torstai 31. joulukuuta 2015

Bertolt Brecht: Äiti Peloton ja hänen lapsensa

Bertolt Brechtin (1898 – 1956) näytelmä Mutter Courage und ihre Kinder sai wikipedian mukaan kantaesityksensä vuonna 1941. Elvi Sinervon suomentamana kirjaksi painettuna se ilmestyi vuonna 1975 nimellä Äiti Peloton ja hänen lapsensa.

Näytelmän keskushenkilö Anna Fierling on kolmen aikuisen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka harjoittaa kulkukauppaa sota-aikaan. Kyseinen sota sijoittuu ajoille 1618 – 1648 ja se tunnetaan nimellä kolmikymmenvuotinen sota. Brechtin näytelmässä Anna Fierling taas tunnetaan nimellä äiti Peloton. Hän kulkee vankkureineen siellä missä sotajoukotkin ja haalii kaikenlaista myytäväksi kelpaavaa myyden tavarat sitten sotilaille. Näytelmän alkuvaiheissa Annan kaksi poikaa värvätään Ruotsin kuninkaan joukkoihin. Vain mykkä tytär Kattrin jää äitinsä kanssa vetämään myyntivankkureita ja tekemään kauppaa. Poikia kyllä tapaillaan sittemmin.

Näytelmän tapahtumat käynnistyvät Taalainmaalta ja kulkevat sitten ympäri keskistä Eurooppaa siellä missä sota riehuu. Paikkakunnista jäivät mieleeni ainakin Magdeburg ja Halle. En viitsi ruveta opiskelemaan kolmikymmenvuotisen sodan historiaa enkä ainakaan ala sitä tähän pelkistämään. Ilman historiantuntemustakin näytelmän saa luettua. Pikemminkin tuntuu siltä kuin olisi tarkoituskin, että näytelmän katselijalle tai lukijalle syntyisi sodasta lähinnä kaoottinen vaikutelma. Äiti Pelottomalle on merkitystä ainoastaan kaupankäynnillä.

Näytelmän moraliteetti on sodankäynnillä tienaamisen liiketaloudellinen kannattavuus ja inhimillinen järjettömyys. Juuri tämän enempää en keksi sanottavaa – ainakaan spoilaamatta. Tosin kansikuvan perusteella sepitin seuraavanlaisen lorun:

sodassa kukin tyylillään
käy kauppaa tykinkuulillaan

Parempi kuitenkin antaa Brechtin näytelmän puhua puolestaan. Näytelmän kenttäpappi arvostelee äiti Pelotonta näin:

Mutta kun minä näen, miten te otatte rauhan vastaan – kuin mädäntyneen rätin peukalon ja etusormen väliin – niin ihminen minussa järkyttyy; te ette toivokaan rauhaa vaan sotaa, koska sota tuottaa teille voittoa. Mutta älkää unohtako vanhaa sananpartta: Ken perkeleen kanssa murkinoi, varatkoon pitkävartisen lusikan!

Itäblokin maitten kirjallisuus -haasteeseen tämä näytelmä kytkeytyy mielestäni siten, että sota – tosin yleensä toinen maailmansota – näyttää nousevan todella usein esiin itäisen Euroopan kertojien töissä. Myös niissä tarinoissa, jotka sijoittuvat vaikkapa 1970-luvulle, löytyvät vihlovan hampaan juuret jostain sota-ajan kokemuksista. Ehkä kyseessä on yleisemminkin eurooppalaiseen taiteeseen liittyvä ilmiö, joskin aika kummalta se tuntuu, kun vielä 2000-luvun nykypäivästä kertovassa elokuvassa kaivetaan esiin jotain menneisyyden natsijuttuja!

Kirjassa on 125 sivua. Luin alkupuolen eilen aamulla ja loput tänään päivällä.

2 kommenttia:

  1. Se Magdeburg ei siinä ole turhaan: 1631 Tillyn ja Pappenheimin joukot tuhosivat Magdeburgin kaupungin ja tappoivat sekä raiskasivat kaupunkilaisia työkseen. Toukokuun 10. päivänä surmattiin n. 20.000 ihmistä. Siinä mylläkässä oli myös Mutter Couragen paikka. Päivää kutsutaan historiassa nimellä "Magdeburger Hochzeit".

    Nyt on Leningrad - Ost-Berlin -haasteesi työn alla: sota ja sen varjot tuntuvat leimaavan tuota itäistä kirjallista maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Magdeburg ja tietyllä tapaa Lützen olivat niitä harvoja juttuja, jotka kolmikymmenvuotisesta sodasta jotenkin tiesin. 'Magdeburgin verilöylystä' oli dokumentti tv:ssä joitakin vuosia sitten, kuulemma sen ajan tapana oli, että joukot saivat ryöstää ja raiskata kaupungin sen valloitettuaan. Brecht säilyttää humanistisen vireen kenttäpapin myötä.

      Niin, ellei puhu kuoleman varjon tai Stalin varjon maasta, niin sodan varjon maasta kyllä on itäisessä Euroopassa puhuttu ja kirjoitettu. Yle Teemakin on näköjään tahattomasti mukana haasteessani esittämällä neuvostoliittolaisia elokuvia ja sodastahan nekin kertovat.

      Poista