Bertolt Brecht (1898 – 1956) oli
suuri saksalainen näytelmäkirjailija, joka asusti toisen
maailmansodan jälkeen myös Itä-Saksassa. Wikipediasta löytämieni
tietojen mukaan hänen näytelmänsä Leben des Galilei syntyi
pitkän kehityksen myötä. Brecht alkoi kuulemma valmistella
näytelmäänsä jo 1930-luvulla ja teki siitä sota-aikaan
Amerikoissa yhden version, joka ilmestyi vuonna 1943 – ja vuonna
1945 atomipommien mullistavan vaikutuksen seurauksena vielä
muokattuna. Saksankielinen versio ilmestyi vuonna 1955, kuten
lukemani suomennoksen kansilehdiltäkin käy ilmi. Näytelmän
suomensi Ritva Arvelo, suomennos ilmestyi kirjana vuonna 1982
nimellä Galilein elämä. Upean kansikuvan teki Seppo
Polameri.
Vaikutelmani mukaan näytelmä
käsittelee ennen muuta tieteen tekemiseen liittyviä moraalisia
ongelmia. Galileo Galilei (1564 – 1642) oli nykyisen Italian
alueella elänyt tiedemies, joka puolusti uutta näkemystä, jonka
mukaan Maa-planeetta ei olekaan maailmankaikkeuden keskus vaan
kiertää Auringon ympäri. Kirkon kanta oli tuohon aikaan vahvasti
Maan keskeisyyttä korostava, joten Galileon näkemykset tuomittiin
ja hän joutui kotiarestiin. Tämän asian käsittelyyn näytelmässä
käytetään aika paljon repliikkejä, mikä on ymmärrettävää,
sillä Galileon kannalta kyse on myös hänen elämästään.
Näytelmän alussa kerrotaan, miten
Galileo 'keksii' sanallisen kuvailun perusteella jo toisten keksimän
laitteen, kaukoputken, ja myy sen Venetsian tasavallalle saadakseen
rahaa velkojensa maksuun. Galileo ei elä yltäkylläisyydessä,
mutta hän nauttii ruuasta ja juomasta. Jotkut velat ovat syntyneet
jo parikymmentä vuotta sitten, niin että miehen on ajateltava myös
omaa napaansa. Ennen kaikkea Galileo esitetään näytelmässä
kuitenkin tiedemiehenä, jolle tieteen tekeminen ei ole pelkkä
elinkeino vaan intohimo, kuten seuraavasta katkelmasta ilmi käy:
Ajattelen usein, että antaisin sulkea
itseni tyrmään kymmenen syltä maan sisään, minne valo ei
tunkeudu, jos siitä hyvästä saisin tietää, mitä valo on. Ja
pahinta on, että tietoni minun on aina kerrottava muille. Kuten
rakastunut, kuten juopunut, kuten kavaltaja. Se on kerta kaikkinen
pahe ja vie ihmisen tuhoon. Miten kauan voin huutaa sitä
uuninhormiin, se on kysymys.
Mihin tämä intohimoinen tieteen
harjoittaminen, luonnonlakien esille penkominen sitten tutkijansa ja
ihmiskunnan johtavat, sitä näytelmässä pohditaan. Eikä
pohtiminen ole tässä liioiteltu ilmaisu, Brecht esittää
kysymyksiä ja vastakysymyksiä, oikea ja väärä ovat olemassa,
mutta tilanteesta riippuen ne vaihtelevat kuten vaikutelma siitä
kiertääkö Maa Aurinkoa vai Aurinko Maata.
Itä-Saksan poliittinen järjestelmä
korosti tieteellistä maailmankuvaa uskonnollisen maailmankatsomuksen
sijasta. Näytelmässä Galilei julistaa uskovansa tieteeseen, minkä
julistaminen jatkuvasti tarkkakorvaisena kuuntelevassa pappisseurassa
on uskaliasta. Minulle tuli tästä mieleen se, miten DDR:ssä
uskonnonharjoittaja saattoi joutua vaikeuksiin näkemystensä kanssa.
On vaikea sanoa, oliko tämä ajatus Brechtillä mielessä näytelmää
kirjoittaessaan. Lukeneena miehenä Galileilla on taito lyödä
keskustelukumppaniaan ns. 'raamatulla päähän'. Eiköhän lie
löytynyt Itä-Saksastakin niitä, jotka ovat uskaltautuneet
mokartamaan 'parta-kallella'?
Kirjassa on 127 sivua. Lukaisin sen
eilönnä.
Olen nähnyt Galilein elämän näyttämöllä kahteen kertaan, Helsingin kaupunginteatterissa vuosia sitten (Galileina loistava Lasse Pöysti) ja Kansallisteatterissa aika valjun tulkinnan muutama vuosi sitten. Kannattaisi ehkä lukeakin, koska loppujen lopuksi näyttämöllä repliikit menevät nopeasti ohi ja ohjauksestakin riippuu, mitä painotetaan.
VastaaPoistaJoo, minustakin tämä kestää edelleen esittämisen. Näytelmän voi katsella jopa jonkinlaisena vapaana historian tulkintana Galilein todellisista vaiheista. Paremminkin kyseessä on silti pohdinta tiedemiehen vastuusta tieteelliselle totuudelle, itselleen ja koko maailmalle. Tiede voi mullistaa maailmaa sekä hyvään että pahaan suuntaan.
Poista