä passittaa palvelemaan Venäjän armeijaa. Poika saa paikan Kirgisian rajoilta, Orenburgin lähistöltä, syrjäisestä maalaiskylästä, joka toimii jonkinmoisena linnoituksena. Pienen paikkakunnan meininki on verkkaista, varusväki ei ole vielä oppinut erottamaan vasenta oikeasta, eikä tykkiä ole laukaistu pariin vuoteen. Linnoituksen komentajalla, kapteeni Mironovilla, on kuitenkin nuori tytär Marja, joka herättää tulokkaan mielenkiinnon.

Romaanin parhaana puolena on selkeä tarinankerronta. Minä-kertoja ei katso tarpeelliseksi pitkiä selityksiä, joskus hän huomauttaa, että ne voi lukea historiankirjoista. Kyse on ihanteellisesta seikkailukertomuksesta, jossa päähenkilö, ylevähenkinen aatelismies, asettaa itsensä vaaraan oikean asian puolesta, mutta on myös valmis antautumaan milloin hänen kohtalonsa on toisten käsissä. Tärkeä asia on oman ja läheisten kunnian säilyttäminen rehellisin ja puhtain keinoin.

Koska tarinan minä-kertoja on aatelinen, liikkuu tarinakin pääosin upseeritasolla. Grinevin palvelija, Saveljitš, on tosin monessa mukana ja tuo tapahtumiin kansanmiehen neuvokkuutta, joka toisinaan toimii paremmin toisinaan huonommin. Suuren kansan osana on olla sivuhahmoina tai suorastaan maiseman täydentäjinä kuten seuraavassa katkelmassa:

Lähestyessämme Orenburgia näimme joukon vankeja, joilta hiukset oli ajeltu pois ja joiden kasvot olivat pyövelin pihtien runtelemat. He rakensivat vallituksia linnoituksen invalidien vartioimina. Toiset vetivät käsirattailla soraa kuopista, toiset kaivoivat maata lapioilla; vallilla kivityömiehet kanneksivat tiilejä ja paikkasivat kaupungin muuria.

Kertoja mainitsee kidutuksen kuuluneen vielä noihin aikoihin oikeudenkäynteihin, mutta jääneen pois viimeistään keisari Aleksanterin (I) aikoina. Kidutus oikeudenkäyntien kuulustelumenetelmänä tuli esiin myös edellisessä lukemassani, vanhaa Kiinaa kuvaavassa teoksessa.

Koska romaanilla on sotilaaseen viittaava nimi, sen eräs tärkeä teema on sota, tässä tapauksessa laaja kapina. Varsinaisten sotatoimien kuvaus on kuitenkin vähäistä.

Ostin tämän kirjan divarista pääasiassa värikkään kannen takia. Tosin olin nähnyt aikoinaan Kuopion Kuvakukossa romaaniin perustuvan vuonna 1958 valmistuneen neuvostoliittolaisen elokuvan ja siitä oli ihan kivat muistot.

Kirjassa on 165 sivua ja luin sen päivän aikana.