keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Aili Simojoki: Missä laevat huuteloo...


Kuopiolainen Aili Simojoki (1913 – 1998) kirjoitti vuonna 1985 julkaistun muisteloteoksen Missä laevat huuteloo... Kirja kuvaa Kuopion kaupungin elämänmenoa kirkkoherran tyttären näkökulmasta.

Simojoen kirjan on jäsentely on selkeä ja silti juttu etenee mukavan leppoisasti. Mitään suuria skuuppeja ei ulkopaikkakuntalainen tekstistä löydä. Kuopionniemeä kierretään ympäri lähtien liikkeelle eteläisen Kallaveden laivoilta ja päätyen Puijonsarven nenään, missä laevat huuteloo: ”Kuopijoo! Kuopijoo!” Tai ainakin huutelivat niihin vanhoihin, hyviin aikoihin, joista kirjassa kerrotaan.

Sisäpiiriläinen vaikutelma tuntuu paitsi paikallisuudessa, myös niissä henkilöissä, joita kuvataan. Oman perheen lisäksi Simojoki muistelee Kuopion seudun pappeja, lääkäreitä, liikemiehiä ja opettajia. Toisinaan lapsuuden leikkikaverina voi sentään olla kommunistin tytär ja körttikansa tekee vaikutuksen kertojaan, joka itsekin turvaa Jumalaan. Toiminta vanhainkodissa ja sotilaskotisisarena tulevat myös esiin. Pääasiassa henkilöitä muistellaan hyväntahtoisen humoristisesti, pienten anekdoottien kautta. Näistä voimakkaimman vaikutuksen minuun teki Simojoen muistikuva Leppävirran kirkkoherran Pekka Karhun pitämästä saarnasta:

”Kahtokee noeta koevuja, jotka tuolla huojuuvat, ja kuvitelkee että ne ovat palamupuita ja työ nyt ootta Jerusalemissa – – –
kun työ rukkoiletta niin taevaassa pirahtaa puhelin ja Jumala sannoo enkeleille: mänkee työ vastoomaan. Ja sitten soap immeinen puhua asiasa ja enkel kertoo Jumalalle ja se sitten kyllä hoetaa asian.”

Ennen kaikkea minulle kirjan mielenkiintoisin anti oli kuvaus Kuopiosta, joka vielä sotien jälkeenkin oli pikkukaupunki. Lukiessani minulle vahvistui näkemys siitä, että nykyään, kun asukkaita on reilut satatuhatta, Kuopio ei ole enää pikkukaupunki. Eivät tunne kuopiolaiset toisiaan kuten tuohon aikaan. Toisaalta oli myös erikoista miten Simojoki kuvaa jopa nykyisen Puijonlaakson alueen tuntuneen ennen sotia kovin kaukaiselta paikalta kaupungin keskustaan nähden. Välimatkaa on pari-kolme kilometriä. Itse kuljin tuota matkaa kävellen päivittäin useamman vuoden ajan koulua käydessäni.

Oli sitä paitsi jännä lukea Puijonlaakson historiasta. En tiennyt mikä oli ”mallitalo”, jonka mukaan on edelleen nimetty tie, josta pääsee Puijonlaaksoon Niiralan suunnasta. Kuulemma paikalle oli rakennettu vuoden 1906 maatalousnäyttelyn näyttelykohteeksi talo. Talo oli olemassa vielä 1950-luvulla, mutta 1970-luvulla Puijonlaaksoon muuttaneena minä en tiennyt siitä mitään. Niin nopeasti asiat siirtyvät historian havinaksi! Nykyään Puijonlaakso on erittäin kaunis ja viihtyisä kerrostalolähiö, jonka maisemallisina koruina ovat Puijon vaara ja Sammakkolampi.

Osaksi johtuen kirjan nimestä ja jakson sijoittumisesta kirjan alkuun, jäävät kiehtovimpana mieleeni eteläisen Kallaveden risteilyalukset. Simojoen kuvaus laivamatkoista perheen kesäasunnolle Vehmersalmelle säteilee romanttista hehkua. Hän myöntää reilusti maksaneensa aina markan ylimääräistä saadakseen matkustaa yläkannella. Kukapa niin ei tekisi, jos se vain olisi mahdollista.

Kirjassa on 136 sivua ja lueskelin sitä kolmen päivän ajan.

8 kommenttia:

  1. Kuopiolaistunnelmia kuulen aika ajoin hyvältä ystävältä, jonka tyttärentytär tyytyväisenä opiskelee kaupungissa. Kaikki siellä tuntuu olevan kohdallaan. Mitähän neito tuumaisi lukemasi kirjan maisema- ja muista muistoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minun pitäisi käväistä neidon luona ja viedä tuliaisina tämä kirja? Maksoin kirjasta muuten vain puoli euroa. Viehättävä kansikuva kiehtoi.

      Poista
    2. Aamulla tai illalla voit nähdä pitkänhuiskean neitosen ulkoiluttamassa valkoisen villavaa espanjanvesikoiraa. Asuvat aivan Kallaveden rannassa. Puistoja kuulemma riittää joka suuntaan, talvella myös jäätä ja kesällä avovettä surffaajalle. Olen nähnyt kuvia koirastakin surffilaudalla.

      Jos satutte kohtaamaan, kerro terveisiä isoäidin pitkäaikaiselta ystävältä.

      Poista
    3. Varmasti kerron ja meleko varmasti tapaamme, eihän Kallaveden rantoja niin joka paikasta löydy!

      Poista
  2. Minä tykkään lukea kaiken raskaan ja painavan ja syvällisen maailmankirjallisuuden rinnalla tämäntyyppisiä tavallisempien ihmisten muisteloita. Tämän teoksen kuvauksesta mieleeni tulee Salme Aejmelaeuksen (toivottavasti meni oikein) muistelmasarja - Terijoen vuokot, Täyttä elämää, ja vielä oli kolmaskin mutta en muista sen nimeä! - jossa kuvataan kirjoittajan suvun ja perheen vaiheita Karjalan Kannaksella, Pohjanmaalla ja Helsingissä 1920-luvulta jonnekin 1980-luvulle saakka. Ehkä tällaisia teoksia ei varta vasten lähde mistään etsimään, mutta niihin on mukava tarttua, kun tulevat vastaan.
    Eeva H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on totta tosiaan terveellistä laskea välillä pieksunsa maan kamaralle ja lukea oman seudun ihmisten kerrontaa. Minä tartuin tuohon kirjaan osaksi kauniin kansikuvan perusteella, osaksi koska en ollut aikaisemmin Aili Simojoen kirjoja lukenut ja olin kuullut niitä kehuttavan. Jostain syystä olen lukenut aika paljon Viipuriin liittyviä muisteloita, nyt oli vihdoin Kuopion vuoro.

      Poista
    2. Olipa kesäinen kansikuva! Tuli mieleen jokasuviset reissut kauniiseen Kuopioon. Kuopio kirjallisena kaupunkina on avautunut lähinnä Minna Canthin kautta. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjasta pidin myös kovasti. Hurskaampaa kuopiolaista väkeä edustaa Olavi Kares, jonka päiväkirjat kuuluivat nuoruuden lukuelämyksiin.

      Poista
    3. Minulta on vieläkin Sirpa Kähköset lukematta. Lakanasiivet näin tosin teatterissa. Minna Canth olisi myös hyvää luettavaa, joitakin novelleja olen häneltä lukenut. Maria Jotunilta on myös mennyt jokunen novelli, hänen näytelmänsä voisivat myös tulla kyseeseen. Jonkun kirjan olen lukenut Pekka Kejoselta, mutta hänen kirjojensa kuopiolaisuusaste ei välttämättä aina ole kovin korkea. Samaa voi sanoa Kuopion pakinoitsijakuuluisuudesta Aapelista, jonka tekstit eivät välttämättä liity mihinkään tiettyyn kaupunkiin.

      Poista