Kuopiolainen Aili Simojoki (1913 –
1998) kirjoitti vuonna 1985 julkaistun muisteloteoksen Missä
laevat huuteloo... Kirja kuvaa Kuopion kaupungin elämänmenoa
kirkkoherran tyttären näkökulmasta.
Simojoen kirjan on jäsentely on selkeä
ja silti juttu etenee mukavan leppoisasti. Mitään suuria skuuppeja
ei ulkopaikkakuntalainen tekstistä löydä. Kuopionniemeä
kierretään ympäri lähtien liikkeelle eteläisen Kallaveden
laivoilta ja päätyen Puijonsarven nenään, missä laevat huuteloo:
”Kuopijoo! Kuopijoo!” Tai ainakin huutelivat niihin vanhoihin,
hyviin aikoihin, joista kirjassa kerrotaan.
Sisäpiiriläinen vaikutelma tuntuu
paitsi paikallisuudessa, myös niissä henkilöissä, joita kuvataan.
Oman perheen lisäksi Simojoki muistelee Kuopion seudun pappeja,
lääkäreitä, liikemiehiä ja opettajia. Toisinaan lapsuuden
leikkikaverina voi sentään olla kommunistin tytär ja körttikansa
tekee vaikutuksen kertojaan, joka itsekin turvaa Jumalaan. Toiminta
vanhainkodissa ja sotilaskotisisarena tulevat myös esiin. Pääasiassa
henkilöitä muistellaan hyväntahtoisen humoristisesti, pienten
anekdoottien kautta. Näistä voimakkaimman vaikutuksen minuun teki
Simojoen muistikuva Leppävirran kirkkoherran Pekka Karhun pitämästä
saarnasta:
”Kahtokee noeta koevuja, jotka tuolla
huojuuvat, ja kuvitelkee että ne ovat palamupuita ja työ nyt ootta
Jerusalemissa – – –
kun työ rukkoiletta niin taevaassa
pirahtaa puhelin ja Jumala sannoo enkeleille: mänkee työ
vastoomaan. Ja sitten soap immeinen puhua asiasa ja enkel kertoo
Jumalalle ja se sitten kyllä hoetaa asian.”
Ennen kaikkea minulle kirjan
mielenkiintoisin anti oli kuvaus Kuopiosta, joka vielä sotien
jälkeenkin oli pikkukaupunki. Lukiessani minulle vahvistui näkemys
siitä, että nykyään, kun asukkaita on reilut satatuhatta, Kuopio
ei ole enää pikkukaupunki. Eivät tunne kuopiolaiset toisiaan kuten
tuohon aikaan. Toisaalta oli myös erikoista miten Simojoki kuvaa
jopa nykyisen Puijonlaakson alueen tuntuneen ennen sotia kovin
kaukaiselta paikalta kaupungin keskustaan nähden. Välimatkaa on
pari-kolme kilometriä. Itse kuljin tuota matkaa kävellen päivittäin
useamman vuoden ajan koulua käydessäni.
Oli sitä paitsi jännä lukea
Puijonlaakson historiasta. En tiennyt mikä oli ”mallitalo”,
jonka mukaan on edelleen nimetty tie, josta pääsee Puijonlaaksoon
Niiralan suunnasta. Kuulemma paikalle oli rakennettu vuoden 1906
maatalousnäyttelyn näyttelykohteeksi talo. Talo oli olemassa vielä
1950-luvulla, mutta 1970-luvulla Puijonlaaksoon muuttaneena minä en
tiennyt siitä mitään. Niin nopeasti asiat siirtyvät historian
havinaksi! Nykyään Puijonlaakso on erittäin kaunis ja viihtyisä
kerrostalolähiö, jonka maisemallisina koruina ovat Puijon vaara ja
Sammakkolampi.
Osaksi johtuen kirjan nimestä ja
jakson sijoittumisesta kirjan alkuun, jäävät kiehtovimpana
mieleeni eteläisen Kallaveden risteilyalukset. Simojoen kuvaus
laivamatkoista perheen kesäasunnolle Vehmersalmelle säteilee
romanttista hehkua. Hän myöntää reilusti maksaneensa aina markan
ylimääräistä saadakseen matkustaa yläkannella. Kukapa niin ei
tekisi, jos se vain olisi mahdollista.
Kirjassa on 136 sivua ja lueskelin sitä
kolmen päivän ajan.
Kuopiolaistunnelmia kuulen aika ajoin hyvältä ystävältä, jonka tyttärentytär tyytyväisenä opiskelee kaupungissa. Kaikki siellä tuntuu olevan kohdallaan. Mitähän neito tuumaisi lukemasi kirjan maisema- ja muista muistoista?
VastaaPoistaEhkä minun pitäisi käväistä neidon luona ja viedä tuliaisina tämä kirja? Maksoin kirjasta muuten vain puoli euroa. Viehättävä kansikuva kiehtoi.
PoistaAamulla tai illalla voit nähdä pitkänhuiskean neitosen ulkoiluttamassa valkoisen villavaa espanjanvesikoiraa. Asuvat aivan Kallaveden rannassa. Puistoja kuulemma riittää joka suuntaan, talvella myös jäätä ja kesällä avovettä surffaajalle. Olen nähnyt kuvia koirastakin surffilaudalla.
PoistaJos satutte kohtaamaan, kerro terveisiä isoäidin pitkäaikaiselta ystävältä.
Varmasti kerron ja meleko varmasti tapaamme, eihän Kallaveden rantoja niin joka paikasta löydy!
PoistaMinä tykkään lukea kaiken raskaan ja painavan ja syvällisen maailmankirjallisuuden rinnalla tämäntyyppisiä tavallisempien ihmisten muisteloita. Tämän teoksen kuvauksesta mieleeni tulee Salme Aejmelaeuksen (toivottavasti meni oikein) muistelmasarja - Terijoen vuokot, Täyttä elämää, ja vielä oli kolmaskin mutta en muista sen nimeä! - jossa kuvataan kirjoittajan suvun ja perheen vaiheita Karjalan Kannaksella, Pohjanmaalla ja Helsingissä 1920-luvulta jonnekin 1980-luvulle saakka. Ehkä tällaisia teoksia ei varta vasten lähde mistään etsimään, mutta niihin on mukava tarttua, kun tulevat vastaan.
VastaaPoistaEeva H
Kyllä on totta tosiaan terveellistä laskea välillä pieksunsa maan kamaralle ja lukea oman seudun ihmisten kerrontaa. Minä tartuin tuohon kirjaan osaksi kauniin kansikuvan perusteella, osaksi koska en ollut aikaisemmin Aili Simojoen kirjoja lukenut ja olin kuullut niitä kehuttavan. Jostain syystä olen lukenut aika paljon Viipuriin liittyviä muisteloita, nyt oli vihdoin Kuopion vuoro.
PoistaOlipa kesäinen kansikuva! Tuli mieleen jokasuviset reissut kauniiseen Kuopioon. Kuopio kirjallisena kaupunkina on avautunut lähinnä Minna Canthin kautta. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjasta pidin myös kovasti. Hurskaampaa kuopiolaista väkeä edustaa Olavi Kares, jonka päiväkirjat kuuluivat nuoruuden lukuelämyksiin.
PoistaMinulta on vieläkin Sirpa Kähköset lukematta. Lakanasiivet näin tosin teatterissa. Minna Canth olisi myös hyvää luettavaa, joitakin novelleja olen häneltä lukenut. Maria Jotunilta on myös mennyt jokunen novelli, hänen näytelmänsä voisivat myös tulla kyseeseen. Jonkun kirjan olen lukenut Pekka Kejoselta, mutta hänen kirjojensa kuopiolaisuusaste ei välttämättä aina ole kovin korkea. Samaa voi sanoa Kuopion pakinoitsijakuuluisuudesta Aapelista, jonka tekstit eivät välttämättä liity mihinkään tiettyyn kaupunkiin.
Poista