torstai 28. marraskuuta 2019

Muutamia scifi-kuunnelmia

Olen kuunnellut tässä joutessani muutamia scifi-kuunnelmia. Heitän niitten tiimoilta pari sanaa ilmoillen:

Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä, Arthur C. Clarken (1917 – 2008) aiheen mukaan Yleisradiolle kirjoitti Pekka Lounela ja ohjasi Johanna Rajamaa vuonna 1968. Kesto 42 minuuttia.
Tämän olin kuunnellut aikaisemmin, ehkäpä joskus 70-luvulla? Munkkien salaperäinen, kärsivällinen, maailmalle selkänsä kääntänyt odotus jäi tuolloin mieleeni. Nyt ratisi matriisikirjoitin muistoja herättävästi.
Turvallisuustarkistus, Arthur C. Clarken novellin mukaan Yleisradiolle kirjoitti Pekka Lounela ja ohjasi Kauko Laurikainen vuonna 1977. Kesto 15 minuuttia.
Vähän vaikea uskoa, että tämä olisi vuodelta 1977. Luulisin, että on samalta vuodelta kuin edellinenkin tai ehkä näitten kuunnelmien esitysvuodet ovat vaihtuneet keskenään? Joka tapauksessa nautinnollista kuunneltavaa. Jussi Jurkka esittää koneitten korjaajaa, joka sotkeutuu suurempaan projektiin kuin arvaakaan. Kyllikki Forssell on kertojana oikea unelma. Lyhyessä kuunnelmassa esitetään mojova kertomus ja ehditään silti kuunnella muutama minuutti Rhapsody in Blueta.
Ei seuraavaa aamua, Arthur C. Clarken novellista Yleisradiolle dramatisoi ja ohjasi Marja Rankkala vuonna 1977. Suomensi Matti Kannosto. Kesto 17 minuuttia.
Mies on raketti-insinööri. Hänet on jätetty, rakkaus ei ole rakettitiedettä. Thaar-planeetan hyväntahtoinen yhteydenotto läsähtää kiville kuin ilmastosopimus Amerikoissa. Tässäkin sanotaan pienessä ajassa paljon, mutta ei niin viihdyttävästi kuin edellisessä.
Venuksen ihanat kukkulat, C. M. Kornbluthin (1923 – 1958) satiirista Yleisradiolle dramatisoi Pertti Nieminen ja ohjasi Saulo Haarla vuonna 1968. Kesto 1 tunti 27 minuuttia.
Kiinteistönvälittäjä vaipui elämän ja kuoleman väliseen tilaan satoja vuosia sitten ja nyt hänet herätetään uuteen, kehittyneeseen maailmaan. Mutta kehitys ei miellytä kaikkia maapallon asukkaita. Ihmiskunta on laiskuuttaan tyhmentynyt, joten merkittävää työtä tekevät vain kaikkein fiksuimmat ja hekin salaa muilta valtavan työpaineen alla. Kiinteistönvälittäjä keksii oitis ratkaisun maapallon liikakansoitukseen, mutta ahnehtii provikoitten suhteen. Sakari Jurkka vetää räväkästi pääosan.
Aikasafari, Ray Bradburyn (1920 – 2012) novellin A Sound of Thunder (1952) dramatisoi Marja Rankkala ja ohjasi Annika Idström vuonna 1980. Kesto 38 minuuttia.
Tämän tarinan luin joskus lukion lukukirjasta, varmaankin lyhennelmänä. Ei se tosin tässäkään turhan pitkä ole. Helppoa ymmärtää miksi teksti teki vaikutuksen. Tarina toimii edelleen erinomaisesti. Ehkä sen sanomaksi nykyeuroissa muodostuu ajassa matkustamisen absurdius vaikka se tässä esitetäänkin vaarallisena viihteenä.
R.U.R.” Raison's Universal Robots, alunperin Rossum's Universal Robots, Karel Čapekin (1890 – 1938) kollektiivinen näytelmä vuodelta 1920. Kolmiosainen kuunnelma. Suomentaja Jalo Kalima, radiolle sovitti Harri Kaasalainen ja ohjasi vuonna 1965 Eero Leväluoma. Kesto 1 tunti 35 minuuttia.
Pian viedään viimeistä kuukautta iloisesta kymmenluvusta. Uusi uljas 20-luku odottaa meitä ennennäkemättömin haastein. Tosin jo sata vuotta sitten löytyi ajattelijoita, jotka kykenivät näkemään tulevaan. Siltä ainakin tuntuu, kun kuuntelee tätä Čapekin näytelmän kuunnelmaversiota. Olkoonkin, että osittain Čapek saattaa pohtia uuden neuvostojärjestelmän mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia, hän nostaa näytelmässään esiin myös väestönkasvun pysähtymisen kehittyneissä maissa. Omanarvontuntoon heräävät robotit voi nähdä myös kehittyvien maitten väkenä, joka seisoo hyvinvoinnin porteilla vaatimassa osaansa. Voittaako rakkaus kaiken? Mitähän Čapek sanoisi tänään?

2 kommenttia:

  1. Sese kerkijää, kunnella rattiot ja lukkea kirjat ynnä kirjottaa nistä rommaaninpuolikkaeta. Minä se tein havainnon itestäni kirjotuskurssilla, että minusta ei moeseen jolohaan oo, siis toisten tekstejä arvioimaan, minä vaen joko tykkään tae en. Nyt lukasin, jos sitä lukasemiseksi saattaa sannoa, kun joulupukki toe sen Virvatulen viimme jouluna ja tälle kuullle sen saen läpi luvettua. Vähä jopeloolo siitä jäe, enpä arvannu että niin anhittomasta miehestä tehhään kansallisrunnoelija, kyse siis Eino Leinosta ja elämänkertakirjottaja oli Panu Rajala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän tok minä mittään rommaania enkä ies puolikkaeta. Mittana oun koettanna pittee yhtä sivua. Siihen ahan sen mitä soppii. Joskus joutuu vähän pakottammaan, mutta ylleesä sitä suapi karsittuva sanomistaan, eekä ne kaekki höpinät niin tärkeitä oukkaan.

      Minuthan laettovat eläkkeelle ja kun vaemo käöp vielä töessä niin tässähän joutaa kahtelemmaan vaekka Rukan kisoja. Siivoomaan ei niinkään meinoo keretä. Panu Rajalata en ou lukenna, mutta on niitä niinnii erinomasia immeisiä, jotka senniin miehen kirjoja lukkoovat. Eino Leinosta oun kuullunna jottaen ja kävin minä siellä Paltaniemessä joetaen vuosia sitten. Sain Paltaniemen kasteennii, kun istun puutarhatuolille, joka ol satteesta vielä märkänä.

      Poista