Bertolt Brechtin (1898 – 1956)
näytelmä Mutter Courage und ihre Kinder sai wikipedian
mukaan kantaesityksensä vuonna 1941. Elvi Sinervon suomentamana
kirjaksi painettuna se ilmestyi vuonna 1975 nimellä Äiti Peloton
ja hänen lapsensa.
Näytelmän
keskushenkilö Anna Fierling on kolmen aikuisen lapsen
yksinhuoltajaäiti, joka harjoittaa kulkukauppaa sota-aikaan.
Kyseinen sota sijoittuu ajoille 1618 – 1648 ja se tunnetaan nimellä
kolmikymmenvuotinen sota. Brechtin näytelmässä Anna
Fierling taas tunnetaan nimellä äiti Peloton. Hän kulkee
vankkureineen siellä missä sotajoukotkin ja haalii kaikenlaista
myytäväksi kelpaavaa myyden tavarat sitten sotilaille. Näytelmän
alkuvaiheissa Annan kaksi poikaa värvätään Ruotsin kuninkaan
joukkoihin. Vain mykkä tytär Kattrin jää äitinsä kanssa
vetämään myyntivankkureita ja tekemään kauppaa. Poikia kyllä
tapaillaan sittemmin.
Näytelmän tapahtumat käynnistyvät
Taalainmaalta ja kulkevat sitten ympäri keskistä Eurooppaa siellä
missä sota riehuu. Paikkakunnista jäivät mieleeni ainakin
Magdeburg ja Halle. En viitsi ruveta opiskelemaan kolmikymmenvuotisen
sodan historiaa enkä ainakaan ala sitä tähän pelkistämään.
Ilman historiantuntemustakin näytelmän saa luettua. Pikemminkin
tuntuu siltä kuin olisi tarkoituskin, että näytelmän katselijalle
tai lukijalle syntyisi sodasta lähinnä kaoottinen vaikutelma. Äiti
Pelottomalle on merkitystä ainoastaan kaupankäynnillä.
Näytelmän moraliteetti on
sodankäynnillä tienaamisen liiketaloudellinen kannattavuus ja
inhimillinen järjettömyys. Juuri tämän enempää en keksi
sanottavaa – ainakaan spoilaamatta. Tosin kansikuvan perusteella
sepitin seuraavanlaisen lorun:
sodassa kukin tyylillään
käy kauppaa tykinkuulillaan
Parempi kuitenkin antaa Brechtin
näytelmän puhua puolestaan. Näytelmän kenttäpappi arvostelee
äiti Pelotonta näin:
Mutta kun minä näen, miten te otatte
rauhan vastaan – kuin mädäntyneen rätin peukalon ja etusormen
väliin – niin ihminen minussa järkyttyy; te ette toivokaan rauhaa
vaan sotaa, koska sota tuottaa teille voittoa. Mutta älkää
unohtako vanhaa sananpartta: Ken perkeleen kanssa murkinoi, varatkoon
pitkävartisen lusikan!
Itäblokin maitten kirjallisuus
-haasteeseen tämä näytelmä kytkeytyy mielestäni siten, että
sota – tosin yleensä toinen maailmansota – näyttää nousevan
todella usein esiin itäisen Euroopan kertojien töissä. Myös
niissä tarinoissa, jotka sijoittuvat vaikkapa 1970-luvulle, löytyvät
vihlovan hampaan juuret jostain sota-ajan kokemuksista. Ehkä
kyseessä on yleisemminkin eurooppalaiseen taiteeseen liittyvä
ilmiö, joskin aika kummalta se tuntuu, kun vielä 2000-luvun
nykypäivästä kertovassa elokuvassa kaivetaan esiin jotain
menneisyyden natsijuttuja!
Kirjassa on 125 sivua. Luin alkupuolen
eilen aamulla ja loput tänään päivällä.
Se Magdeburg ei siinä ole turhaan: 1631 Tillyn ja Pappenheimin joukot tuhosivat Magdeburgin kaupungin ja tappoivat sekä raiskasivat kaupunkilaisia työkseen. Toukokuun 10. päivänä surmattiin n. 20.000 ihmistä. Siinä mylläkässä oli myös Mutter Couragen paikka. Päivää kutsutaan historiassa nimellä "Magdeburger Hochzeit".
VastaaPoistaNyt on Leningrad - Ost-Berlin -haasteesi työn alla: sota ja sen varjot tuntuvat leimaavan tuota itäistä kirjallista maailmaa.
Tämä Magdeburg ja tietyllä tapaa Lützen olivat niitä harvoja juttuja, jotka kolmikymmenvuotisesta sodasta jotenkin tiesin. 'Magdeburgin verilöylystä' oli dokumentti tv:ssä joitakin vuosia sitten, kuulemma sen ajan tapana oli, että joukot saivat ryöstää ja raiskata kaupungin sen valloitettuaan. Brecht säilyttää humanistisen vireen kenttäpapin myötä.
PoistaNiin, ellei puhu kuoleman varjon tai Stalin varjon maasta, niin sodan varjon maasta kyllä on itäisessä Euroopassa puhuttu ja kirjoitettu. Yle Teemakin on näköjään tahattomasti mukana haasteessani esittämällä neuvostoliittolaisia elokuvia ja sodastahan nekin kertovat.