Lumikki Tammi (1938 – 1998) Maikkarin
toimittaja ja kirjailija kirjoitti novellit vuonna 1987
julkaistuun kokoelmaan Verovirkailijan sulhanen ja muita ihmeitä.
Kirjan kustansi Kustannusosakeyhtiö Tammi. MTV:n
tuotantona, Sina Kujansuun ohjaamana, valmistui myös
tv-näytelmä Verovirkailijan sulhanen,
joka esitettiin vuonna 1987 kolmiosaisessa sarjassa
Veijaritarinoita (ks. IMDB).
Luin maaliskuussa upean kotimaista
scifiä vuosien saatossa esittelevän antologian nimeltä Jäinen vaeltaja vuodelta 1986. Antologiassa on esillä myös Ursan
novellikilpailun satoa. Lumikki Tammen novelli Vierailu oli
niin riemastuttava lukukokemus – oikea täysosuma suomalaisen
scifi-novellin saralla, että päätin lukea lisää hänen scifi-
tai fantasia-henkisiä novellejaan. Tammi kertoo Jäisessä
vaeltajassa kirjoittaneensa vuosien varrella paljon
pöytälaatikkoon, joten hänellä on ollut mistä valita nyt
lukemaani novellikokoelmaa koottaessa. Harmikseni en kuitenkaan
kohdannut tätä kokoelmaa lukiessani Vierailun veroista novellia.
Kirjassa on kolmetoista novellia. Novellista Lapsi lähtien
päästään lupaaviin tunnelmiin ja sen jälkeen taso mielestäni
nousee, joskaan ei sellaista ”ihan kivaa” korkeammalle. Sananen
jokaisesta kirjan novellista:
Loma. Tuntemattomat noitakonstit
tekevät naisihmisen rantalomasta helvetillisen.
Villi ja vapaa. En tavoita tästä
mitään fantasiaa, ellei vanhuutta lasketa sellaiseksi. Tai jatkuvaa
humalatilaa.
Tumppi ja Pörrö. Lohduton
tarina punkkaritytöistä.
Noidan oppipoika. Heikki leikkii
voimilla, joit' ei saata hallita.
Isoäiti leikkii nukeilla. Kyllä
vanhakin saa leikkiä nukeilla. Pidänhän minäkin kirjablogia.
Lapsi. Tässä sukelletaan
senkaltaiseen fantasiapilveen, jota olin odottanut.
Haukka meidän sydämessämme.
Arkipäivän ja fantasian/scifin yhdistäminen on mielestäni Tammen
vahvuus ja tästä sitä löytyy oikein kivasti.
Dina ja Doris. Ei ihan
kaupunkivampyyrejä, mutta ei paljon puutukaan.
Miten miehet sivistettiin.
Tulevaisuusfantasia siitä miten naiset ottavat kontrollin ja ajavat
miehet metsiin kahakoimaan keskenään.
Punainen muurahainen.
Perinteinen jännityskertomus, jossa seikkailevat leskinainen,
valtava muurahainen ja pari ahdistelijaa.
Verovirkailijan sulhanen.
Naimaton ja lapseton verovirkailija järkyttyy löytäessään
ensimmäiset harmaat pimpinkarvansa. Järkytystä seuraa itkukohtaus,
jonka loputtua on vuorossa tilanteen viileä erittely. Koska olen
joskus minäkin työskennellyt Verohallinnon palveluksessa, herätti
huomiotani seuraava kohta:
Sen sijaan kylmä ääni hänen
aivoissaan muistutti, että hän oli verovirkailija, byrokraatti,
jonka edessä herra ei ollut narria kummempi. Ääni moitti myös
hänen käytöstään ja nimitti häntä hupsuksi hanheksi.
Todellakin – onko meistä kukaan
narria kummempi kun oikein fiskaalisesti katsotaan? Hupsusta hanhesta puhumattakaan...
Erakko. Tässä novellissa on
rapsakka asenne, mutta en pidä loppupuolen kehityksestä, vaikka
sille perusteensa löytyvätkin.
Rouva S:n taivaallinen konsertti.
Tässä novellissa tilanne on juuri päinvastoin kuin edellisessä.
Loppupuoli pelastaa koko homman.
Kirjassa on 186 sivua. Lukaisin sen
parissa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti