Vuonna 1987 julkaistiin Ritva
Heikkilän toimittama kaksikielinen teos nimeltä Sanoi Minna
Canth – Pioneer Reformer. Suomenkielisenä alaotsikkona on
Otteita Minna Canthin teoksista ja kirjeistä. Kirja sisältää
katkelmia Minna Canthin (1844 – 1897), pitkään Kuopiossa asuneen,
tunnetun naiskirjailijan ja tasa-arvoa sekä naisten asiaa edistäneen
vaikuttajan teksteistä. Ajattelin ensin tulisiko kolmesataa sivua
pitkän kirjan lukemisesta mitään, kunnes tajusin, että puolet
kirjasta sisältääkin samat tekstit englanniksi käännettyinä,
kääntäjä Paul Sjöblom. Tästä syystä lukeminen sujui
minulta neljässä päivässä ja niistäkin yksi päivä meni
kokonaan lumitöitä tehdessä.
Ainut pisempi, kokonainen teksti on
Minna Canthin itsensä norjalaista lehteä varten kirjoittama
omaelämäkerta vuodelta 1891. Sen lisäksi mukana on aforistisia
otteita hänen novelleistaan, näytelmistään, artikkeleistaan ja
kirjeistään. Kirjeitten ajatuksia on esillä eniten. Ilmeisesti
juuri mikään kirje ei ole kirjassa kokonaisuudessaan, sillä
alkutervehdykset, tavanomaiset kuulumiset ja lopputoivotukset
puuttuvat. Mukaan on sisällytetty kirjeitten ”kova ydin”.
Lopusta löytyy lyhyt kuvaus kunkin kirjeen vastaanottajasta, joita
ovat mm. teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom, Kauppis-Heikki,
jota Minna Canth kannusti kirjoitustyössä, näyttelijä Olga
Salo, jolle Canth antaa merkille pantavan moderneja ohjeita
näyttelijäntyöhön, Canthin omat tyttäret Elli ja
Maiju sekä opettaja ja näyttelijä Hilda Asp,
jonka sisar Hanna Asp kirjoitti vuonna 1948 julkaistun
muistelmateoksen Minna Canth läheltä nähtynä. Pisin
yksittäinen kirjeen katkelma on vuoden 1890 kirjeestä Aleksanteri
Järvenpäälle, joka oli työväenliikkeen johtohahmoja. Eräässä
pienessä otteessa jostakin Canthin tekstistä sanotaan näin:
Hanna: Niin se on, pappa,
oikeudenmukaisuudesta ja ihmisrakkaudesta ne lähtevät sekä
naiskysymys että työväenkysymys, kuinka ne silloin voisivat olla
kristinoppia vastaan?
Tämä repliikki vaikuttaisi aika
pitkälti sisältävän Minna Canthin näkemystä aikansa
suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista sekä myös siitä,
miltä pohjalta hänen oma arvomaailmansa ponnistaikse. Canth
nähdäkseni ”uskoo Jumalaan, mutta ei niin kuin kirkko opettaa”,
kuten nykyään on tapana sanoa. (Nuoruudestani saakka minun on ollut
vaikea nähdä suurempaa eroa siinä jaetaanko porukoitten kesken
ihokkaat vai tuotannontekijät.) Reaalikristillisyydestä Canth
toteaa seuraavasti:
Kristinoppi on haudattu kirkon seinien
sisään ja kiedottu dogmatiikan kahleisiin. Irroittukoon niistä ja
tulkoon ulos keskuuteemme, opettamaan meille vapautta, tasa-arvoa ja
rakkautta.
Ihan kaikilta osin ei lyhyitten
katkelmien perusteella voi saada selvää Canthin aivoitusten
perusteista. Niinpä seuraavat lausahdukset tuntuivat tussahtavan
pahasti penkkaan:
Huolissa se juuri elämän paras onni
piileekin. (No, ei muuten piile!)
Jalo työ ei ihmistä koskaan
vahingoita. (Kysy vain kuinka pahasti voi vahingoittaa!)
Hieno tunnustus avoimessa kirjeessä
kirjailija Teuvo Pakkalalle tuntuisi silti sopivan Canthin omiinkin
teksteihin:
Paljon siinä on ihmisiä, köyhää
väkeä kosolta. Ja kuitenkin olette niistä kaikista jaksanut saada
eläviä, todellisia henkilöitä, joihin lukija mieltyy ja tutustuu,
aivan kuin olisi hän elänyt ja ollut heidän keskuudessaan.
Kirjassa on kaikkiaan 280 sivua.
Englanninkielisen osion skippasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti