Tito Colliander (1904 – 1989) oli
suomalainen kirjailija, hän kirjoitti ruotsiksi. Vuonna 1935
ilmestyi hänen romaaninsa Taina. Romaanin suomensi vuonna
1993 Eira Hernberg, joka on
kirjoittanut loppuun Kääntäjän jälkipuheen.
Romaanin päähenkilö, 17-vuotias
Taina, pakenee Suomeen Neuvostoliitosta 1930-luvulla. Hän asettuu
asustamaan Kuokkalaan, pienelle merenrantapaikkakunnalle aivan
rajan tuntumaan. Romaanissa kuvataan varsin paljon Kuokkalan
venäläisten maahanmuuttajain yhteisöä ja heidän elämäntapaansa.
Kuokkala oli yksi niistä seuduista, jonne tsaarin ajan venäläinen
hienosto rakennutti laajoja huviloitaan, lähelle Pietaria ja lähelle
itäisen Suomenlahden vesiä. Collianderin kertoman mukaan osa Kuokkalan
venäläisestä yhteisöstä yritti sinnitellä rappeutuvien ja omistajiensa
taloudellisen kantokyvyn rankasti ylittävien huviloittensa kanssa
viimeiseen asti. Hernberg kertoo, että Collianderit sekä viettivät
lomiaan että yhtenä talvena asustivatkin Kuokkalassa. Niinpä
kirjailija todella tietää mistä kertoo.
Tärkeänä teemana on Karjalan
kannaksen venäläisten tarrautuminen menneisyyden maailmaan.
Oleellisena osana tähän kuuluvat muistot, jotka päähenkilöltä
ovat kadoksissa. Taina on nimensä mukaisesti salaisuus itselleenkin.
Hän löytää kuitenkin mukavan kortteerin, hänet majoittaa
luokseen vanha maahanmuuttajanainen, joka ymmärtää nuoren
tulokkaan ahdistusta ja antaa hänelle mahdollisuuden toipumiseen.
Muistojen menettäminen ei vanhaa ja kokenutta naista sureta, kuten
hän toteaa seuraavassa katkelmassa:
– On olemassa ihmisiä, jotka ovat
peloissaan vanhojen asioiden vuoksi ja haluavat vapautua niistä,
mutta eivät voi. Se on vielä pahempaa.
Hetken kuluttua hän lisäsi:
– Muistot kalvavat heidät rikki.
Tai sitten he romahtavat kasaan kuin vanhat huvilat.
Synnistäkin kirjassa puhutaan.
Tärkeässä osassa on paikkakunnalle jäänyt Jumalan hullu,
Bulagin, joka puhuu omasta uskonkäsityksestään paikallisessa,
venäläisen kauppiaan omistamassa elintarvikeliikkeessä. Bulaginin
mielestä Jumala sallii synnitkin niin että paholainen on oikeastaan
Jumalan palvelija ja alamainen.
Kuva, jonka Collianderin romaani
piirtää Kuokkalan huvila-asutuksen hiljaisesta rappiotilasta on
paitsi kaihoisa myös varsin uskottavan tuntuinen. Vaikutelmaa
syventävät monet luontokuvaukset meren rannalta ja männiköitten
reunustamilta mannuilta, Karjalan kannas 1930-luvulla nukkuu
surumielistä, venäläistä unta itäisen Suomenlahden tuulissa ja
poutasäissä. Naapurin puolelta tunnelmaa luovat valonheittimet,
joitten avulla neuvostovaltio tarkkailee mahdollisten
vastavallankumouksellisten aikeita.
Kirjassa on 160 sivua, se tuli luettua
päivässä.
Collianderit kuuluivat menestyjiin, koska he käyttivät Venäjältä saamaansa pääomaa uuden luomiseen, eivätkä jääneet roikkumaan menneiden muistelemiseen. Nuo Retusaaren eli Kronstadtin valot löytyvät muissakin Kannaksen kuvauksissa. Pitänee tarttua uudestaan Collianderin muistelmiin - ne ovat jääneet mieleen suurina lukukokemuksina nuoruudessa.
VastaaPoistaTämä kirja teki minuun ihan kelpo vaikutuksen. Nimen takia valitsin, kun on vaimon kaimasta kyse. Tarkoitan Tainaa, en Titoa.
Poista